Mies, millaista isädynamiikkaa tuot perheeseen? Tutkijat löysivät uudenlaisten isätyyppien joukosta myös huolestuttavia piirteitä
Isyyden roolimallit ovat edelleen varsin perinteisiä. Tutkimustiedon mukaan uudenlainen isyys on tuonut mukanaan toisaalta isyydessä epäröintiä ja toisaalta autoratiivisuutta, jossa äitiyttä vähätellään.
Lapsen saaminen vaikuttaa miehen itsetuntoon ja itsetuntemukseen. Isäksi tuleminen täytyy selvittää omissa ajatuksissa.
Isyystutkijoiden mukaan isyydestä ei pitäisi puhua yksikössä, sillä isätyyppejä on yhtä monenlaisia kuin äitityyppejäkin. Tutkijat ovat viime vuosina pyrkineet selvittämään, millaista on uudenlainen isyys ja miten isät rakentavat omanlaistaan isyyttä.
Lue myös: Kun miehelle kehittyy isäaivot – Isän identiteetin neljä kasvuvaihetta
Kun Tampereen yliopiston tutkijat kartoittivat uuden isyyden tarinatyyppejä, heidän tutkimuksessaan nousi muiden rinnalle esiin kaksi aivan uudenlaista isätyyppiä: epäröivä isä ja äitiyttä vähättelevä autoritaarinen isä.
Epäröivän isän isyydessä sekoittuu perinteisiä miehen malleja ja tasavertaisen isyyden ihanteita.
Epäröivä isä hakee paikkaansa lapsiperheen arjessa. Hän pohtii paljon isyyttään ja hoitaa lasta omalla tavallaan, mutta ajattelee kuitenkin, että äiti on taitavampi lapsen hoivaamisessa.
Uudentyyppinen autoritaarinen isä sen sijaan puhuu äidin roolista vähättelevästi. Suorittaminen ja lapsen oikeanlainen käyttäytyminen korostuvat puheessa, kun mies pohtii isän rooliaan. Hän painottaa, että isän ja äidin roolien kuuluukin olla erilaisia.
Autoritaarisen kasvatustyylin tiedetään synnyttävän lapsessa negatiivisia tunteita, jotka voivat pysytellä matkassa vuosikausia.
Neljänlaista isädynamiikkaa
Amerikkalaisessa tutkimuksessa tutkittiin, mitkä piirteet liitetään tyypillisesti isyyteen. Tulokset piirtävät kuvaa neljänlaisesta isyydestä.
Rauhallinen ja oikeudenmukainen isä on ystävällinen ja anteeksiantava. Hän on sitoutunut ja keskittynyt isyyteen ja ajattelee selkeästi.
Kilpailuhenkinen isä on useimmiten piirteiltään myös seikkailumielinen ja omaperäinen. Hänen isyydessään korostuu aktiivinen tekeminen yhdessä lapsen kanssa sekä ylpeys lapsen taidoista ja onnistumisista.
Tuima ja matemaattinen isä ajattelee, että asiat ovat joko hyvin tai huonosti, väärin tai oikein. Isän asennoituminen perhe-elämään voi jäykkää ja suoraviivaista. Perhe-elämän sotkut ja solmut ovat tälle isätyypille liikaa.
Kriittinen ja puolustava isä on vaativa niin lasta, äitiä kuin lapsen kanssa työskenteleviäkin kohtaan. Hän puolustaa useimmiten lasta voimallisesti ja impulsiivisesti. Kriittinen ja vaativa isä on usein myös kiireinen ja mielihyvähakuinen isä.
Nykyisin kaverit ovat monelle miehelle tärkeämpi tuki ja malli isyyteen kuin oma isä. Myös kaverin isä tai isoisä voi olla merkittävä roolimalli. Erityisesti ilman isää kasvaneiden miesten roolimallit ja tärkein tuki isänä olemiseen löytyy usein kaveripiiristä. Ystävien isyydestä voi poimia hyviä toimintamalleja ja varoittavia esimerkkejä.
Isättömyys voi vaikuttaa miehen kykyyn luoda realistista mieskuvaa. Ajatukset isyydestä voivat olla ihanteellisia, jos oma henkilökohtainen kokemus puuttuu, millaista on olla isän kanssa ja isän rakastama. Muistoihin omasta lapsuudenkodista voi liittyä vajavaisuuden tunnetta ja naisvaltaisuutta.
Isän kolme kasvatustehtävää
Sosiologi Andrea Doucetin mukaan isyys rakentuu emotionaalisesta, yhteisöllisestä ja moraalisesta vastuualueesta. Isän tehtävä on luoda hyvä tunnesuhde lapseen, ohjata häntä yhteisön jäseneksi ja antaa mallia moraalisesti kestävien valintojen tekemisestä.
