Parisuhde 23.08.2016 Päivitetty 15.06.2021

Näin riitelet puolison kanssa rakentavasti – 5 vinkkiä

Riidoilta ei voi välttyä missään parisuhteessa, mutta niissä voi toimia monella tapaa. Näillä vinkeillä opit riitelemään rakentavasti,

Teksti
Christina Boman
Kuvat
iStock

1. Älä välttele riitelyä

Riidat kuuluvat parisuhteeseen. Myös niihin, missä menee hyvin.

– Kaikissa parisuhteissa riidellään joskus, ja on epärealistista kuvitella, ettei normaali parisuhde kohtaisi konflikteja tai että asioista voisi olla aina samaa mieltä, Keravan kaupungin perheneuvolan psykologi Veera Nieminen muistuttaa.

Riitoja ei voi eikä tule vältellä loputtomiin. Sen sijaan jokainen voi miettiä, kuinka voisi riidellä rakentavammin.

– Oma persoonallisuus, luonteenpiirteet, kiintymystyyli ja tottumukset vaikuttavat siihen, kuinka käyttäydymme riitatilanteissa.

Miten näitä totuttuja tapoja sitten voisi rikkoa?

Lue myös: Muista nämä asiat puolisossasi riidan keskellä

2. Ota jäähy käyttöön

Tärkeintä on rauhoittua.

– Asiassa pysyminen on tärkeää henkilökohtaisuuksiin menemisen sijaan. Äkillisen tunnekuohun vallassa tulee helposti loukattua toista. Siksi olisi hyvä lähteä hetkeksi vaikka jäähylle ja koota ajatuksiaan, Nieminen sanoo.

Vaikka jäähy rauhoittaisi mielen, ei asiaa kuitenkaan kannata sysätä sivuun tai vältellä.

– Asiasta kannattaa keskustella rauhallisesti. Tulisi pyrkiä olemaan utelias sitä kohtaan, mitä toinen asiasta ajattelee ja miltä asia hänestä tuntuu. Toisen tunteille ja näkemyksille täytyy antaa tilaa – toisen mielipide on aina todellinen, vaikka se ei olisikaan itselle mieleinen.

Lue myös: Näin vältät rahariidat parisuhteessa

3. Etsikää omat kehityskohteenne

Paras hetki pohtia riitatilanteita on silloin, kun riita ei ole päällä. Silloin voi keskustella kumppanin kanssa siitä, miksi riidat menevät toistuvasti hankaliksi ja pohtia yhdessä, kuinka tilanteita voisi helpottaa.

– Riidellessä voi mieleen nousta jatkuvasti, että ”sä oot aina tollanen” ja ”kun sä et koskaan”. Silloin on hyvä pyrkiä palauttamaan mieli tähän hetkeen, Nieminen huomauttaa.

Kannattaa pohtia myös omia kehityskohteitaan riitatilanteisiin liittyen.

– Joillekin voi olla vaikea ilmaista tunteitaan puhumalla tai kohdata kiihdyksissä olevaa puolisoa, toisen taas saattaa olla haastavaa rauhoittua tai kuunnella toisen näkökulmaa. Näitä piirteitä on hyvä tunnustella myös itsessään.

Lue myös: Maaret Kallio neuvoo: Näin säilytät intohimon parisuhteessa pikkulapsiaikana

4. Älä unohda lasta

Vaikka riidat ovat normaali osa arkea, aikuisten pitäisi muistaa, että lapsen silmissä toisilleen tiuskivat vanhemmat saattavat näyttäytyä hämmentävinä ja jopa pelottavina.

– Etenkin toistuvat ja jatkuvasti perheen ilmapiiriin vaikuttavat riidat aiheuttavat lapsissa stressiä, Nieminen sanoo.

Riidat voivat myös asettaa lapsen hankalaan ristiriitatilanteeseen. Jos vanhemmat riitaantuvat lapseen liittyvistä asioista, saattaa se herättää lapsessa syyllisyyden tunteita tai ahdistusta.

– On tärkeää välttää tilanteita, joissa lapsi joutuu riidan väliin tai olemaan läsnä riitatilanteessa.

Syystä tai toisesta se ei kuitenkaan ole aina mahdollista.

– Silloin tärkeintä on rauhoittua. Lapselle pitää selittää, että tilanteessa selvitetään aikuisten välisiä asioita, joista lapsen ei tarvitse olla huolissaan.

Tärkeää on, ettei perheen yleisilmapiiri ole jatkuvasti riitaisa ja räjähdysherkkä, jolloin lapsi joutuu olemaan jatkuvasti varuillaan ja tulkitsemaan ilmapiiriä pienistä eleistä. Jos näin on, avun hakeminen voi olla paikallaan. Lasta ei myöskään saa asettaa tuomariksi tai riitojen kohteeksi lapsen kuullen.

Lue lisää: Saako lasten kuullen riidellä puolison kanssa? Asiantuntija vastaa

5. Korjaa riita hellyydellä

Riidan jälkeen tulisi muistaa korjaavan työn tärkeys. Näin vanhemmat välittävät myös lapsille viestiä siitä, että ikävistä tilanteista päästään eteenpäin.

On tärkeää pystyä pyytämään ja antamaan anteeksi. Molempien tulisi sitoutua vahingollisen käyttäytymisen vähentämiseen.

– Mikäli jatkuva riitely nakertaa parisuhdetta, voi ulkopuoliselle puhuminen neutraloida tilannetta. Vanhempien parisuhteen eteen tekemä työ on myös teko lasten hyvinvoinnin puolesta, Nieminen muistuttaa.

 Lue myös: Veikö lapsi läheisyyden parisuhteesta? 3 syytä hellitellä puolisoa

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X