Kirjailija Vera Vala: ”Lapsen itsetunto kasvaa rakkaudesta”
Kirjailija Vera Vala, 39, asuu Italian Milanossa lentokapteeni-miehensä Corradon, 49, ja 7-vuotiaan tyttärensä Gretan kanssa. Viides kirja Milanon nukkemestari (Gummerus) julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Vera puhuu lapselleen suomea ja miehelleen italiaa.
”Arkisin aloitan kirjoittamisen aamuviideltä, vaikka olen aamun torkku, ja lopetan parin tunnin päästä. Sitten voin keskittyä heräävään lapseen.
Saan määrätä itse työaikani. Siksi voin saattaa tyttäreni Gretan, 7, kävellen kouluun, siirtyä vakiokahvilaan cappuccinolle ja lukea päivän lehdet. Ne inspiroivat kirjoittamista.
Haluan tukea lapseni liikuntaharrastuksia, sillä Italiassa koululiikuntaa on todella vähän. Urheilua harrastetaan täällä paljon, mutta hyötyliikuntaa ei koskaan. Kouluun käveleminen on minusta siksi tärkeää, vaikka autoiluun tottuneet italialaiset katsovat meitä aina oudoksuen.
Italiassa lapset eivät mene koskaan yksin kouluun. 11-vuotiaina he saattavat kulkea koulubussilla. Hurja liikenne ja 60 miljoonaa ihmistä tekevät siitä liian vaarallista. Lapsi myös aina haetaan koulusta.
Kahdeksan tunnin koulupäivät ovat rankkoja, ja ne alkavat ensimmäisestä kouluvuodesta. Lapsilla on kaksi välituntia, ja muutoin he vain istuvat luokassa. Onneksi kesälomaa on kolme kuukautta.
Lue myös: Näyttelijä Venla Saartamon perhe-elämä
Epäsäännöllinen työaika pakottaa lentokapteeni-mieheni usein viikonlopuksi töihin. Jos hän on vapaalla, tykkäämme tehdä retkiä läheisille järville ja vuoristoon.
Karate on mieheni ja tyttäreni yhteinen harrastus. He treenaavat välillä keskenään myös ulkona. Minun kanssani yleensä luetaan ja jutellaan. Meillä äiti on turva ja isä leikkikaveri.
Käymme myös aperitiivilla. Italiassa on tavallista käydä syömässä ja juomassa yksi olut tai viinilasillinen. Lapset voivat hyvin tulla mukaan.
Tärkein kasvatusperiaatteeni on saada lapsi tuntemaan itsensä rakastetuksi. Itsetunto ja sosiaalisuus kasvavat siitä. Pelkkä suullinen kehuminen ei riitä, vaan rakkaus osoitetaan haleilla ja suukoilla.
Vauva-ajasta kaipaan imetystä. Imetin Gretaa puolitoistavuotiaaksi asti, enkä millään malttanut luopua siitä. Lisäksi kannoin häntä paljon kantoliinassa. Lapsen refluksi tosin valvotti öisin, ja liikkumaan oppiminen vuoden iässä aiheutti pientä stressiä meille vanhemmille. Olin 32-vuotias, kun tyttäreni syntyi, joten en kaivannut enää bile-elämää.
Puhumme kotona sekä suomea että italiaa. Luen Gretalle suomeksi Harry Pottereita, ja hän kuuntelee suomalaisia äänikirjoja. Isänsä kanssa hän puhuu italiaa kuten minäkin.
Lue lisäksi: Pipsa Hurmerinta ja lapsiperheen arki
Italiassa perhe on laajempi käsite kuin Suomessa. Suvulle ja perheelle ei ole eri sanoja, molempia kutsutaan la famigliaksi. Halailu ja suutelu on täällä avoimempaa. Ala-asteella äidit vielä suukottelevat poikiaan koulun pihassa, ja se on ihan ok.
Vauvat syövät parmesaania Italiassa. Kukaan ei ole siitä kärsinyt, joten en ala käydä yhden naisen sotaa vaan sopeudun maan tapoihin. Yritän poimia hyvät asiat kummastakin kulttuurista. Neuvolan ohjeita kannattaa miettiä myös maalaisjärjellä.
Suomessa lapset itsenäistyvät nuorempina kuin täällä. Harva alle 12-vuotias italialaislapsi on ollut koskaan yksin kotona, sillä se voidaan tulkita heitteillejätöksi. Sydäntäni särkee ajatella, kuinka paljon lapset joutuvat olemaan Suomessa yksin. Italia on toinen ääripää. Siellä 18-vuotias ei osaa pedata sänkyä, koska äiti on aina hoitanut sen. Etsin itse kultaista keskitietä.
Suomalaislasten itsenäisyys kiehtoo tytärtäni. Käymme kotimaassani kahdesti vuodessa. Viimeksi hän katsoi tyttöjä, jotka pyöräilivät vapaasti pitkin pihateitä, ja kysyi: ”Saankohan minä koskaan olla noin vapaa?” Hän oli myös innoissaan, kun sai jäädä autoon yksin käydessäni kaupassa. Italiassa se on laitonta. Vapaus leikkiä ilman aikuisen valvontaa pihoilla ja metsissä valitettavasti puuttuu lapseltani. Suomi on monella tapaa ihana lintukoto.”
Haastattelu julkaistiin Kaksplussan numerossa 10/16.
Jaa oma kokemuksesi