Kirsi Alm-Siira: ”Korostan lapsilleni, että mokia ei tarvitse pelätä”

Kirsi Alm-Siira kertoo:

”Päivärytmimme kulkee yleensä niin, että mieheni Kalle vie Stellan, 7, eskariin ja Patrician, 2, päiväkotiin. Kalle laittaa myös tytöille aamupalan.

Minä yleensä haen Patrician, ja Stella tulee usein jo itse kotiin, niin että olen parvekkeella vastassa. Päiväkoti on samassa pihassa kuin kotimme.

Arjessa on hauskinta yhteinen höpsöttely. Olohuone on monesti temppunäyttämönä. Yllättävän paljon tytöt jo leikkivät yhdessä yli neljän vuoden ikäerostaan huolimatta.

Tällä hetkellä heidän yhteisiä leikkejään ovat piiloleikit sekä trapetsitemput oviaukossa roikkuvilla voimistelurenkailla.

Lue myös: Tällaista on muusikko Erja Lyytisen vauva-arki

Liikunta auttaa jaksamaan arkea lasten kanssa

Löydämme harvoin yhteistä aikaa Kallen kanssa, mutta emme ole siitä huolissamme, sen aika koittaa kyllä vielä. Vähän aikaa sitten kävimme tosin HIFK-HJK -futismatsissa.

Aiemmin kävimme katsomassa urheilua paljonkin.

Jaksan arkea huolehtimalla kunnostani. Ohjaan jumppia Motivuksella 2–5 tuntia viikossa, ja samalla saan itsekin liikuntaa. Vedän perusjumppia, joissa keskitytään erityisesti lihaskestävyyteen.

Korostan lapsille sitä, että mokia ei tarvitse pelätä. Jos pudotan lasin lattialle, he huutavat jo kuorossa ”ei haittaa”, koska niin aina sanon heille vastaavassa tilanteessa. Olen itse pelännyt lapsena vahinkoja, enkä halua tartuttaa sitä heihin.

En suhtaudu itseeni kovinkaan vakavasti. Se näkyy vaikka niin, että haen joskus lapset tarhasta pyjamassa tai papiljotit päässä. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat – tämä taitaa olla elämänohjeeni.

Lue myös: Tiktakin ex-solisti Petra Gargano: ”Otan äitiydestä helposti paineita”

Kirsi Alm-Siira: ”Vaikeaa ymmärtää lasta, joka on erilainen kuin itse”

Haluan, että lapset oppivat ottamaan toiset ihmiset huomioon, esimerkiksi ratikassa ei tungeta ensimmäisten joukossa ulos.

Vaikeinta äitiydessä on pelko siitä, että lapsille sattuisi jotakin. Kun auto meinasi suojatiellä ajaa päälleni, tuli järjetön ahdistus, etten voi päästää tyttöjä ikinä liikenteeseen omin päin.

On haastavaa ymmärtää lasta, joka on erilainen kuin itse olen. Olen kärsimätön ja nopea, toinen lapsistamme taas hyvin harkitseva ja rauhallinen.

Kun olen väsynyt, minusta tulevat esiin ne piirteet, joista en tykkää itsessäni. Minua kehutaan iloisuudesta, mutta se on minusta kaukana, jos huonojen unien jälkeen kaikki ei menekään aamulla suunnitelmieni mukaan. Terävästä kielestäni saa kärsiä eniten mieheni.

Minulla on aina jokin sisustus- tai maalausprojekti menossa. Hankin meille vanhan sängyn, ja tällä hetkellä projektinani on sen hiominen ja maalaaminen.

Parasta hemmottelua on se, kun pääsen ystävän kanssa kahville tai viinilasilliselle. Kesäksi olemme varanneet kaveriporukalla vanhan talon Hangosta, Suomen Rivieralta.

Luen tytöille iltaisin, ja sitten vielä kutitan heitä selästä ja silittelen hiuksia. Nukahdan usein itse jomman kumman viereen ja herään kasvot lapsen tukassa.

Tulen kaipaamaan pikkulapsiajasta tunnetta, että olen toiselle turva. Läheisyys on niin ehdotonta. On ihanaa, kun lapsi tulee aamulla syliini vielä unenpöpperöisenä.”

Kirsi Alm-Siiran haastattelu on julkaistu Kaksplussassa 6/2015.

Lue myös: Katri Manninen: ”Lopetan adhd-lääkityksen vasta, kun lapset ovat isoja”