Vanhemmuus 22.08.2017 Päivitetty 14.08.2023

Pitkä kotiäitiys voi viedä itsetunnon

Työelämän ulkopuolelle jääminen ja taloudellinen riippuvuus puolisosta saavat monen kotiäidin itsetunnon romahtamaan. Itsetunto palautuu usein vasta työ- tai opiskeluyhteisössä.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
iStock

Pitkä kotiäitiys voi vaikuttaa äidin itsetuntoon ja suorastaan romahduttaa sen. Asia käy ilmi tutkija Päivi Kivelän väitöskirjasta ”Oman paikan taju. Keski-ikäiset perheenäidit paikallisilla kentillä”.

Osa äideistä kokee lisäksi syyllisyyttä valinnastaan sekä heikentyneestä rahatilanteesta, joka vaatii elämään säästeliäästi. Työmarkkinoilla naisia kehotetaan palaamaan mahdollisimman pian töihin. Äidistä voi tuntua, että valitsee niin tai näin, niin aina väärin päin, sillä myös työssäkäyviä pikkulasten äitejä saatetaan puolestaan ”itsekkäistä” valinnoista.

Vakituisessa työssä olevat ja hyväpalkkaiset naiset palaavat äitiysloman jälkeen yleensä muita äitejä nopeammin töihin. Taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus hyväpalkkaisten, korkeasti koulutettujen naisten ja matalapalkkaisten palvelutyöläisnaisten välillä onkin kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Palvelutyöläisyyteen liittyvät esimerkiksi monet sosiaali- ja terveysalan matalapalkkaiset, naisvaltaiset ammatit.

Kotiäitiys on vaihtoehto työttömyydelle

Äidillä ei ole aina mahdollisuutta valita, jääkö hän kotiin vai käykö töissä. Jos työ- tai opiskelupaikkaa ei ole, äidin on hyväksyttävämpää jäädä kotiin hoitamaan lasta kuin olla työttömänä.

Vastuu perheen hoitoratkaisuista vieritetään usein äidille, vaikka isät osallistuisivatkin täysivertaisina jäseninä perheen ja kodin hoitoon. Koti-isyys on silti edelleen varsin harvinaista. Kotihoidon tukea sai viime vuonna 98 700 naista ja vain 7 600 miestä; miesten osuus oli 7 prosenttia tuen saajista. Osuus on kuitenkin viime vuosina ollut hienoisessa nousussa: Vuonna 1998 kotihoidon tukea saaneiden miesten osuus oli 4,8 prosenttia.

Useimmiten isän kotiin jääminen on vaihtoehto vain perheissä, joissa nainen työskentelee hyvin palkatulla alalla.

Itsetunto palautuu vasta työ- tai opiskeluyhteisössä

Monien kauan kotona olleiden äitien itsekritiikki on kovaa, vaikka kotiäitivuosina olisikin opittu monia hyödyllisiä taitoja. Vaikka äideillä ei olisi työpaikkaa näköpiirissään, heillä ei välttämättä ole rohkeutta ottaa taloudellista riskiä ja lähteä opiskelemaan, eivätkä he myöskään välttämättä usko pärjäävänsä opiskelijoina.

Kotivuosien jälkeen olisi kuitenkin tärkeää, että äiti pääsisi toteuttamaan itseään töiden tai opintojen kautta. Työ- tai opiskeluyhteisössä itsensä tarpeelliseksi kokemisella on suuri merkitys äitien hyvän itsetunnon palautumisessa.

Lähteet: Länsiväylä ja Päivi Kivelän väitöskirja Oman paikan taju (Jyväskylän yliopisto 2012).

Lue myös:

Kotihoito kukoistaa Suomessa – miksi ansiotyö ei houkuta äitejä?

Pienituloisten päivähoitomaksut laskevat – katso, miten lakiuudistus vaikuttaa perheeseenne

10 kotiäitiä virkistävää asiaa, jotka vievät vain 10 minuuttia

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X