Sonian perhe-elämä näytti idylliseltä, vaikka jokin hiersi – suhde naisen kanssa havahdutti kyseenalaistamaan oman seksuaalisuuden
Sonia pohti pitkään eroa näennäisesti onnellisesta liitostaan. Lasten vuoksi hän päätti tehdä rohkean ratkaisun, joka johti uuteen rakkauteen.
”Tällaista tämän kuuluu olla. Kaksi lasta, omakotitalo ja parisuhde miehen kanssa.” Niin Sonia Nevalainen, 31, ajatteli vielä kaksi vuotta sitten ennen kuin hänen elämässään rysähti ja palaset järjestäytyivät uudelleen.
Sonia oli alkanut seurustella lastensa isän kanssa 21-vuotiaana. Jälkeen päin ajateltuna tunteet miestä kohtaan olivat olleet enemmän kaverillisia kuin romanttisia, mutta sitä Sonia ei vielä seurustelun alkaessa tiedostanut. Hän ajatteli, että on tavallista olla heterona kiinnostunut myös naisista.
Pari eli melko tavallista nuorten aikuisten elämää, johon kuului hauskanpitoa, opiskelua ja töitä. Sonia oli kuitenkin aina tiennyt haluavansa lapsia.
Kun ystäväpiiriin parit saivat perheenlisäystä, Sonia ja hänen silloinen kumppaninsa alkoivat myös haaveilla vauvasta. Sonia oli 23-vuotias, kun esikoinen syntyi. Kuopus saapui maailmaan vain 11 kuukautta esikoisen jälkeen.
Sonialle oli selvää, että hän jäisi useammaksi vuodeksi kotiin lasten kanssa. Se tuntui merkitykselliseltä ja oikealta ratkaisulta. Iltaisin hän saattoi hoitaa vanhempiensa yrityksen paperitöitä sen, mitä ehti.
Sonia uppoutui lasten kanssa olemiseen täysillä nauttien yhteisestä ajasta ja leikkipuistoretkistä, mutta aikaa oman identiteetin pohdinnalle ei ollut.
– Noina vuosina olin ennen kaikkea äiti. Omat tuntemukseni olivat viimeinen asia, joita saatoin ajatella. Elämämme näytti kuitenkin ulospäin varmasti hyvin idylliseltä.
Ystäviään Sonia ei noina vuosina tavannut muuten kuin lasten kanssa. Onneksi ystävilläkin oli lapsia. Yöheräilyistä, flunssakierteestä ja jälkikasvun uusista taidoista löytyi aina yhteistä puhuttavaa.
”En voinut jatkaa etenkään lasten vuoksi”
Viisi vuotta kotiäitinä oli vierähtänyt nopeasti, kun Sonia huomasi, että hänen ystävänsä olivat siirtyneet vanhempainvapaiden jälkeen takaisin töihin.
Sonia alkoi pohtia, mitä hän itse oikeasti haluaisi elämältään. Vaikka parisuhde oli jo vuosia tuntunut enemmän ystävyyssuhteelta, oli Sonian vaikeata hahmottaa, millaista elämä voisi olla. Hänen päähänsä oli iskostunut tiukkaan ajatus naisesta ja miehestä, joilla on yhteisiä lapsia.
Kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä Sonialle alkoi olla selvää, että ero olisi oikea ratkaisu. Se ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä. Ajatus siitä, että hän ei jakaisikaan puolisonsa kanssa loppuelämäänsä, vaati paljon sulattelua.
Ratkaiseva tekijä päätökselle oli lasten paras.
– En voinut enää jatkaa parisuhteessa etenkään lasten takia. Oli kamalaa ajatella, että minusta tulisi katkera ja iloton. Se heijastuisi lapsiinkin.
Kertoessaan asiasta silloiselle kumppanilleen hän myös totesi huomanneensa, että oli kiinnostunut enemmän naisista kuin miehistä.
– En kuitenkaan ihan vielä itse tajunnut asiaa täysin.
”Yhtenä iltana suustani lipsahti, että olen ihastunut”
Samoihin aikoihin Sonia perusti Instagram ja Tiktok-tilin boniasiivous, jolla hän jakaa siivousvinkkejä. Aluksi somen tekeminen oli Sonialle harrastus, mutta pian hän haistoi, että siivousvaikuttajan työllä voisi elää, jos sitä tekisi kokopäiväisesti. Samoihin aikoihin tunnettu siivousvaikuttaja Auri Kananen oli juuri lyönyt läpi.
