Mitä tehdä, jos oman lapsen alastonkuva leviää netissä? Asiantuntija pyytää muistamaan yhden asian
Sosiaalipsykologi Maija Komonen painottaa, että rikos ei ole koskaan uhrin vika. Vanhempien on pitäydyttävä lietsomasta paniikkia, vaikka tilanne järkyttäisi heitäkin.
Alastonkuvien levittäminen luvatta tai niiden syväväärentäminen ovat kurjia esimerkkejä netin mahdollistamista rikoksista. Teot järkyttävät erityisen paljon, jos kuva esittää alaikäistä lasta.
Jos omasta lapsesta lähtee netissä leviämään aito tai väärennetty alastonkuva, Someturvan sosiaalipsykologi Maija Komonen kehottaa vanhempia olemaan välittömästi yhteydessä poliisiin.
– Kuvan levitessä kaveripiirissä voi olla perusteltua ottaa yhteyttä myös kavereiden huoltajiin ja muistuttaa, että lapsen alastonkuvan levittäminen ja hallussapito ovat laissa rangaistavia tekoja.
Lisäksi tilanteessa on hyvä arvioida tilannekohtaisesti, mille muille tahoille ilmoittaminen voisi auttaa asian ratkaisemisessa.
– Jos kuva leviää laajemmin esimerkiksi koulussa, ilmoittaminen jollekin koulun aikuiselle on paikallaan.
Lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämisestä tai hallussapidosta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Tärkeintä on huolehtia hyvinvoinnista
Komonen kuvailee lapsen alastonkuvan leviämistä netissä kriisiksi, joka vaikuttaa sekä lapseen että vanhempaan. Hänen mukaansa on tärkeää huolehtia, että kaikki osapuolet saavat tilanteessa tarvitsemaansa tukea.
Lasta voi ohjata koulun terveydenhuollon palveluihin, kun taas aikuinen voi saada keskusteluapua esimerkiksi työterveydenhuollosta. Myös Rikosuhripäivystykseen soittaminen on varteenotettava vaihtoehto.
Ennen kaikkea Komonen toivoo, että vanhempi pystyisi suhtautumaan asiaan rauhallisesti lapsen läsnä ollessa.
– Vanhemman tehtävä on luoda sekä luottamusta että toivoa. Hänen on tärkeää kertoa, että tästä kyllä selvitään yhdessä. Erityisen tärkeää on muistuttaa, että tapahtunut ei ole lapsen syytä. Vaikka hän olisi itse ottanut kuvan, vastuu teosta on aina kuvan levittäjällä.
Komonen alleviivaa myös ensireaktion tärkeyttä. Jos lapsi kertoo asiasta oma-aloitteisesti, on kyseessä suuri luottamuksen osoitus. Lapsen ahdinko vain syvenee, jos vanhempi yltyy kauhistelemaan tai syyttelemään.
– Vanhempi voi olla ylpeä siitä, että lapsi on kääntynyt hänen puoleensa. On tärkeää kiittää ja kehua asian ottamista esille ja kertoa, että juuri niin täytyykin toimia.
Kysymyksiä tilannekohtaisesti
Lasten ja nuorten suosimia sosiaalisen median sovelluksia ovat esimerkiksi TikTok, Snapchat ja WhatsApp. Näillä alustoilla tapahtuneista rikoksista on Komosen mukaan raportoitu myös Someturvalle.
Tiettyjen yksityiskohtien selvittäminen on tarpeen, jotta poliisi saa tarvitsemansa tiedot asian ratkaisussa. Ensinnäkin on hyvä kysyä, millä alustoilla tai kanavilla lapsi tietää alastonkuvan leviävän.
Toiseksi on syytä selvittää, minkälaisissa olosuhteissa kuva on lähtenyt leviämään. Onko kuva lähetetty alun perin yhteisymmärryksessä kaverille tai seurustelukumppanille, vai onko joku painostanut lähettämään otoksen?
Komonen toteaa seksuaalikasvatuksen näkökulmasta olevan kohtuullisen yleistä, että romanttisessa suhteessa olevat nuoret lähettävät alastonkuvia toisilleen.
– Suostumuksen antaminen yhdelle henkilölle ei kuitenkaan tarkoita, että kuvaa saisi lähettää tai näyttää eteenpäin, hän kiteyttää.
Komonen kehottaa vanhempia puhumaan aiheesta avoimesti lastensa kanssa, vaikka aihe voi tuntua vaikealta. On hyvä tähdentää, että alastonkuvaa ei koskaan tarvitse lähettää edes seurustelukumppanille, jos ajatus tuntuu epämukavalta.
Mahdollisuuksien mukaan sosiaalisen median tilit kannattaa asettaa yksityisiksi, Komonen neuvoo. Silloin ainakin rajatumpi joukko pääsee käsiksi syväväärentämisen mahdollistaviin sisältöihin ja myös tuntemattomien on vaikeampaa lähestyä.
Syväväärennösten somemaailmassa harva pystyy sataprosenttisesti varmistamaan, ettei alastonkuvien leviämiselle jää edes pienintä mahdollisuutta. Tärkeintä onkin muistaa, että syy ei ole koskaan uhrin – ei silloinkaan, vaikka hän olisi itse poseerannut kameralle.
Jaa oma kokemuksesi