Minun tarinani 01.07.2016 Päivitetty 29.11.2021

Kun vauva vie lemmikin paikan – näin selviydyt syyllisyydentunteesta

Eläinrakas ihminen voi hämmentyä, kun vauva vie lemmikin paikan. Rakkaus lemmikkiä kohtaan voi laimentua, ja eläin voi tuntua taakalta. Milloin lemmikistä pitäisi luopua? Koska kannattaa luottaa siihen, että kiintymys eläimeen palautuu, kun perhearki alkaa rullata?

Teksti
Janica Brander
Kuvat
iStock

Kissa, jota paijasit vauvanasi, muuttuu sotkevaksi katiksi. Koira, joka nukkui ennen vieressäsi, herättää vauvan räksytyksellään ja saa sinut raivon partaalle.

Lapsen syntymä voi muuttaa tunteita lemmikkiä kohtaan rajusti. Rakkaus voi laimentua, ja eläin voi jopa ärsyttää. Lemmikin hoitaminen voi tuntua raskaalta perheen pyörittämisen ohessa.

Eläin ei myöskään aina sopeudu lapseen. Lemmikki voi purkaa hämmennystään aggressiivisella käytöksellä, jyrsimällä ympäristöään tai itseään tai paastoamalla.

On luonnollista asettaa lapsi ykköseksi

Hormonit ohjaavat äitiä keskittymään omaan jälkeläiseen. Tunteiden muuttumiseen kannattaa suhtautua luonnollisena vaiheena, joka ei ole aina lopullinen.

Kiintymys lemmikkiin kuolee harvoin kokonaan. Rakkaus lapseen voi kuitenkin olla niin valtavaa, että lemmikki menettää paikkansa inhimillistettynä vauvana, ja siitä tulee ”vain” eläin. Muutos voi hämmentää ihmistä, joka on hoivannut lemmikkiään aikaisemmin kuin lasta.

Itselleen kannattaa olla armollinen, sillä ärtymys ja välinpitämättömyys voivat johtua myös uupumuksesta. Yöherätykset ja arjen muuttuminen väsyttävät yllättävän paljon. Väsynyt ihminen voi kokea eläimen avuttomuuden ja sitovuuden musertavana taakkana.

Keskustele:
Meille tuli lemmikki ja nyt kaduttaa!
Olen kyllästynyt koiraamme ja haluan siitä eroon

Anna itsellesi aikaa ja pyydä hoitoapua

Vaikka rakkaus lemmikkiä kohtaan hiipuisi, tilanne voi korjaantua ajan myötä. Kiintymys palautuu usein hiljalleen, kun perhearki alkaa sujua. Lapsen ja eläimen välille voi kehittyä upea side, joka elvyttää myös vanhempien rakkauden lemmikkiä kohtaan.

Lemmikinhoitoapu helpottaa vanhempien kärttyisyyttä ja väsymystä. Hoitaja voi myös auttaa eläintä sopeutumaan vauvaan. Kun lemmikki saa riittävästi huomiota ja pääsee purkamaan energiaansa, sen protestointi voi rauhoittua.

Jos lemmikki kaipaa selvästi sinua, pyydä lapsenhoitoapua ja anna välillä eläimelle jakamaton huomiosi. Koira nauttii yhdestäkin pitkästä lenkistä viikossa, vaikka joku toinen ulkoiluttaisi sitä muina päivinä.

Lue myös: Lapsi ja lemmikki: eläinystävä kasvattaa lasta

Lemmikistä luopujaa on helppo syyllistää

Jos lemmikin hoitaminen on mahdotonta, sille kannattaa etsiä uusi koti. Tämä voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty.

Omistaja voi kokea valtavaa syyllisyyttä luopuessaan lemmikistään. Tilannetta ymmärtämättömien ikävä suhtautuminen voi pahentaa ahdistusta.

Amerikkalainen toimittaja ja perhebloggaaja Janie Porter etsi Facebookissa uutta perhettä koiralleen, koska hän ei jaksanut enää hoitaa koiraa ja kahta lasta. Porterin päivitys synnytti myrskyn, jossa hänet tuomittiin täysin.

Porter kertoo saaneensa koirasta luopumisen vuoksi ilkeämpiä kommentteja kuin koskaan televisiourallaan. Porterin sopivuus äidiksi kyseenalaistettiin, ja hänen väitettiin heittävä koiransa pois kuin roskan.

Lemmikistä luopujaa on helppo syyllistää, koska hän on ottanut avuttoman eläimen vapaaehtoisesti. On kuitenkin tervettä tunnustaa jaksamisensa rajat. Vastuullinen ihminen etsii eläimelle uuden omistajan, jos ei pysty hoitamaan sitä itse.

Lue myös: Vauva tulossa koiraperheeseen – ota nämä asiat huomioon

Keskustele: En jaksa lapsi- ja koiraperheen siivousrumbaa

Lähteet: Adventurous Writer, Babble, Parents, SEY, She Just Glows, What to Expect

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X