Imetys ja vauvan ruoka 03.02.2016 Päivitetty 19.06.2023

Mitä THL:n uusi ruokasuositus oikeasti sanoo kiinteiden aloittamisesta?

Uutinen THL:n uudesta ruokasuosituksesta ja kiinteiden aloittamisiästä herättää keskustelua.

Teksti
Toimitus
Kuvat
123RF

Kaksplussaan on tullut paljon palautetta hämmentyneiltä vanhemmilta 2.2.2016 julkaistusta uutisesta. Jutussa kerrotaan THL:n uudesta ravitsemussuosituksesta, jonka mukaan kiinteiden ruokien maistelu tulisi aloittaa imetyksen rinnalla 4–6 kuukauden iässä.

Kaksplussan uutista on väitetty virheelliseksi, mutta näin ei ole. THL:n sivustolta löytyy edelleen materiaalia, jossa asiat kerrotaan vanhan suosituksen mukaisesti, sillä kaikkia sisältöjä ei ole saatu vielä muokattua uuden suosituksen mukaisiksi (päivitetty 26.1.2016-merkintä THL:n nettisivuilla ei tässä yhteydessä tarkoita sisällön muokkausta, vaan sivun sisältö on vain siirretty uuteen järjestelmään).

Asia on uutisoitu Kaksplussassa siten kuin THL suosittaa, ja myös moni muu mediatalo on uutisoinut tästä aiheesta kertoen samat asiat.

Vanha suositus oli täysimetys kuuteen kuukauteen. Tämä suositus oli voimassa 21.1.2016 asti. Uusi suositus kiinteiden aloittamisesta 4–6 kuukauden iässä on ollut voimassa 22.1.2016 alkaen.

Lähde: THL, Elintavat ja ravitsemus -yksikön erikoistutkija Heli Kuusipalo.

Lue alkuperäinen juttu: Uusi ruokasuositus: Kiinteitä ruokia jo nelikuiselle vauvalle

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X