Tiesithän? Näitä ruokia ei saa antaa alle 1-vuotiaalle

Vauvan ruokavaliossa on rajoituksia joidenkin elintarvikkeiden käytössä. Monet aikuisille terveelliset ruuat ovat vauvalle suorastaan haitallisia.

Teksti
Anna Huuhtanen
Kuvat
iStock

Ravitsemussuositusten takana on paljon tieteellistä tutkimustyötä sekä Suomessa että ulkomailla. Erityisesti vauvan ruokavalio on aluksi rajoitettu ja varsin yksinkertainen, mutta sille on syynsä.

Alle 1-vuotiaan vauvan ruokavaliossa tulisi välttää ruoka-aineita, jotka ovat huonosti sulavia tai jotka sisältävät lapselle haitallisia aineita. Lapsen tullessa yksivuotiaaksi vanhemmat voivat kuitenkin rentoutua, sillä 1-vuotias lapsi voi ryhtyä syömään samaa ruokaa kuin muut perheenjäsenet.

Seuraavat ruoka-aineet eivät sovellu alle 1-vuotiaan ruokavalioon:

Suola

Vauvan ruokaan ei lisätä suolaa, sillä vauvan munuaiset eivät kykene poistamaan sitä yhtä tehokkaasti kuin aikuisen. Lisäksi runsas suolankäyttö lisää riskiä sairastua myöhemmin verenpainetautiin.

Muistathan välttää myös piilosuolaa. Suolaisia valmisruokia tai elintarvikkeita, kuten makkaraa, kinkkua ja juustoa, ei saa antaa vauvalle. Myös leipien suolapitoisuuden kanssa on hyvä olla tarkkana.

Hunaja

Hunaja, jota pidetään yleisesti terveellisenä, on alle yksivuotiaiden lasten vältettävien aineiden listalla. Tutkimuksissa on todettu, että hunajalla on yhteys alle vuoden ikäisten lasten botulismimyrkytyksiin.

Vauvojen elimistön puolustusjärjestelmä ei ole kehittynyt vielä riittävästi, jotta se pystyisi tuhoamaan botulismimyrkytyksen aiheuttavan bakteerin itiöitä. Siitä syystä hunajaa ei suositella loroteltavaksi vauvojen ruokiin.

Lue myös: Vauvan yskä on sydäntäraastavaa kuunneltavaa – ”Hunaja ei ole niin tehokas, että riskiä kannattaisi ottaa”

Nitraatteja sisältävät kasvikset

Paljon nitraatteja sisältävät ruoka-aineet ovat vältettävien ruoka-aineiden listalla. Nitraatit suurina määrinä voivat olla haitaksi lapselle, sillä ne muuttuvat elimistössä nitriitiksi, joka voi haitata hapenkuljetusta pienen lapsen elimistössä.

Nitraattia sisältävät kasvikset – älä anna näitä vauvalle:

  • punajuuri
  • pinaatti
  • nokkonen
  • erilaiset lehtisalaatit
  • rucola
  • kiinankaali, lehtikaali ja kyssäkaali
  • kurpitsa (mukaan lukien kaikki kurpitsalajit, muttei kesäkurpitsa)
  • retiisi
  • varsiselleri
  • fenkoli
  • tuoreet yrtit
  • idut

Uudet perunat

Uudet perunat eli varhaisperunat eivät käy vauvalle samasta syystä kuin muutkaan nitraattia sisältävät kasvikset: niitä ei suositella alle yksivuotiaille niiden korkean solaniini- ja nitraattipitoisuuden vuoksi.

Makkarat, nakit ja leikkeleet 

Niin ikään makkarat, nakit ja leikkeleet eivät sovi alle 1-vuotiaalle suolan, kovan rasvan ja nitriitin vuoksi.

Maksa, maksaruoat ja maksamakkarat ja -pasteijat

Korkean A-vitamiinipitoisuuden vuoksi maksa, erilaiset maksaruoat ja maksamakkarat ja -pasteijat ovat alle 1-vuotilailta kiellettyjä. Liiallinen A-vitamiinin saanti voi johtaa lapsilla maksan toiminnan ja aineenvaihdunnan häiriöihin.

Kuhaa, haukea, itämerensilakkaa ja ahventa vauvalle vain harkiten

Joidenkin ruoka-aineiden käytössä on syömistiheyteen liittyviä rajoituksia. Eräitä isoja kaloja, kuten haukea, kuhaa, Itämeren silakkaa ja ahventa, ei suositella syötäväksi kuin yhdestä kahteen kertaan kuukaudessa. Niissä on raskasmetallijäämiä, kuten elohopeaa.

Sushi ja raaka kala

Sushi ja muut raa’asta kalasta valmistetut ruuat ovat myös alle yksivuotiailla vältettävien ruokien joukossa. Raa’assa kalassa voi olla bakteeria, joka aiheuttaa listerioositaudin. Se voi johtaa jopa verenmyrkytykseen.

