Imetys ja vauvan ruoka 29.12.2020 Päivitetty 26.10.2021

Miksi vauvalle ei pidä syöttää velliä?

Lämmin velli on vauvan lohturuokaa. Lasten ravitsemussuositusten mukaan velliä ei kuitenkaan pitäisi antaa ravinnoksi vauvoille eikä minkään ikäisille lapsille.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
iStock
16 kommenttia

Velli kuului vuosikymmenten ajan suomalaisten lasten ensiravintoon äidinmaidon rinnalla. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei vellipullosta ole mitään ravitsemuksellista hyötyä lapselle, vaan ne ovat enemmänkin lohdun tai mielihyvän lähde.

Pitkän velliperinteen vuoksi velli on yhä eri vauvaryhmissä ja keskustelupalstoilla aihe, jossa lämpimällä pullolla on puolustajansa ja vastustajansa.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Aino Niemi muistelee, että velliruokinnan välttämistä on suositeltu lasten ravitsemussuosituksissa ainakin viidentoista vuoden ajan. Silti vauvojen vellejä on yhä tarjolla kauppojen hyllyissä.

– Neuvolat informoivat suosituksista hyvin ja vanhemmat tuntuvat olevan siitä hyvin tietoisia. En keksi tilannetta, jolloin lapsen velliruokinta olisi tarpeen.

Niemen mukaan vauva ei tarvitse vellipulloa. Imeväisiässä vauvalle riittää äidinmaito, ja 4–6 kuukauden iässä suositellaan aloittamaan rintamaidon lisäksi kiinteät ruoat. Vellipullolla voi olla se haittavaikutus, että se syrjäyttää rintaruokinnan.

Jos velli korvaa äidinmaidon, äidinmaidon parhaat terveyshyödyt voivat jäädä saavuttamatta. Rintamaidosta vauva saa muun muassa suojaa korvatulehduksia, hengitystieinfektioita, ripulitauteja ja virtsatieinfektioita vastaan.

Myös vanhempien itse keittämiä kaura- ja mannavellejä kehotetaan välttämään.

– Toki itsetehdyssä saattaa olla suhteessa enemmän viljaa kuin kaupan velleissä. Kaupan vellienkin koostumus vaihtelee sen osalta, paljonko niissä on viljaa ja maitoa.

Ihan mamina -blogi: Jos ruokasuositusten noudattaminen on hysteerikon määritelmä, niin kyllä mielelläni olen

Ei velliä! Äidinmaidosta puurolautasen äärelle

Jos yli neljän kuukauden ikäinen lapsi tarvitsee muuta ravintoa kuin äidinmaitoa, kannattaa aloittaa kiinteät ruoat rintamaidon ohella eikä siirtyä äidinmaidonkorvikkeeseen.

– Kiinteä ravinto on hyvä aloittaa silloin, kun vauva on oppinut istumaan ja hän hallitsee jo hyvin päänliikkeensä sekä tavoittelee ruokia kädellä, Aino Niemi neuvoo.

Kun siirrytään kiinteään ravintoon, kannattaa totuttaa lasta puuron syöntiin. Puuro pitää kylläisyyden tunnetta yllä pidempään. Esimerkiksi kaurapuuro on hyvä ensimmäiseksi puuroksi. Yleinen suositus on tutustuttaa viljat vauvan ruokavalioon viiden kuukauden iässä.

– Jos lapsi on mieltynyt velliin, vellin voi vaihtaa puuroksi pikkuhiljaa ja pieninä annoksina. Puuroon voi myös lisätä rintamaitoa tai äidinmaidonkorviketta.

Kommentit (16)

Tottakai rintamaitoa olisin antanut jos maito olisi noussut. Ja korvikkeita olisi saanut antaa öisinkin tämän tuosta. Kun ei mistään heiveröisestä vauvelista ollut kyse. Joten kolmannen pojan kohdalla mentiin meilläkin vellillä…

Vaikkakin myöhemmin terkkariksi opiskellessani ymmärsin, että muitakin tapoja olisi voinut olla.
Noh, vauva voi hyvin, äidin mielenterveys ei kaatunut ja elämä jatkui.

