Elisa, 35, puhuu kotona paljon englantia, vaikka se ei ole kenenkään äidinkieli: ”Lapset ovat sen ikäisiä, että on tehtävä päätöksiä”
Elisa ja Can puhuvat lapsilleen suomea ja turkkia mutta keskenään englantia. 5- ja 3-vuotiaiden lasten kielitaito kehittyi eri tavoin.
Suomalais-turkkilaisessa Gökce-Laukkarisen perheessä kieli vaihtuu sen mukaan, ketkä keskustelevat keskenään.
Erityisopettajana toimivalla Elisalla, 34, ja kemiantekniikka-alalla työskentelevällä Canilla, 33, on 5- ja 3-vuotiaat lapset.
Perhe asuu Helsingissä, mutta vanhemmat haluavat, että lapset oppivat sekä äidin että isän kielen.
– Kielitaidon avulla lapset voivat luoda läheiset suhteet molempien perheisiin ja oppivat ymmärtämään kumpaakin kulttuuria, Can perustelee.
Rakkautta ja englantia
Elisa ja Can tapasivat vuonna 2013, kun molemmat työskentelivät Jämsässä kansainvälisessä vapaaehtoisprojektissa. He kertovat, etteivät edes seurustelun alkuaikana kiinnittäneet huomiota siihen, että yhteinen, vahva kieli puuttui. Englannista tuli luontevasti heidän välinen tunnekielensä.
– Kulttuuriin sidonnaiset vitsit tai sanonnat täytyi tosin jättää pois tai niitä piti yrittää avata – ja sitä täytyy tehdä edelleen, Can huomauttaa.
Elisa on opiskellut turkkia ja Can suomea, ja molempien tavoitteena on oppia toisen kieli kunnolla.
– Tällä hetkellä ymmärrämme toisen arkikieltä, eli esimerkiksi aika lailla kaiken, mitä toinen puhuu lasten kanssa. Puhuminen on vielä vaikeampaa, mutta joissain arkitilanteissa, kuten ruokapöydässä, voimme jo käyttää vain suomea tai turkkia, Elisa kertoo.
Vuonna 2014 pari muutti vuodeksi Istanbuliin, mutta lasten elinaikana koti on ollut koko ajan Helsingissä.
Kielimuuri vaikutti etenkin alkuun niin, että asioiden hoitaminen oli enemmän sen vastuulla, kumman kotimaassa he olivat.
– Nykyään tämä toimii tasaisemmin, sillä olemme molemmat oppineet rohkeammin hoitamaan asioita auttavaa kielitaitoa käyttäen.
Haasteita monikielisyys tuo silloin, kun seurueessa on muita: se vaikuttaa siihen, miten toinen voi osallistua keskusteluihin.
– Lähipiirissämme kaikki eivät osaa englantia, ja vaikka osaisivatkin, ei voi mitenkään olettaa, että kaikki haluaisivat tai jaksaisivat sitä koko ajan käyttää. Se on täysin ymmärrettävää.
Lasten kielitaito kehittyi eri tavoin
Elisa ja Can päättivät jo ennen esikoisen syntymää, että kumpikin puhuu lapsille omaa kieltään.
– Aika hyvin olemme myös pysyneet tässä: molemmat ovat käyttäneet omaa kieltään systemaattisesti, Elisa sanoo.
– Monikielisyyden eduista on myös monia tutkimuksia. Katsotaan niiden toteutumista sitten, kun lapset ovat vanhempia!
Can kertoo, että esikoisen kohdalla hänellä kesti jonkin aikaa täysin ymmärtää, miten tärkeää molempien kielten oppiminen on ja että on nähtävä myös vaivaa, jotta Suomessa asuvat lapset oppivat turkkia.
– Nyt ajattelen kaksikielisyyden olevat todella tärkeää lasten kannalta.
Vain sanat äiti ja baba ovat kielestä riippumattomat: Can käyttää lapsille Elisasta sanaa äiti ja Elisa Canista baba, ja samoin puhuvat perheen läheiset.
