Näyttelijä Venla Saartamo: ”Lasta ei voi kannustaa liikaa”
Salatuista elämistä tunnetuksi tulleen Venla Saartamon kotona harrastetaan teatteria, musiikkia ja ruokakokeiluja. Äitinä hän ei ole paras Star Wars -leikeissä, mutta osaa kääntää torut kannustukseksi.
”Kannatan vapaata kasvatusta sellaisena kuin itse sen näen. Lapsella on oikeus olla sellainen kuin on, enkä yritä muokata hänestä jotain, millainen haluaisin hänen olevan. Uskon, että poikani voivat opettaa minua yhtä lailla kuin minä heitä.
Olen lukenut, ettei lasta voi kannustaa liikaa. Uskon siihen. Yritän aina kääntää torumisen kannustavaksi, vaikka toisinaan on hetkiä, jolloin se on mahdotonta.
Perusnapakka on silti oltava. Lapset eivät saa mennä ja tehdä mitä haluavat. Heille on asetettava rajat, se tuo turvallisuutta, ja on opetettava käytöstavat, vanhemman kunnioittamista sekä pöytätavat. Näistä jälkimmäisessä meillä on edelleen kovasti haastetta.”
Lue myös: Kirjailija Paula Noronen: ”Lapseni opettavat minulle läsnäoloa”
Ruoka pitää tarjoilla luovasti
”Meillä syödään paljon kalaa ja kasviksia. Olen itse vegetaristi ja laitan hyvin vähän lihaa pojille. On tärkeää opettaa lapsille makujen runsautta. Tykkään, että voin tehdä samaa ruokaa koko perheelle. Mummalla saavat sitten makaronilaatikkoa.
Luovuus on tärkeää ruoan tarjoamisessa: esimerkiksi parsa maistuu lapsille paremmin, jos sen muussaa. Porkkana taas ei saa olla liian kypsää. Olen itse ollut nirso pienenä, joten yritän ymmärtää, jos lapsille ei aina maistu.”
Lue myös: Tiktakin ex-solisti Petra Gargano: ”Otan äitiydestä helposti paineita”
Lapset nauttivat esiintymisestä
”Olemme koko perhe teatteri-ihmisiä. Minulla ja pojilla oli kesäkuussa roolit Veikkolan Kartanoteatterin kesänäytöksessä. Pojat ovat aina tykänneet esiintymisestä. He käyvät nyt toista vuotta musiikkikoulua.
Soitto- ja teatteriesityksiä piisaa kotonakin. Molemmat lapset keksivät omia lauluja ja näytelmiä. Sängystä saa esiintymislavan, ja sohvalla on katsomo. Sitten joku riepu päähän ja menoksi.
Parasta viihdettä on aikatauluttomuus – se, että voi käyttää tekemisiinsä niin paljon aikaa kuin haluaa. Meillä on arkena tiukat aikataulut, joten osaan arvostaa tilanteita, joissa niitä ei ole. Onni on pieniä hetkiä. Arjen kauneus, lasten kasvun seuraaminen. Muuta en tarvitse.”
Lue myös: Esko Eerikäinen: ”Laitan tyttäreni Victorian kaiken muun edelle”
”Äidin ei tarvitse keksiä lapsille koko ajan tekemistä”
”Olemme sosiaalisia ja kyläilemme usein. Minulla on paljon kavereita, joilla on saman ikäisiä lapsia. Kesällä pyöräily ja potkulautailu ovat kova juttu.
Star Wars -leikkeihin olen äitinä melko huono ryhtymään. Pojat ovat jo isompia, joten he leikkivät sopuisasti myös keskenään. Leikin lasten kanssa mielelläni, mutta haluan myös opettaa, ettei minun kuulu keksiä heille koko ajan tekemistä. On tärkeää luovuuden kehittymisen kannalta, että he keksivät sitä itse.
Olen liian armoton joskus itselleni. Pitäisi muistaa, etten ole huono äiti, jos en aina ehdi laittaa terveellistä kotiruokaa tai luen mieluummin lehden kuin menen leikkimään. Yritän muistaa, että olen tarpeeksi olemalla läsnä.”
Lue myös: Lapsen huoltajuuden jakava Sami Kuronen: ”Vaikeinta uusperheessä on oman paikan löytäminen”
Äitikin kaipaa hemmottelua
”Hemmottelen itseäni jollain turhanpäiväisellä naistenlehdellä ja käymällä kirppareilla tai Ruohonjuuressa kasvotuotteita shoppailemassa. Lounastaminen tai illanvietto tyttökavereiden kanssa on myös tärkeää.
Käsilaukustani löytyy aina puhelin, avaimet ja lompakko – muuta pakollista ei ole. Tosin usein laukun pohjalla on myös jotain, mikä on jäänyt sinne edelliseltä kerralta. Minulla on siis puhelin, avaimet, lompakko ja epämääräistä sälää.”
Lue myös: Näyttelijäpariskunta Riku Niemisen ja Annika Poijärven perhearki
Joogan oppeja lapsille
”Lapset joogaavat kanssani joskus. Olen halunnut, että he oppisivat hengittämisen tärkeyden, ja saisivat siitä itselleen tavan pysähtyä ja rauhoittua. Tällä hetkellä joogailu on vielä melko rauhatonta.
Salkkariajoista lapseni eivät tiedä paljoakaan, mutta asia tulee varmasti puheeksi myöhemmin. He ovat tottuneet näkemään tuttuja tv:ssä, sillä veljeni Joonas on näytellyt useissa sarjoissa ja elokuvissa.”
Lue myös:
Näin helpotat lapsen kasvukipuja joogan avulla
Mitä hyötyä joogasta on lapselle? Lapsijoogan ohjaaja kertoo
5 tehokasta joogaliikettä raskausajalle
Juttu on julkaistu Kaksplussassa 8/2016.
Jaa oma kokemuksesi