”Värähtely tuntui yllättävän mukavalta” – Testasimme lantionpohjalihasten treenivälineet
Pissa lirahtaa housuun jo parin juoksuaskeleen jälkeen. Trampoliinista on turha edes haaveilla. Virtsankarkailu synnytyksen jälkeen on yleistä, mutta siitä voi päästä näppärästi eroon. Testasimme kuusi treenivälinettä.
Alatiesynnytyksessä lantionpohjan lihakset venyvät entisestään antaen tietä vauvalle. Toisaalta sektiolla synnyttävätkään eivät aina välty ongelmilta.
Synnytyksen jälkeen onkin suositeltavaa aloittaa lantionpohjan tunnistamisharjoitukset 24 tunnin kuluessa.
– Synnytys voi vaurioittaa lantionpohjan lihasten pintahermoja. Tunnistamisharjoitus aktivoi hermolihastoimintaa ja auttaa löytämään tuntuman lihaksiin, lantionpohjan toimintahäiriöiden fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti Jaana Torri sanoo.
Tutkimusten mukaan puolet naisista menettää synnytyksessä osan lantionpohjan tukimekanismeista. Lantionpohjan lihasten treenaamisesta viimeistään synnytyksen jälkeen on siis todennäköisesti hyötyä kaikille. Lihasten kuntoa voi testata myös itse.
– Laita puhdas sormi emättimeen ja imaise sisään ja ylös. Sormessa tulisi tuntua kohtalainen supistus ja emättimen seinämän kohoaminen ylöspäin, Torri sanoo.
Hänen mukaansa toinen tapa testata lihasten kuntoa on asettaa sormi välilihan alueelle eli emättimensuun ja peräaukon väliin. Välilihan pitäisi supistaessa painua sormesta poispäin. Myös virtsasuihkun katkaisemista voi kokeilla, mutta sitä ei saa käyttää harjoitteena.
– Sormella testaaminen on hyvä tapa todeta, että osaa supistaa lihaksia oikeaan suuntaan, Torri sanoo.
Apua treeniin
Lantionpohjalihasten harjoittamiseen on tarjolla myös monia apuvälineitä. Testasimme niistä kuusi.
1. Kuin Supermarjoa pelaisi
Elvie lantiopohjalihasten harjoituslaite 186,80 €, adlibris.com.
Lähtötilanne ja tavoite: Kahden synnytyksen jälkeen virtsankarkailua ei ole, mutta trampoliinilla pikkarit kastuvat. Haluan, että minulla on varma olo kaikkialla.
Tuote lupaa: ”Näkyviä” tuloksia kahdessa viikossa. Harjoitusohjelman aikana laite mittaa lihasten voimakkuutta ja auttaa hahmottamaan harjoitusta.
Näin se toimii: Puhelinsovellus ja emättimeen asetettava sukkula yhdistetään bluetoothin avulla. Sovellus kertoo, miten ja milloin lihaksia pitää supistaa. Välillä lihaksia puristamalla edetään puhelimessa näkyvää rataa, niin kuin pelattaisiin Super Mariota. Sukkula ladataan usp-liittymän avulla.
Pitikö lupauksensa: Kehityn nopeasti ja koska näen edistymiseni konkreettisesti, motivoidun harjoittelemaan lisää. Tuote jää ehdottomasti käyttööni.
Tämä yllätti: Sovellus hälyttää seuraavan harjoituksen merkiksi, joten harjoittelu ei unohdu. Harjoitukset ovat hauskoja.
Pisteet: 10
Päivi, 35
2. Helppoa harjoittelua
Educator-harjoitusilmaisin 25 €, pedihealth.fi.
Lähtötilanne ja tavoite: Synnytyksestä on aikaa jo kuusi vuotta, ja lantionpohjalihakseni ovat kohtuullisen hyvät. Tosin joskus hyppiessä pissaa saattaa lirahtaa.
Tuote lupaa: Ilmaisimen avulla oppii harjoittelemaan oikein ja tehokkaasti.
Näin se toimii: Laite on helppo koota, koska osia on vain muutama. Mollukkapää työnnetään emättimeen ja sen jälkeen ruvetaan jumppaamaan. Kun supistaa oikeita lihaksia, ulkona oleva tikku laskee alaspäin.
Pitikö lupauksensa: Luulin lihaksiani hyviksi, mutta yllätyin, kuinka huono olin pitkäkestoisessa supistuksessa. Se oli lähes mahdotonta! Laitetta on tosi helppo käyttää, ja edistymisen huomaa hyvin tikun liikkeen voimistumisesta.
Tämä yllätti: Jumppa-ajan löytäminen oli haastavaa, koska en voinut treenata olkkarissa lasten ollessa hereillä. Nukkumaan mennessä olin usein liian väsynyt.
Pisteet: 9
Tuuli, 40
3. Sähköistä treeniä
Sensatone lantionpohjan stimulaatioväline naisille 84 €, pedihealth.fi.