Sonia oli innoissaan uudesta urastaan yrittäjänä. Samoihin aikoihin Yle X3M -aamuradio halusi tehdä jutun Soniasta ja Aurista siivoamassa.
Ohjelman tekemisen vuoksi Sonia tapasi radiotoimittaja Nadde Baarmanin. Nadde osallistui Sonian ja Aurin siivousohjelman tekemiseen.
– Meillä on samanlainen huumorintaju ja super hauskaa yhdessä. Aluksi olimme ihan vain kavereita.
Sonia muistelee, että he keksivät jatkuvasti syitä tapaamiselle ja huomasivat pian näkevänsä toisiaan päivittäin. Nadde piipahti usein kylään. Kahvittelun lomassa Sonian alakouluikäiset lapsetkin alkoivat käydä tutuiksi, kun Nadde leikki heidän kanssaan.
– Yhtenä iltana suustani lipsahti ulos, että olen ihastunut Naddeen. Olin hämmentynyt itsekin siitä, mitä tuli juuri sanottua.
Naddekin oli ihmeissään, sillä hän oli ajatellut Sonian olevan hetero. Nadde myönsi kuitenkin heti, että ihastuminen oli molemminpuolista.
– Olin niin ihastunut ja rakastunut, että en edes ajatellut seurustelevani naisen kanssa, Sonia kertoo.
Lapset tajusivat tilanteen ennen Soniaa
Kaikki tuntui sujuvan niin luontevasti, että Sonia rohkeni lähettää Naddelle unohtumattoman viestin.
– Otin ruman kuvan itsestäni, kirjoitin siihen ”Haluatko seurustella?” ja piirsin siihen ruksittavaksi kohdat ”kyllä” tai ”ei”. Se oli juuri meidän tyylinen. Kului ehkä kymmenen sekuntia, kun Nadde jo vastasi.
Kun Sonia havahtui siihen, että hän todella seurustelee naisen kanssa, oli se viimeinen herätys pohtia omaa seksuaalista suuntautumista.
Sonia laittoi suorasukaisen viestin ystävilleen, jossa hän kertoi, että on nykyään lesbo ja eronnut miehestään. Lähipiiri ei yllättynyt.
– He olivat ehkä jo huomanneet asian ennen kuin itse tiedostin sen. Katselimme kuulemma Nadden kanssa toisiamme niin rakastuneina.
Lapsille Sonia kertoi asian suoraan mutta lapsentasoisesti, aivan kuten erostakin.
– Lapset olivat alusta asti luulleet, että olemme pari. He eivät olleet asiasta moksiskaan.
Yhteinen lapsi toiveissa
Pian Nadde muutti Helsingin Kalliosta Sonian ja lasten luokse pieneen, viidentuhannen asukkaan kuntaan.
– Elämä Nadden kanssa on ihanaa, mutta totta kai meilläkin on välillä kinastelua, sillä uusperhe-elämässä on omat mutkansa.
Sonia on alusta asti toivonut, että Nadde ottaa bonusvanhemman roolin ja saa osallistua lasten elämään. Se tarkoittaa, että Nadde hakee lapsia välillä itse koulusta, vie heitä leikkipuistoon ja saa kasvattaa heitä.
– Lapset ihastuivat Naddeen heti. Hän leikkii heidän kanssaan hippaa ja hyppii trampalla. Hän myös ottaa lapsista kopin silloin kun huomaa, että alan olla tauon tarpeessa.
Vaikka kaikki on sujunut hyvin, Sonia pyrkii muistuttamaan itselleen säännöllisesti, ettei ole helppoa hypätä keskelle lapsiperhe-elämää, kun on tottunut asumaan yksin.
Nykyään Nadden on herättävä aamulla viideltä, jotta hän ehtii töihin Helsinkiin.
Lapset ovat Sonian ja Nadden luona joka toinen viikko, eli pariskunnalla on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa joka toinen viikko.
Tilanne saattaa kuitenkin muuttua vielä, jos kaksikon toiveet käyvät toteen. Yhteinen lapsi on silloin tällöin vilahdellut molempien puheissa.
– Haluaisin, että saisimme kokea sen kaiken vielä yhdessä.
Jaa oma kokemuksesi