Vanhemman terveys 20.09.2022

”En olisi ollut valmis isäksi” – Tuomo pelkäsi tunteita alle 30-vuotiaana ja nyt hän haluaa auttaa muita miehiä

Lapsena kolmekymppinen Tuomo sai kuulla olevansa liian herkkä. Oli siis oltava kovempi, jotta pärjää, ajatteli Tuomo. Hänestä tuli vaikea ja masentunut puoliso, kunnes lopulta hän ymmärsi, mistä kaikki kiikastaa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Tuomo Kasasen kotialbumi

Viisi vuotta sitten Tuomo Kasanen ei voinut hyvin. Ei, vaikka hän oli 29-vuotias personal trainer ja ”oman elämänsä rokkitähti”, kuten Tuomo itse kuvailee.

Lue myös: Perheenisä Oskari lopetti tissuttelun viikonloppuisin – ”Vanhemmuus oli tekosyy palkita itsensä ”palauttavalla” pöhnällä”

Tuomo huomasi jotain olevan vialla, kun ajatus ei kulkenut. Aamuisin Tuomon mielessä vallitsi suorastaan aivosumu. Yksinkertaisetkaan työtehtävät ei ottaneet hoituakseen.

Työmatkat lihaksikas nuori mies kulki tuohon aikaan pyörällä. Aiemmin ylämäkien pyöräily nostatti vain sykettä. Nyt Tuomosta tuntui, että sydän työntyisi kurkusta ulos. Jalat olivat vetelät.

Lopulta Tuomo ymmärsi uupuneensa ja masentuneensa, mikä ei oikeastaan ollut ihme: olihan hän tähän asti ollut kuin kone.

Ammatillisten paineiden vuoksi Tuomo treenasi kovaa, useita kertoja viikossa töiden päälle. Rankan työviikon päätteeksi hänellä oli tapana myös juhlia rankasti niin, että alkoholia kului.

Viikonloppuisin ei ollut aikaa levätä, sillä vauhtia oli pidettävä yllä.

– Robotista loppui viimein virta, Tuomo toteaa nyt.

Oli aika selvittää kuka Tuomo oikeasti on ja mitä hän tarvitsee.

Uupumus sai havahtumaan: millainen mies haluan olla?

Vaikka tekemisen meininki oli kova, Tuomo luisti kotitöistä ja avovaimolleen antamistaan lupauksista.

– Saatoin luvata olevani ajokunnossa, kun lähdimme viikonlopun viettoon. Aiheutin monesti vaimolleni päänvaivaa sillä, että en pitänytkään lupaustani.

Tuomo myös muistelee, että hänen oli vaikea ottaa vastaan kritiikkiä vaimoltaan.

Sen huomaaminen, että vaimo hoiti kotityöt lähes yksinään ei tosin saanut tuntemaan oloa ylpeäksi.

Uuvuttuaan Tuomo jäi sairaslomalle. Elämä näytti siltä, että vaihtoehdot ovat vähissä.

– Lääkäri määräsi minut laboratoriokokeisiin. Testosteroniarvoni olivat kuin 70-vuotiaalla. Oli ajanut kehoni aivan äärirajoille.

Tuomolle määrättiin lepoa. Rasittava liikunta ei tulisi kyseeseen useampaan kuukauteen.

Se oli kova kolaus, sillä Tuomo rakentanut identiteettinsä paljolti ulkonäkönsä varaan: hän oli se komea, lihaksikas ja iskukykyisen näköinen mies, joka viihdytti muita.

Myös libido oli aiemmin ollut korkealla.

– Ennen halusin seksiä milloin vain muun muassa heti selkäleikkauksesta kotiin päästyäni. Masentuneena halut olivat kadoksissa.

Sohvan pohjalta elämä näytti synkältä. Toisaalta Tuomolla oli viimein hetki ajatella. Millainen hän halusi oikeasti olla? Miksi hän on oli imenyt itseensä haitallisen kuvitelman siitä, mitä on maskuliinisuus?

Muutama vuosi aiemmin Tuomon vaimo oli myös kokenut uupumisen ja masennuksen. Häneltä Tuomo sai tukea ja kannustusta hakeutua terapiaan.

– Olo oli niin huono, että minulle oli itsestään selvää, että en pärjäisi ilman terapiaa.

Terapeutin luona Tuomo kävi välillä myös vaimonsa kanssa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Tuomo Kasanen (@veli.koo) jakama julkaisu

”Liian herkkä”

Masentuneena Tuomo alkoi hahmottaa, että hänen identiteettinsä oli rakentunut haitallisen, maskuliinisen mallin mukaan. Se ei tekisi häntä eikä hänen läheisiään onnelliseksi.