Lähtötilanne ja tavoite: Synnytin kolme vuotta sitten ja haluan nyt saada lantionpohjalihakseni vahvoiksi ja lisäksi tahdon parantaa seksielämääni.
Tuote lupaa: Helpotusta lantionpohjan häiriöistä johtuviin pidätysvaikeuksiin ja vahvemmat lantionpohjan lihakset. Tuloksia pitäisi näkyä kahdessa viikossa.
Näin se toimii: Emättimeen asetettava anturi supistaa sähköisesti lantionpohjan lihaksia. Paristoilla toimiva laite on helppokäyttöinen, ja selkeiden käyttöohjeiden noudattaminen on vaivatonta.
Pitikö lupauksensa: En huomannut kolmen viikon käytön jälkeen muutoksia, mutta en tosin kärsi pidätysvaikeuksista. Aion jatkaa laitteen käyttöä, sillä haluan nähdä, millaisia vaikutuksia sillä on hyvinvointiini.
Tämä yllätti: Laitteen käyttö tuntuu samanlaiselta kuin jumppaisi lantionpohjalihaksiaan supistelemalla niitä itse.
Pisteet: 7
Eeva, 38
4. Lempeää treeniä
Magic Motion Smart Kegel Ball Master Geishakuula 94,95 €, sinful.fi.
Lähtötilanne ja tavoite: Kahden synnytyksen jälkeen lantionpohjani on siinä kunnossa, että trampoliinilla saattaa lirahtaa. Ensi kesänä haluan olla hyvässä tramppakunnossa.
Tuote lupaa: Helppoa harjoittelua ja virkistystä seksielämään.
Näin se toimii: Pientä dildoa etäisesti muistuttava laite upotetaan emättimeen. Laite on bluetooth-yhteydessä kännykkäsovellukseen, joka antaa ohjeita.
Yksi ohjelma kestää neljä minuuttia. Laitteen väristessä sitä puristetaan. Laite myös mittaa puristustehoa, ja sovellus kerää tilastotietoa harjoittelusta.
Pitikö lupauksensa: Käyttö oli helppoa. Jatkan harjoittelua, jotta tulokset paranisivat entisestään.
Tämä yllätti: Harjoitukset ovat yllättävän lempeitä. Olen tottunut tekemään rankempia harjoituksia.
Pisteet: 8
Johanna, 39
5. Treeniä ja nautintoa
Smartballs Teneo Uno Fun Factory 17,95 €, verkkosivuapteekki.fi.
Lähtötilanne ja tavoite: Sain kuopukseni pari vuotta sitten ja haluan nyt treenata lantionpohjalihakseni vahvemmiksi.
Tuote lupaa: Vaivatonta harjoittelua missä tahansa.
Näin se toimii: Pienehkö kuula sujautetaan emättimeen. Kun liikahdan, kuula värähtää. Värähdys puolestaan aktivoi lantionpohjalihakset automaattisesti.
Käyttö on helppoa, ja kuulaa voi käyttää urheillessakin. Vesipohjaisen liukuvoiteen käyttö on suositeltavaa.
Pitikö lupauksensa: Pidin kuulaa noin vartin kerrallaan ja kun otin sen pois, huomasin aktivoivani edelleen lihaksia. Aion käyttää kuulaa jatkossakin, sillä se motivoi minua treenaamaan.
Tämä yllätti: Kuulassa yhdistyivät treeni ja nautinto: värähtely tuntui yllättävän mukavalta.
Pisteet: 7. Arvosana olisi korkeampi, jos mukana olisi ollut selkeämmät käyttöohjeet.
Mona, 40
6.Painoharjoittelua
Aquaflex-harjoituskuulat 42 €, pedihealth.fi.
Lähtötilanne ja tavoite: Synnytin pari kuukautta sitten, ja pissa lirahtaa aivastaessakin.
Tuote lupaa: Apua lantionpohjalihasten harjoittamiseen ja ponnistusinkontinenssin hoitoon.
Näin se toimii: Sukkulan muotoinen kuula asetetaan emättimeen. Kun kuula alkaa pysyä sisällä, sen sisään voi lisätä vähitellen pieniä metallipainoja. Edistymisen huomaa, kun kuula pysyy päivä päivältä paremmin sisällä.
Pitikö lupauksensa: Lihakseni vahvistuivat melko nopeasti.
Tämä yllätti: Koska huomasin edistymiseni helposti ja selvästi, en halunnut jättää päivittäistä treeniä väliin.
Pisteet: 8
Mari, 32
Kommentit (2)
Myös naiminen auttaa lihaksistoon,ei kun sänkyn vaan!
Mielenkiintoinen ja varmasti monia kiinnostava aihe ja siksi olisin halunnut lukea todellisista tuloksista. Kolmessa viikossa ei juuri lantionpohjan lihasten kunnon paranemista pysty huomaamaan, puhutaan yleensä 3-6 kuukauden harjoittelusta, jolloin tuloksia saadaan aikaan.