Yksi väite saa supernanny Pia Penttalan karvat pystyyn – asiantuntija paljastaa, mikä perheiden tilanteessa huolestuttaa eniten
Asiantuntijan mukaan kyseistä heittoa ei kannattaisi viljellä, sillä se vie huomion vääriin asioihin.
Kun lasten kasvusta tai kehityksestä tehdään minkäänlaisia negatiivisia havaintoja, keskustelussa vilahtaa usein fraasi ”nykypäivänä vanhemmuus on hukassa”.
Kaksplus päätti kysyä asiantuntijalta, Supernanny Suomi -ohjelmasta tutulta erityistason psyko- ja perheterapeutti Pia Penttalalta, ovatko nykyvanhemmat tosiaan hakoteillä lasten kasvatuksessa.
”Olen huolissani siitä, mahtuvatko lapset Suomessa julkisille paikoille”
”En todellakaan ajattele, että nykyaikana vanhemmuus olisi hukassa. Minua harmittaa tosi paljon, että tällaista fraasia viljellään. Se vie huomiotamme aivan vääriin asioihin.
Nykyvanhemmat ovat aiempia sukupolvia taitavampia siinä, että he osaavat huomata ja sanoittaa omat puutteensa sekä hakea niihin vahvemmin apua.
Toki joukkoon mahtuu niitäkin, jotka eivät tähän kykene, mutta heitä on harvassa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Jokaisella on omat haasteensa ja erilaiset elämäntilanteensa.
Tämän päivän vaikeudet liittyvät paljolti siihen, miten vanhemmilla on aikaa jälkikasvulleen työpaineiden keskellä: pitää olla tavoitettavissa myös kotona ja ja vastata viesteihin viipymättä.
Luotan kuitenkin, että havahdumme pian siihen, että kasvokkaisia kohtaamisia ja ruuduttomia hetkiä aletaan vaalia enemmän. Ihmisen genetiikka vaatii rinnalle toista ihmistä.
Fraasissa itseäni häiritsee ennen kaikkea se, että olen huolissani siitä, mahtuvatko lapset Suomessa julkisille paikoille. He vasta opettelevat täällä olemista, ja sen toivoisi jokaisen aikuisen ymmärtävän. Silloin vanhemmatkin voivat ottaa rennosti ja tukea jälkikasvuaan.
Todistin kesällä tilannetta, kun 5-vuotias odotteli innosta tohisten jäätelökioskilla omaa vuoroaan vanhempiensa kanssa. Kun lapsi viimein sai oman jäätelöpallon, se tipahti maahan.
Itku oli lohdutonta, ja vanhemmat yrittivät hyssyttää lasta: Ei voi itkeä nyt, kun ihmiset häiriintyvät.
Vanhemmille pitäisi saada sellainen olo, että he voivat liikkua lastensa kanssa niin, että muiden aikuisten häiriintymisestä ei tarvitsisi olla huolissaan luonnollisten asioiden kohdalla.”
Jaa oma kokemuksesi