Esikoiseni oli niin nälkäinen vauva, että en olisi pärjännyt ilman iltavelliä. Saatiin edes jonkinlaiset yöunet, kun illalla tankattiin velli rintamaidon päälle. Hänestä on kasvanut kaksimetrinen nuorimies ja kasvu oli kovaa heti alkumetreiltä. Keskimmäinen ei velliä tarvinnut. Nuorimmainen taas, kehitysvammastaan johtuen, ei pystynyt syömään kiinteää ruokaa kuin vasta reilusti puolen vuoden jälkeen. Oli yliherkkyyttä suussa. Velli oli pelastus tässäkin tapauksessa, ettei lapsi nälkään kuollut. En siedä näitä jyrkkiä ohjeiden jakajia.

Minkä ikäinen lapsi on tuolla hetkellä? oma on niin kova syömään, ettei äidinmaito ja korvike ei tunnu riittävän, koska korvikettahan ei suositella viittä annosta enempää päivä suosituksena annettavan.

Kaksivuotias kai hyvin suuren osan ruuastaan rintamaitoa saanut poikani tarvitsi velliä 2- kuusesta eteenpäin. Tilanne oli sietämätön: hän oli liian väsynyt syödäkseen ja liian nälkäinen nukkuakseen eikä kyse ollut maidon vähyydestä, sitä kyllä riitti. Poika vaan yksinkertaisesti illalla nukahti heti kun sai tissin suuhunsa. Noin 50 ml velliä ratkaisi ongelman. Hän jaksoi nukkua riittävän kauan syödäkseen sen jälkeen kunnolla ja yöheräilyt jäi siihen

Ensimmäinen vauvani oli Koliikki lapsi, äidin maito loppui jatkuvan valvomisen vuoksi. Vastikkeita ei vatsa kestäny vaan oireili itkuisuutana varsinkin öisin. Äitini neuvolla keitin kauralimaa (pitkään haudutettu kauravelli) jota aloin antaa n2½ kk vanhana. Tytön yöunet parani heti. Täyttää jo 45v eikä vieläkään kestä maitoa.

Hmph! Molemmille muksuille oon yöksi antanut velliä – kumpikaan ei tykkää puurosta, joten miksi väkisin syöttää puuroa kun velliä ei suositella…? Molemmat muksut ovat yökkineet ku puuroa oon yrittänyt syöttää…

Niin ihmetyttää täälläkin. Kaksosvauvat ovat olleet korvIkkeella alusta asti ja 3kk iässä maitomäärät melkoiset. Kiinteiden syöminen aikaista aloittaa joten miksi en antaisi velliä illalla jotta yöunet olisivat taas normaalit mitä olleetkin. Kaikilla ei sitä rintamaitoa tule, vaikka kuinka yrittää imettää. Tätäkään ei tahdota oikein muistaa ja ymmärtää.
Tottakait velli jää pois siinä vaiheessa kun kiinteät ja iltapuurot alkaa.
Kaikki vanhemmat lapseni (5kpl) ovat menneet samoin ja todella terveitä lapsia heistä kasvanut.

Tietynlainen ehdottomuus tällaisissa asioissa tuntuu varsin järjettömältä. Monen kasvavan keskosen kohdalla tilanne on se, että valmiutta lusikkaruokailuun / kiinteiden syömiseen ei ole vielä, mutta energian tarvetta on enemmän kuin terveenä, täysiaikaisena syntyneellä vauvalla. Lisäksi keskosilla esiintyy toisinaan enemmän pulauttelua rakenteellisista syistä, joten usein velli auttaa paljonkin tällaisilla vauvoilla.
Lieköhän tämä laillistettu ravitsemusterapeutti on tekemisissä keskosten tai refluksista kärsivien vauvojen kanssa?