Olettama siitä, millainen miehen kuuluu olla, oli rakentunut jo lapsuudessa. Tuomo ehti kuitenkin lähemmäs kolmeakymmentä ikävuotta ennen kuin haitallinen käsitys oli pakko kyseenalaistaa.

Alkoholia Tuomo oli käyttänyt 13-vuotiaasta asti, sillä sen avulla sai hyväksyntää kaveriporukoissa. Juomalla hän myös turrutti tunteitaan ja sai olonsa mukavan pysähtyneeksi, vaikkakin keinotekoisesti.

Tuomo muisteli myös, miten oli pohtinut lapsuudessaan ääneen haluavansa palomieheksi. Lähipiiristä oli todettu, ettei se tulisi onnistumaan: Tuomo oli liian herkkä sellaiseen.

Oli siis oltava kovempi, jos halusi pärjätä, Tuomo oli tuumannut.

Lue myös: Ida-Sofia, 10, saa illalla unilääkkeen mutta herää leikkimään aamukolmelta – isä lepää vain kun perhelomittaja saapuu

”En olisi ollut valmis isäksi”

Aikaa rauhoittumiselle ja yksin olemiselle. Uusi työ vaikuttajana ja PR-asiantuntijana. Halu saada muutkin pohtimaan, mitä miehuus todella on. Mitä on positiivinen maskuliinisuus?

Uupumus oli lopulta käännekohta Tuomon elämässä. Vaikka suurin osa ystävistä ja puoliso ovat pysyneet rinnalla, Tuomo on kokenut muutoksen: hän haluaa etsiä rauhaa ja tuoda sitä myös ympärilleen.

Sosiaalisen median gaalaillasta Tuomo nauttii, kuten ennen, mutta sen jälkeen on päästävä vetämään henkeä kodin rauhassa.

@veli.koo Asioita jotka eivät tee susta ”Betaa”!♂️ Tsekkaa myös👉@Tuomo Kasanen #alpha #beta #topg #mies #miehet #haavoittuva #miehisyys #tiktoksuomi #ttsuomi ♬ Fallin’ – Alicia Keys

Tuomo luotsaa bloginsa Sieluni silmin lisäksi myös muun muassa Facebookin Miestenhuonetta, jossa miehet keskustelevat aroiksi kokemistaan aiheista – monet anonyymisti.

Yhteiskunnallisessa tasollakin voitaisiin mennä aimo harppaus eteenpäin, kun useampi mies tajuaisi levittää hyvää ympärilleen sen sijaan, että keskittyy pönkittämään maskuliinisuuden haitallista ulottuvuutta.

– Me miehet elämme paljon arvostuksesta. On ihan erilainen olo, kun tietää, että arvostuksen on oikeasti ansainnut olemalla hyvä muille.

Monien kyseenalaistamiensa asioiden lisäksi Tuomo on pohtinut sitä, onko miehellä jokin kummallinen erityisvelvollisuus yrittää jatkaa sukua.

Lähipiiristä on udeltu perheenlisäyksestä. Tuomolla ja hänen puolisollaan ei kuitenkaan ole asian suhteen hoppua. Tuomo pitää fiksuna sitä, että jälkikasvua ei siunaantunut silloin, kun hän oli hyvin keskeneräinen.

– En olisi ollut valmis isäksi. En osannut pitää huolta itsestäni saati sitten muista.

Tuomolle ja hänen puolisolleen tärkeitä ovat puolison siskon lapset. Heidän elämässään Tuomo on ollut mukana näiden pikkulapsiajoista lähtien. Nyt molemmat ovat teini-ikäisiä.

Tuomon häissä toinen heistä piti puheen ja kertoi, että on aina pitänyt hääparia kuin varavanhempinaan.

– Kyllä siinä nessuja kaiveltiin esiin.

Puolisonsa kanssa Tuomo on sopinut, että jos jommastakummasta alkaa tuntua siltä, että lapsi olisi ajankohtainen, siitä hihkaistaan ääneen ja keskustellaan.

Toistaiseksi Tuomo keskittyy maskuliinisuuden hyviin puoliin. Nyt haaveissa on oma talo rauhallisesta ympäristöstä, joka kuitenkin olisi rakkaan kotikaupungin, Lahden, lähitienoilla.

Uudessakin elämänvaiheessa Tuomo aikoo pitää kiinni miehisyyden hyvistä ulottuvuuksista: olla turvallinen ja määrätietoinen, myös uudenlaisten tunteiden suhteen. Ne eivät ole mörköjä.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X