Minun tarinani 07.06.2017 Päivitetty 14.08.2023

Kansanedustaja Sari Multala elää ruuhkavuosia: ”Olen parempi äiti, kun teen mielekästä työtä”

Sari Multala on 1- ja 3-vuotiaiden lasten äiti, kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Entinen kilpapurjehtija on halunnut tarttua työurallaan saamiinsa ainutkertaisiin tilaisuuksiin. Se tarkoittaa, että nyt äitinä yöunesta ja liikunnasta joutuu välillä tinkimään.

Teksti
Oili Urmas
Kuvat
Roope Permanto/Otavamedia

Sari Multala, 38, on voittanut kolme maailmanmestaruutta purjehduksessa. Sari valittiin heti ensi yrittämällä eduskuntaan vuonna 2015. Hän keräsi toiseksi eniten ääniä Vantaalla tämän kevään kuntavaaleissa.

Tältä kahden lapsen äidiltä näyttää onnistuvan kaikki, mihin hän ryhtyy. Ei, Sari ei ole supernainen, vaan hän oppinut laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja jakamaan töitä muille. Sari on myös opetellut sanomaan ei, vaikka se ei olekaan ollut helppoa.

– Kyllä minussa on vielä tunnollinen suorittaja, mutta kaikkea ei vaan voi eikä pidäkään tehdä itse.

Työssäkäyvä äiti, näin pääset eroon syyllisyydestä

Mies kantaa myös vastuuta arjesta

Sari Multalalla on vaativa ja vastuullinen työ kansanedustajana ja kotona kaksi pientä lasta. Esikoinen Meri on kolmevuotias ja Erin täytti keväällä vuoden. Miten perheen ja työn sovittaminen yhteen onnistuu?

Sarin ratkaisu on hyvä suunnittelu ja tasapuolinen vastuunjako puolison kanssa. Aviomies Perttu Vänttinen on elektroniikkayhtiö Bosen Suomen myyntijohtaja.

– On omituista ajatella, että olisi vain naisen tehtävä sovittaa työ ja perhe yhteen. Sekä äidillä että isällä voi olla ura, johon hän haluaa panostaa. Meillä mies kantaa yhtä paljon vastuuta arjesta kuin minä. Sitä paitsi olen parempi äiti, kun teen myös työtä, jonka koen mielekkääksi, Sari sanoo.

Sari ja Perttu käyvät kalenterin läpi kerran viikossa ja suunnittelevat yhdessä seuraavan viikon menot.

– Pyrin rajaamaan iltatilaisuudet mahdollisimman vähiin, jotta minulla olisi riittävästi aikaa olla perheen kanssa. Toivon joka päivä, että ehtisin kotiin, ennen kuin lapset ovat nukkumassa, mutta aina se ei onnistu.

Sari tuntee välillä myös riittämättömyyttä. Työpäivän venyessä tulee olo, että pitäisi olla jo lasten luona. Ja kotona mieltä saattavat painaa tekemättömät työt.

– Monella muullakin vanhemmalla on varmasti sama tunne, että voisi tehdä enemmän. Kansanedustajan työ on sellaista, että koko ajan voisi lukea lisää selvityksiä sekä raportteja ja perehtyä asioihin syvemmin. Mutta valintoja on pakko tehdä eikä asioita voi jäädä märehtimään.

15 vinkkiä: näin teet arjesta helpompaa

Sari Multala ja lapset hiekkalaatikolla

Sari Multalalla on 1- ja 3-vuotiaat tyttäret.

”Tiedän, mikä on elämässä ykkösenä”

Lapset olivat pitkään Sarin haaveena. Hän purjehti kilpaa maailman huipulla yli kymmenen vuotta ja opiskeli samalla kauppatieteiden maisteriksi. Urheilu-uran päätyttyä hänet valittiin Suomen purjehdusmaajoukkueen päävalmentajaksi. Kun elämä oli asettunut aloilleen, oli lasten aika.

Sari oli jo 35-vuotias, kun esikoinen syntyi. Sen takia lasten saaminen ei ollut itsestäänselvyys.

– Minulle oli jo urheillessani selvää, että haluan lapsia. Piti vain toivoa, että se onnistuu. En osaa selittää, miksi halusin lapsia. Ystävien kautta olin nähnyt, millaista lapsiperheen elämä on hyvine puolineen ja haasteineen. Olin viiden lapsen kummitäti ennen omien lasten saamista. Minulla oli halu kokea vanhemmuus, koska aavistin sen olevan hienoa.

Lapsen syntymän herättämien tunteiden voima ja suuruus kuitenkin yllättivät hänet.

– On vaikea välittää sanoin, miten hieno ja kokonaisvaltainen tunne rakkaus lasta kohtaan on. Lasten syntymän jälkeen on ollut selvää, mikä elämässä on ykkösenä.

Lapsi opettaa iloa ja itsevarmuutta – 20 vanhemmuuden upeinta asiaa

Yöunista ja liikunnasta joutuu tinkimään

Kahden lapsen äiti elää ruuhkavuosia sanan varsinaisessa merkityksessä. Toisinaan Sarin elämässä on aikoja, jolloin on pakko tinkiä yöunista ja omasta ajasta.