Esikoinen syntyi keskosena ja mentiin osittaisimetykselle aika nopeasti, kun en saanut pumpattua kuin n 60% tarvittavasta maitomäärästä. Oli myös paljon refluksia, joten tarvittiin maidon sakeuttajaa. Lääkärin suosittelema velli helpotti huomattavasti arkea ja sai ruuan pysymään paremmin vatsassa. Lähes 2v ikään asti ruoka oli sileäksi soseutettua ja velli mukana kuvioissa iltaisin juurikin refluksin takia.

Meidän tilanteessa vellille oli siis ihan hyvät perusteet. Ärsyttää, että joku kokematon ravitsemusterapeutti julistaa vellit haitallisiksi, vaikka niistä oikeasti on joissakin tapauksissa ihan hyötyäkin. Kaikki eivät hyödy velleistä, mutta joillakin niistä nyt vaan on hyötyä.

Meillä ei olisi keskimmäinen edes hengissä ilman velliä.
Tissimaitoa ei ole herunut, oltu korvikkeella sekä soseruokien nielemisvaikeuksienkin vuoksi söi vellejä. Sosemaisen ruoan sai nieltyä ensimmäisen kerran 1v ja 7kk iässä…
Onneksi oli lasten lääkäri, jolle velli linja oli ok!! Nyt on 10v poika, jolla on laaja-alaiset kehityksen häiriöt yms diagnosoitu + autismi.
On se hyvä, että jonkun lapsi pärjää ilman, meidän ei…

Tiheän imun kausia ei tule sekoittaa maidon riittämättömyyteen.

Vaikka sinä et keksi, niin kyllä minä keksin. 4kk ei todellakaan syö vielä kiinteitä niin paljon, että se täyttää mahaa. Kun jo 3kk maitoa menee rinnoista ja pulloista niin älytön määrä, mutta ei silti pidä nälkää. Lapsi syö 1,5 tunnin välein monta desiä maitoa, niin kyllä se velli oli pelastus. Ihan kiva nukkua joskus. Mutta hienoa hei, että asiantuntija niputtaa kaikki lapset samaan nippuun.

Samaa mieltä kuin edellinen! Ja lisäisin vielä, et nestehukasta ois meidän muru kärsinyt, jos tuolla ohjeella mentäisiin! Kiinteiden lisäksi ei paljon muuta mennyt ja kroppa kuivui. Vellillä oli siis paikkansa ihan jo nesteytyksen osalta myös kuumina kesäpäivinä, kun lasta ei niin ne kiinteät kiinnostaneet ja maito ei pitänyt nälkää!

Aamen tälle!
Meillä meni kanssa desitolkulla tunnissa maitoa ja lisää piti saada hetken päästä. Pitäskö siinä vaiheessa pumpata lapsi täyteen maitoa, että räjähtää kuin ilmapallo? Enpä usko! Jokainen lapsi on erilainen. Että kun ottaa aivoon nää hiton suositukset. Ihan kuin olisi joku raamattu jonka mukaan pitäisi elää.

Sama täällä. 3kk ikäinen jäppiskä kiskoi yli 2 litraa maitoa päivässä. En voinut imettää, joten korvikemaidolla mentiin. Vellillä saatiin ees vähän kohtuullisemmaksi nuo maitomäärät, kun ei sen ikäiselle vielä kiinteitäkään viittinyt aloittaa, eikä varmasti ois syönytkään tarpeeksi puuroa.

Artikkeliin olisi voinut mainita, mitä velli tarkalleen ottaen on ja miten se eroaa suositellusta kaurapuurosta. Minulla ei ole aiheesta mitään käsitystä, koska suvussamme ei ole syötetty vauvoille velliä. Nyt lukijan on itse selvitettävä vellin tuoteseloste. Kaurapuuron terveyshyödyt olisi myös voinut luetella. Omien tietojeni mukaan se on useimmiten täysjyväviljaa, kaura sisältää lukuisia hyödyllisiä makroravinteita, kaura on luontaisesti gluteeniton.

Vastaa käyttäjälle Esteri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X