Tämän vuoksi esikoinen kutsui taaperoiässä hetken aikaa naapuriperheen isää isiksi, koska luuli sen olevan miehen nimi.
– Päiväkodissa hän oppi kertomaan kavereilleen, että ”minun isi tuli”, mutta Canille hän on aina käyttänyt sanaa baba, Elisa kertoo.
Molempien lasten ensimmäiset sanat tulivat noin vuoden iässä, mutta kielitaito kehittyi eri tavoin.
”Kesti hetken ennen kuin kuopus huomasi, kenelle puhua milläkin kielellä.”
Esikoisella puhuttuna kehittyi ensin suomi. Turkiksi hän alkoi puhua kunnolla kolmevuotiaana, kun perhe vietti useamman viikon kesäloman Turkissa.
– Hän on aina pitänyt kielet erillään, mutta kuopuksemme alkoi heti oppia sekä suomen että turkin sanoja, ja kesti hetken ennen kuin hän huomasi, kenelle puhua milläkin kielellä, Elisa kertoo.
– Kuopus myös sekoittaa turkkia puhuessaan väliin suomea, jos ei tiedä sanoja turkiksi. Esikoinen taas turkkia puhuessaan kiertää sanat, joita ei tiedä, ja selittää asian toisella tavalla.
Tavoitteena perheen yhteinen kieli
Lasten vahvempi kieli on suomi, ja myös kiukustuessaan heidän ilmaisunsa on suomeksi rikkaampaa. He kuitenkin osaavat ilmaista tunteensa myös isälleen turkiksi.
Kun vanhemmille tulee keskenään erimielisyyksiä, asiat selvitetään englanniksi. Välillä joukkoon sekoittuu sanoja omalla kielellä.
– Ymmärrämme toistemme kieliä kuitenkin sen verran, että tiedämme sanojen merkitykset, Elisa kertoo.
Can huomauttaa, että englanniksi riitelyssä on myös hyvät puolensa.
”Kun joudut miettimään sanomaasi, ehdit myös miettiä koko riidan aihetta tarkemmin.”
– Joskus kun joudut miettimään sanomaasi, ehdit myös miettiä koko riidan aihetta tarkemmin. Saattaa kuulostaa, että olisi raskasta elää kielellä, joka ei ole oma vahvin kieli, mutta englannista on tullut meidän kielemme, enkä kiinnitä asiaan enää yhtään huomiota.
Elisan ja Canin tavoitteena on, että jossain vaiheessa perhe voi ottaa yhden kielen kaikkien yhteiseksi.
– Lapset ovat nyt sen ikäisiä, että on alkanut tuntua, että täytyy tehdä jonkinlaisia päätöksiä asian suhteen, Elisa sanoo.
– Se ei vain ole helppoa, kun olemme tottuneet puhumaan yhdessä englantia eikä kummankaan kielitaito toisen kielellä olen vielä niin vahva, että kovin syvällisiä voisi puhua.
Esikoinen on alkanut viime aikoina kiinnostua englannista. Hän ymmärtää yksittäisiä sanoja ja kyselee uusien sanojen merkityksiä.
– Vielä lapset eivät ole juurikaan kiinnittäneet huomiota siihen, etteivät ymmärrä, mitä puhumme keskenämme, mutta heidän kasvaessaan tällä on enemmän merkitystä, Elisa sanoo.
Vanhemmat eivät ole yrittäneet opettaa lapsilleen englantia, sillä he pitävät tärkeimpänä saada lasten molemmat äidinkielet vahvoiksi. Heitä ei myöskään huolestuta, että lapset oppisivat ”vääränlaisen” englannin kuunnellessaan vanhempiensa keskustelua.
– Englantia puhutaan maailmassa niin monella tavalla, emmekä me puhu sitä lapsille. He ehtivät oppia ja kuulla elämässään vielä monenlaista englantia.
Jaa oma kokemuksesi