– Kotona teen töitä vasta sitten, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Uni on sitä tärkeämpää, mitä vanhemmaksi tulee. Välillä oma jaksaminen onkin koetuksella. Ja olisihan se mukavaa, että ehtisi vaihtaa muutaman sanan miehenkin kanssa.

Sari haluaisi nukkua kahdeksan tuntia, mutta usein se jää vain haaveeksi.

Välillä töiden lisäksi valvottavat myös lapset. 1-vuotias kuopus oli pitkään huono nukkuja. Hän heräili useita kertoja yössä ja nousi ylös aikaisin aamulla. Kun Erin oli kahdeksankuinen, vahnemmat pitivät hänelle kaksi unikoulua, joiden ansiosta hän nukkuu nyt täydet yöt.

–Tulee tietysti öitä, jolloin heräillään ja seuraavana päivänä usein väsyttää. Päivä tai kaksi vähemmillä yöunilla menee kyllä kahvin voimalla, mutta pysyvää univelkaa en enää halua. Siksi pyrin pitämään kiinni hyvistä yöunista.

Yöunien lisäksi Sari on joutunut luopumaan välillä myös liikunnasta.

– Minun pitäisi varata aikaa myös treeneihin. Jos en liiku tarpeeksi, minulle tulee huono olo ja olen tavallista ärtyneempi. Haluaisin liikkua joka päivä vähän, mutta tämä ei ole nykyään mahdollista. Nyt tavoitteenani on kunnon liikuntaa 3–4 kertaa viikossa.

Sari harrastaa kestävyyslajeja, juoksua ja pyöräilyä sekä hiihtoa talvella.

– Tällä hetkellä hyötyliikunta on noussut uuteen arvoon, kävelen ja käytän portaita aina kun se on mahdollista. Välillä jumppaan lasten kanssa tai yksin.

Vanhempi, näin saat omaa aikaa – 10 vinkkiä

”Meri ei tykkää, että äiti tai isä on poissa”

Keväällä Sari oli kuntavaaliehdokkaana. Silloin yöunista ja liikunnasta piti tinkiä vielä lisää.

– Sain toki viikonloppuisin kampanjoidessa ulkoilmaa, mutta en treeniä. Vaalit ovat aina omanlaisensa koitos, joka vaatii ajankäytön suunnittelua entistäkin tarkemmin, sillä kampanjaa hoidetaan muun työn ohella. Onneksi kampanja-aika oli kohtuullisen lyhyt eikä minun tarvinnut liikkua kotikuntaani kauemmaksi.

Isovanhemmat ovat olleet korvaamaton apu lastenhoidossa, vaikka he eivät vanhempia korvaakaan.

– Meri ei koskaan tykkää, että äiti tai isä on poissa. Hän osaa jo sanoa, että on ikävä. Onneksi heti vaalien jälkeen oli pääsiäinen ja vietimme silloin paljon aikaa yhdessä.

Sari valittiin uudestaan Vantaan kaupunginvaltuustoon. Hän oli oman puolueensa äänikuningatar.

Mindfulness auttaa lapsiperheen stressiin ja kiireeseen – 7 vinkkiä

Sari Multala ja tytär pihalla

Sari Multalan mielestä tavallinen arki lasten kanssa on parasta.

Tilaisuus, johon oli pakko tarttua

Sari oli ehtinyt olla kaksi vuotta mukana Vantaan kunnallispolitiikassa, kun häntä pyydettiin kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi 2015. Päätös ei ollut helppo. Sari toimi tuolloin purjehdusmaajoukkueen päävalmentajana, ja pestin oli tarkoitus olla vähintään neljän vuoden projekti. Lisäksi esikoinen oli vielä pieni, vasta puolitoistavuotias. Mutta tilaisuuteen oli tartuttava heti. Seuraava kerta olisi ollut vasta neljän vuoden kuluttua.

– Kun tällainen tilaisuus tulee, täytyisi olla todella painavia syitä, jotta siihen ei tarttuisi. Toisaalta en voinut edes olla varma, että tulisin valituksi, mutta lähdin täysillä kampanjoimaan.

Ennen päätöstään ryhtyä ehdokkaaksi Sari keskusteli miehensä kanssa.

– Mieheni tukee minua sataprosenttisesti, muuten en pystyisi tekemään tällaista työtä.

Sari valittiin eduskuntaan yli 6 000 äänellä. Kansanedustajan työ ei lopulta muuttanut Sarin elämää paljoakaan.

– Työni ei ollut ennenkään sidottu kelloon. Ja itse asiassa kansanedustajana minulla on vähemmän työmatkoja kuin purjehduksen päävalmentajana. Olen Vantaalla opetuslautakunnan ja eduskunnassa sivistyslautakunnan jäsen, eli työskentelen niissä samojen asioiden parissa.

Näin teet onnistuneen paluun töihin äitiysloman jälkeen – asiantuntija neuvoo

 

Juttu on katkelma Kaksplussassa 5/2017 julkaistusta artikkelista. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X