Minun tarinani 12.04.2018 Päivitetty 17.04.2024

Ahdistaako, äiti? Et ole yksin – paniikkihäiriöön sairastunut Liina: Ongelmia ei tarvitse hävetä!

Mielenterveysongelmat koskettavat monia. Mielen rakoileminen on silti monesta äidistä häpeällistä.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
iStock

Yli 400 000 suomalaista syö mielialalääkkeitä. Siitä huolimatta mielenterveysongelmista vaietaan yhä. Etenkin äidit arastelevat puhua ongelmistaan. Tämän huomasi myös pienen pojan äiti Liina Kytölä, jolla todettiin paniikkihäiriö.

– Äitiys ja mielenterveysongelmat eivät sovi yhteen. Monet häpeävät ongelmiaan ja salaavat ne jopa lähipiiriltään, toteaa Liina Kytölä.

Liina avautui Mama Lina -blogissaan elämästään paniikkihäiriön kanssa. Hän on kulkenut sairautensa kanssa pitkän tien alun peloista diagnoosin saamiseen ja lääkityksen aloittamiseen. Sen jälkeen tulivat häpeän tunteet. Sairauden hyväksyminen johti lopulta parantumiseen.

Nyt Liina haluaa kannustaa muita samanlaisten ongelmien kanssa kamppailevia äitejä päästämään irti häpeän tunteista ja hakemaan rohkeasti apua ongelmiinsa.

Hengittelyä ja lääkkeitä

Liinan paniikkihäiriö alkoi oireilla viime syksynä, kun hän huomasi kiinnittävänsä tavallista enemmän huomiota hengittämiseensä. Vähitellen ajatus hapen saamisesta valtasi mielen kokonaan.

– Tuntui, että haukoin koko ajan henkeä. En saanut tarpeeksi happea, vaikka yritin vetää syvään henkeä. Lopulta makasin päivät vaatehuoneen lattialla kuulokkeet korvilla ja yritin saada apua meditaatio- ja hengitysharjoituksista, Liina muistelee.

Hän pelkäsi erilaisia sairauksia keuhkoveritulpasta syöpään ja yritti etsiä oireitaan netistä. Samalla hänen olonsa muuttui jatkuvasti huonommaksi. Lopulta hän päätti hakeutua lääkäriin.

– Lääkäri totesi heti, että oireeni kuulostivat paniikkihäiriöltä. Hän suositteli, että aloittaisin mielialalääkityksen ja sen tueksi rauhoittavat lääkkeet. Olen aiemmin ollut lääkevastainen, mutta nyt olin valmis tekemään mitä tahansa, että saisin apua tukalaan olooni.

– Ongelmia on turha hävetä. Kyse on useimmiten väliaikaisesta pahasta olosta, joka ei jatku loppuelämän ajan.

Liina ei aluksi uskaltanut ottaa rauhoittavia lääkkeitä ollessaan lapsensa kanssa kahden kotona. Vähitellen hän kuitenkin huomasi, ettei niistä tullutkaan väsynyt ja höntti olo, ne vain rauhoittivat mieltä.

– Lääkkeet olivat onneksi sen verran mietoja, että pystyin tarvittaessa ottamaan niitä, vaikka olin yksin lapsen kanssa.

Paras apu liikunnasta

Liina kävi muutamia kertoja psykiatrisen sairaanhoitajan luona pohtimassa syitä paniikkihäiriön laukeamiselle. Sen lisäksi hän aloitti kuntoilun. Vähitellen hänen olonsa alkoi helpottaa. Paniikkihäiriön oireet hiipivät kuitenkin takaisin, kun lääkitystä alettiin vähentää. Liina pääsi tuntemuksista lopullisesti eroon kuntosalilla.

– Kuntosalilla paniikkihäiriön miettiminen unohtui. Liikkuminen onkin ollut parasta lääkettä ja suurin apuni parantumisessa, Liina kertoo.

Liina on yrittänyt sairautensa aikana etsiä tietoa ja vertaistukea netistä. Hän on kuitenkin huomannut, että vertaistukea on saatavilla valitettavan vähän. Mielenterveysongelmista vaietaan edelleen.

– Ihmiset pitävät mielenterveytensä pettämistä häpeällisenä, eivätkä halua puhua siitä julkisesti. Etenkin pienten lasten äidit arastelevat aihetta, koska pelkäävät saavansa hullun leiman otsaansa. Itsekin pelkäsin diagnoosin saatuani, että ihmiset pitäisivät minua hulluna. Kannattaa kuitenkin muistaa, että masennus- tai paniikkihäiriödiagnoosista on pitkä matka suljetulle osastolle, Liina toteaa.

Hetken sisältä rikki

Bloggaaja haluaa kannustaa muita mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia äitejä puhumaan läheistensä kanssa ja hakemaan rohkeasti apua.

– Ongelmia on turha hävetä. Kyse on useimmiten väliaikaisesta pahasta olosta, joka ei jatku loppuelämän ajan. Siksi kannattaisi olla itselleen armollinen. Vaikka olisit hetken sisältä rikki, tunne menee lopulta ohi.

Pahimmassa hädässä avun saa lääkkeistä.

– Uskon, että lääkkeet tulivat todella tarpeeseen silloin, kun olin pahimmassa kierteessä paniikkihäiriöni kanssa ja kohtauksia tuli päivittäin. Myös psykoterapiasta olisi varmasti ollut paljon apua. Kunnollista keskusteluapua saavat kuitenkin vain harvat, Liina harmittelee.

Häntä huolestuttaa sekin, että mielenterveysongelmista kärsivän pitää itse etsiä apua.

– Meidän pitäisi nykyään olla niin tehokkaita kaikessa, eikä kukaan saisi olla rikki. Välillä apu jää saamatta siksi, että juuri sairastuneena ja rikkinäisenä on vaikea jaksaa mitään ylimääräistä, Liina tietää.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X