Eva Wahlströmin perheen kuopus on syntynyt vaikean raskauden päätteeksi: ”Tervetuloa Ruben!”
Eva Wahlström kärsi rankasta oksentelusta ja kutinasta raskausaikana.
Nyrkkeiljänä tunnettu Eva Wahlström, 40, on synnyttänyt vaikean raskauden päätteeksi kuopuksensa. Tuore äiti julkaisi suloisen otoksen vastasyntyneestä pienokaisestaan Instagramissa tiistaina 2. maaliskuuta.
Vauva kantaa työnimeä Ruben ja on Evan ja hänen puolisonsa Niklas Räsäsen, 34, ensimmäinen yhteinen lapsi.
– Tervetuloa Ruben! Täällä voidaan hirmu hyvin, koko perhe, Eva kirjoittaa Instagramissa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Evan ja Niklaksen perheeseen kuuluu jo entuudestaan Evan poika Leon, 11, ja Niklaksen poika Luda, 9.
Pariskunta juhli häitään vuonna 2016.
– Pussailu ja halailu on tärkeää. Meillä on uusioperheessämme kaksi lasta. Läheisyys tuo voimaa. Pyrin myös nauramaan mahdollisimman paljon, Eva kertoi ajatuksiaan aiemmin Anna-lehden haastattelussa.
Vaikea raskauspahoinvointi vei voimia
Eva avautui tammikuussa vaikeasta raskauspahoinvoinnistaan. Jatkuvaa oksentelua kesti raskauden loppuun saakka.
Viimeisimpänä oireena Eva kertoi polttavasta kutinasta, joka vaivasi erityisesti yöaikaan.
– Siinä missä aiemmin toivotimme toisillemme hyvää yötä, perhe nykyään toivottaa mulle ”tsemppiä” kun on aika mennä nukkumaan, Eva kirjoitti Instagramissa muutamaa päivää ennen vauvan syntymää.
Kutinaan liittyi myös käsisärkyä.
– Oon varsinkin öisin kärsinyt kauheasta kutinasta eli hurjasta syyhystä, joka ei jätä rauhaan – ihan kuin makaisi nokkospuskassa täynnä pissamuurahaisia ja käsiä särkee öisin aivan hemmetisti.
Kutinaoireet saivat monet seuraajat huolestumaan Evan tilasta, mutta hän vakuutti terveydenhuollon olevan tietoisia tilanteestaan.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
Jaa oma kokemuksesi