Nora Rantalainen kyllästyi vetämään vatsaa sisään: ”Mitä lapsi oppii, jos vanhempi puhuu vartalosta tai ruoasta todella jyrkästi?”
Lasten saamisen jälkeen Norasta tuntui pitkään siltä, että hänen pitäisi laihtua koska sata kiloa oli aivan liikaa. Lopulta elämänarvot menivät kuitenkin täysin uusiksi.
”En ikinä laita naruolkainmekkoja, mulla on niin isot käsivarret.”
”Laitathan, koska alat vihdoin hyväksyä sun kehon ja tajuamaan sen upeuden.”
Näin Nora Rantalainen rohkaisee muita Instagram-videollaan. Nora on tehnyt somea sivutyönä neljä vuotta. Tänä vuonna Rantalaisen tilille tuli vain muutamassa kuukaudessa yli 10 000 uutta seuraajaa, kun hän alkoi jakaa tyylivideoita tunnisteella #satakiloopelkkääiloo.
– Usein sata kiloa aiheuttaa lukuna kauhistelua. Haluan näyttää, että sata kiloa näyttää minun vartalossani tältä, ja rohkaista naisia pukeutumaan, miten he itse haluavat. Jokainen keho on arvokas ja saa näkyä, Nora korostaa.
Oman kehon hyväksyminen on vienyt aikaa
Noralle on jäänyt ystävältään kuulemansa sanonta ”sata kiloo pelkkää iloo” mieleen jo 19-vuotiaana. Hän on työstänyt kehonkuvaansa kuitenkin läpi elämän – toisinaan itseä on ollut helpompi ja toisinaan vaikeampi hyväksyä.
Nora uskoo, että paineisiin tietynlaisesta kehosta tai ruokavaliosta ovat vaikuttaneet varmaankin 2000-luvun laihuuden ihannointi, ainaiset dieettimainokset ja vaivihkaa myös tuttujen ihmisten elämäntyyli.
– Jos joku otti nuorena elokuviin evääksi omenan ja itse halusi karkkia, tuli väistämättä mietittyä omia valintoja.
Etenkin lasten saamisen jälkeen Norasta tuntui pitkään siltä, että hänen pitäisi laihtua eikä hän voisi olla ”tällainen satakiloinen”. Hiljattain lähipiirissä käynyt ikävä tapahtuma asetti elämän kuitenkin uuteen perspektiiviin. Nora päätti, ettei enää jaksa stressata vartalostaan tai esimerkiksi vetää vatsaa sisään.
– Minun on vaikea uskoa, että miettisin 80-vuotiaana keinutuolissa, että minun olisi pitänyt laihtua elämässä enemmän. On hirveä ajatus, että pitäisi vaikkapa omaa mahaansa liian isona läpi elämän.
Myös lasten kasvaminen on herättänyt ajattelemaan.
– Iän myötä on tullut armollisuutta, minkä lisäksi lasten kautta huomaa totuuden siitä, miten nopeasti aika kuluu, toukokuussa 30 vuotta täyttänyt Nora kuvailee.
Lapset ottavat mallia
Yksi syy kehopositiivisen sisällön tekemiselle on Noran mukaan se, että hän opettelee samalla puhumaan itselleen kauniimmin: mitä avoimempaa puhe ulospäin on, sitä helpompi on hyväksyä myös itsensä.
Sen lisäksi, että Nora haluaa puhua hyväksyvästi itselleen ja someseuraajilleen, haluaa hän luoda terveen pohjan myös pienten lastensa kasvulle.
– En halua, että lapset saavat minulta sellaisen mallin, että punnitsen ruokaa tarkasti tai rajoitan paljon syömistäni. Mitä lapsi oppii, jos vanhempi puhuu vartalosta tai ruoasta todella jyrkästi? Olen havahtunut kyllä tuskailevani liian usein ääneen sitä, että turvottaa. Yritän oppia vielä siitä pois, Nora avaa.