Tutkimustiedon mukaan isän läsnäololla vaikutusta myös kognitiiviseen kehitykseen: Lapset, joilla on hyvä ja läheinen suhde isäänsä, sitoutuvat enemmän oppimiseen ja koulunkäyntiin.
Isät joutuvat kuitenkin edelleen tekemään kovasti töitä sen eteen, että saavat olla tasavertaisia hoivaajia ja kasvattajia lapselleen. Äiti voi tietoisesti tai tiedostamattaan olla hidaste lapsen ja isän suhteen muodostumisen välille.
Kun isä ja isyys huomioidaan odotusajasta alkaen, sillä on myönteinen vaikutus äitiin, lapseen ja mieheen itseensä.
Lue myös: Samuel Jyrinki uskaltautui ulos kaapista, kun vaimo esitti suoran kysymyksen
Lähteet: Etäinen, autoritaarinen, tasavertainen ja epäröivä isä – Isyyden neljä tarinatyyppiä, “New Father”: Dynamic Stereotypes of Fathers.
Kommentit (5)
Aina nämä raamit millaisia isät ovat minusta kaikki ovat yksilöitä ja tämä lokeroiminen pitäisi lopettaa. Täydellistä isää ei ole ja kaikilla on omat haasteensa. Tärkeintä on perhe missä on isä ja äiti opettamassa lasta ja antamassa mahdollisuuden kaikille kokemuksille. Itse huolestun siitä jos perhe ei vietä aikaa keskenään vaan kaikki ovat erillään omissa harrastuksissa tai digitaalisaation kierteessä. Lapsella ei tartte olla harrastuksia pienestä alkaen vaan tärkeintä on perhe ja sen tekemiset sekä kokonaisvaltainen hyvinvointi. En näe isiä ja äitejä nykyään kovin paljon pihaleikeissä tai näen perheitä kännykät kädessä tai lapsella liikaa harrastuksia!
Käsitys isyydestä on jatkuvassa muutoksessa. Artikkelissa ei millään tavoin huomioitu uutta tietoa isyyden myötä tapahtuvista fysiologisista muutoksista, josta on saatu tietoa viime vuosina myös eurooppalaisessa vanhemmuuden tutkimuksessa. Tästä tuoretta ja yllättävääkin tietoa YLE Areenassa edelleen löydettävissä olevasta ohjelmasta Isyyden anatomia. Kun isä on mukana ja vuorovaikutuksessa lapsen kanssa jo raskausaikana, synnytyksessä ja synnytyksessä ja hoivaa häntä, tämä muuttaa hänen hormonaalista toimintaansa mm.testosteroniarvot veressä laskevat. Tämä ja hyvänolon hormonit muokkaavat ja edesauttavat häntä hoivan antajana ja sitouttavat häntä isyyteen.
Testosteroni tason laskut ei välttämättä johdu syntymästä tai lapsesta vaan muutoksessa elämässä yleensä. Nykyään lapsia tehdään 30v jälkeen joka laskee tasoja. Alkoholi, liikkumattomuus ja säteily lisänä. Tapahtuuko muutoksia työssä, asumisessa yms. Kokemuksesta voin sanoa, että minulta mitattiin sattumoisin laajasti veriarvoja mm. Testosteronia lapsen syntymän aikajaksolla ja syntymän jälkeen. Testosteroni tasot laski, mutta taustalla olikin jotain muutakin, tulehdus ja erilaisia muutoksia elämässä, jotka kun sain kuntoon tasot parani. Myöhemmin lapsia tuli lisää ja testosteroni tasot ei laskeneet vaan päinvastoin.
Omien lasten isä on samoin kun omani eli oldschool rakastava, touhuava ja turvallinen.
Ei yritä olla äitimäinen vaikka toki halaa ja hoivaa.
Tykkään kun isä on se mies talossa johon koko perhe voi nojata ja jonka kainaloon koko perhe voi painautua.
En olisi halunnut miestä joka olisi jäänyt kotiin ja istunut sohvan nurkassa imettämässä tuttipullosta kun minä tulisin töistä kotiin.
Ehkä tämä italialaisuus minussa haluaa säilyttää sen vanhan kunnon perheen ja näin on meille paras.
Rakastan tapaasi sanoa tuo. Kyllä isän/miehen pitää olla mies ja antaa se tila hänelle. Rakastan ja kunnioitan naisia, jotka ymmärtävät tämän. Se ei tarkoita, että nainen olisi alempi arvoinen tai jotai feministi hömppää. Aivan kuten rakastan luonnollisia aitoja naisia joilla on oma tahto, mikäpä sen seksiikkäämpää.