Minun tarinani 06.03.2017 Päivitetty 14.08.2023

Esikoispojan saanut Elastinen Annassa: ”Haluan olla lämmin ja huolehtivainen isä”

Tuore isä Elastinen kertoo Annan haastattelussa haluavansa kasvattaa lapsestaan hyvän tyypin, jolla on hyvä itsetunto. Hän toivoo olevansa lämmin ja huolehtivainen isä.

Teksti
Toimitus
Kuvat
Hilppa Alanko

Rap-artisti Elastinen eli Kimmo Laiho, 35, on tuore isä: hän sai Riina-rakkaansa kanssa pojan 18. helmikuuta 2017.

Juuri ennen lapsen syntymää tehdyssä Anna.fin haastattelussa Elastinen kertoi, ettei hän ole koskaan ollut epävarma siitä, onko isyys häntä varten.

– Olen aina tiennyt haluavani isäksi. Olen ehjästä, vahvasta perheestä. Se on jättänyt sellaisen viban, että perheen perustaminen kuuluu ilman muuta elämään, Elastinen sanoo haastattelussa.

Elastinen jatkaa isänsä jalanjälkiä: ”Haluan olla turvallinen isä”

Haastattelussa Elastinen kertoo, että ennen lapsen syntymää hän ei luonut itselleen tarkkaa kuvaa siitä, millainen isä aikoo olla. Oma isäsuhde on kuitenkin antanut osviittaa siihen, millaista tunnetta Elastinen haluaa perheelleen välittää.

– Minulla on ollut todella perinteinen koti. Äiti oli aina himassa, ja faija teki kovasti duunia. Silti isä oli sellainen lämmin ja huolehtivainen turva. Ne ovat samoja asioita, mitä haluan omassa perheessäni viestiä. Odotan totta kai eniten sitä, että isyys tulisi minulta ihan luonnostaan.

Elastinen kertoo haluavansa kasvattaa lapsestaan hyvän tyypin, jolla on vahva itsetunto ja joka kunnioittaa toisia ihmisiä.

– Luulen, että keksin niihin omat tapani kouluttaa ja kasvattaa, Elastinen sanoo.

Entä millainen merkitys on kodilla on Elastiselle? Millaisessa kodissa hän itse vietti lapsuutensa? Lue Elastisen koko haastattelu Annan sivuilta.


Lue myös:

Tv-kasvo Mikko Kekäläinen: ”Mielikuvissani olen täydellinen isä”

Ruskeat tytöt -bloggaaja Koko Hubara: ”Yksinhuoltajuus ja imettämättömyys ovat minulle kipeitä asioita”

Esikoinen, keskimmäinen, kuopus vai ainokainen? Näin syntymäjärjestys vaikuttaa lapsesi elämään

Laulaja Manna: ”Vasta äitiys opetti minut rakastamaan”

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X