Synnytyksestä palautuminen ollut pitkä prosessi
– Kun kuulen tai näen somesta jonkun palautuneen synnytyksestä täysin kahdessa viikossa, mietin että hyvä hänelle, mutta mikä minussa on vikana, Nora kuvailee tunteitaan pienellä ikäerolla syntyneiden lastensa saamisen jälkeen.
Hän on kokenut, että palautuminen ei tarkoita todellakaan vain sitä noin puolen vuoden ajanjaksoa mistä usein puhutaan, vaan raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen voi viedä jopa vuosia. Kehon palautumisen lisäksi palautuu myös mieli.
Noran esikoinen syntyi koronapandemian ja -eristyksen aikaan. Jo silloin Noralle tuli masennusoireita, mutta ennennäkemättömästä maailmantilanteesta huolimatta synnytyksen jälkeinen masennus eteni hyvin vakavaksi vasta kuopuksen kohdalla.
– Menin toisella kerralla niin huonoon jamaan, että olin sairaalahoidossa. Onneksi reagoin lääkkeisiin sen verran hyvin, että mieleni oli paljon parempi jo kahdessa viikossa ja pääsin palaamaan kotiin. Siitä alkoi kuitenkin parin vuoden jakso mielenterveyspolilla, ja sopiva terapeutti on etsinnässä edelleen.
Vaikka Noran pääsy mielenterveyspalveluihin on viivästynyt, kokee hän saaneensa aina apua julkiselta puolelta. Hänellä itsellään on ollut traumaattinen ja väkivaltainen lapsuus, minkä takia hän ei ennen edes halunnut omia lapsia.
– Puhun omasta huostaanotostani aina pelastavana tekijänä; että pääsin enkä joutunut lastenkotiin. Mieli omien lasten saamisesta muuttui vasta mieheni ja ystäväpiiriin syntyneiden lasten ansiosta, Nora kertoo.
”Halusin nuoresta asti palata lastenkotiin auttamaan muita”
Omat positiiviset kokemukset sosiaalitoimesta ovat kannustaneet Noraa hakeutumaan alalle töihin. Hän sanoi jo teini-ikäisenä lastenkodissa, että aikoo palata sinne joskus työntekijänä.
Nyt Nora opiskelee rikosseuraamusalan sosionomiksi. Pienten lasten äitinä hän ei kuitenkaan taida suunnata ensin lasten ja nuorten avuksi.
– Halusin nuoresta asti palata lastenkotiin auttamaan, luomaan turvaa ja pelastamaan muita. Valitettavasti nyt ymmärrän, että työ on paljon muutakin. Lastenkodeissa ei kerrota olevan enää ihan samanlaista, kun lapset voivat tänä päivänä niin valtavan huonosti. Uskon, että itsellä työ tulisi varmasti kotiinkin. Ja koska tieto lisää tuskaa, haluan ennemmin aikuissosiaalityöhön omien lasten ollessa vielä pieniä, Nora selventää.
Sometyöstä Nora ei ole koskaan haaveillut pysyvästi, vaikka se tällä hetkellä hänestä ihanaa ja palkitsevaa onkin. Somenäkyvyys tuli hänelle lopulta kuitenkin hyvin yllättäen hänen päästyään vuonna 2019 esitetyn Selviytyjät Suomen finaaliin asti.
Nykyään Nora saa somessa paljon kiitosta siitä, miten rohkaisee ja antaa muille itsevarmuutta tekemillään sisällöillä. Hän ajattelee näkyvyyttään silti tietynlaisena tähdenlentona.
– On tietysti ihana kuulla hyvää palautetta ja kehuja, mutta toivon, että sanomani erilaisten kehojen normalisoimisesta ja muodin kuulumisesta kaikille nähtäisiin tarkoituksenani kehujen kalastelun sijaan. En halua lisätä somessa yhtään vertailua, vaan kannustaa kaikkia olemaan omia itsejään ja ymmärtämään arvonsa juuri sellaisena.
Jaa oma kokemuksesi