Siksi myös muut raa’at kalat ja äyriäiset, tyhjiö- ja suojakaasupakatut tai itse valmistetut graavisuolatut ja kylmäsavustetut kalatuotteet sekä mädit ja niitä sisältävät tuotteet käyvät alle 1-vuotiaalle vain kuumennettuina. Kalan sisälämpötilan tulisi olla yli 70 astetta.

Ulkomaiset pakastemarjat

Ulkomaiset pakastemarjat eivät sovi vauvalle. Sekä lapsen että aikuisen on hyvä syödä niitä vain kuumennettuna, sillä niiden epäillään olevan syy useisiin noroviruksen aiheuttamiin ruokamyrkytysepidemioihin. Riittävä kuumennus eli kahden minuutin ajan keittäminen tuhoaa viruksen, jos sitä marjoissa on.

Liottamalla valmistetut raakapuurot

Vaikka puuro on kiinteitä syövälle vauvalle mainiota perusravintoa, liottamalla yön yli huoneenlämmössä valmistetut raakaviljapuurot eivät sovi alle yksivuotiaan ruokavalioon. Tämä johtuu siitä, että tuotteiden hygieeninen laatu voi olla huono.

Tavallisia kaupan puurohiutaleita voi kuitenkin antaa vauvalle ilman kypsentämistä esimerkiksi osana smoothieta. 

Kaneli

Kanelin korkea kumariinipitoisuus tekee siitä haitallisen vauvalle. Siksi kaneli ei sovi lainkaan alle 1-vuotiaiden ruokavalioon. Vauva ei kuitenkaan mene rikki, vaikka joskus onnistuisikin saamaan suuhunsa palan kanelipullaa. Mausteena sitä ei kuitenkaan tulisi vauvaikäiselle lapselle antaa missään muodossa.

Lue myös: Kanelin myrkyllisyys ja suositukset lapsille – katso, monessako piparissa menee raja

Raparperi

Raparperi sisältää oksaalihappoa, joten sitä ei kannata vauvalle antaa. Se saattaa muun muassa heikentää kalsiumin imeytymistä.

Sokeroidut tuotteet

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan jo kaksivuotiaat saavat Suomessa sokeria yi suositellun määrän. Sokerin suuri määrä taas on yhteydessä muutenkin epäterveellisempään ruokavalioon. Sokeri on huonoksi myös hampaille, sillä se edistää haitallisten bakteerien kiinnittymistä suuhun.

Vältä vauvan kanssa siis myös sokeroituja tuotteita kuten hedelmäsäilykkeitä, jäätelöä, vanukkaita, maustettuja ja lisäainepitoisia maitovalmisteita. Myöskään makeutusaineet eivät vauvalle sovi.

Kaakao

Kaakaon sisältämä tanniini saattaa estää raudan ja sinkin imeytymistä elimistöön.

Ilmavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet eivät sovi vauvalle suurina määrinä

Kaikki ruoka-aineet eivät ole kiellettyjä, mutta ne saattavat silti aiheuttaa vauvalle vatsanväänteitä. Esimerkiksi keräkaali, tuoreet herneet ja pavut ovat yleisiä ilmavaivojen aiheuttajia. Pieninä määrinä ne käyvät kuitenkin vauvan soseisiin.

Kuivatut herneet ja pavut sulavat huonosti, joten herneitä ja papuja kannattaa suosia tuoreina.

Vauvoille on myös omat juomasuositukset

Rintamaitoa ei voi korvata lehmänmaidolla ennen vuoden ikää. Lehmänmaidon proteiini kuormittaa huomattavasti enemmän alle yksivuotiaan lapsen munuaisia kuin äidinmaito tai korvike. Sen sijaan hapanmaitotuotteet sopivat vauvalle jo kymmenen kuukauden ikäisenä, sillä ne sulavat helpommin.

Kaurajuomaa tai muita vastaavia viljajuomia ei suositella imeväisikäisten ruoaksi, koska niiden ravintosisältö ei vastaa imeväisikäisen tarpeita. Imeväisiässä lapsen maitona ovat rintamaito tai äidinmaidonkorvike.

Ravintosuositusten mukaan alle vuoden ikäinen ei myöskään tarvitse mitään mehuja, ei edes tuore- tai täysmehuja. Hapan ja makea mehu on haitallista hampaille.

Muita alle 1-vuotiaalta kiellettyjä ruoka-aineita:

  • Aprikoosin siemenet on kielletty niiden sisältämien luontaisten toksiinien takia
  • Öljykasvien siemenet kuten pellavan-, pinjan-, chian-, hampun-, seesamin-, kurpitsan-, unikon- ja auringonkukan siemenet on kielletty raskasmetallikertymien vuoksi
  • Yrttiteejuomat ja -haudukkeet voivat sisältää luontaisia haitta-aineita
  • Ravintolisinä myytävät yrttivalmisteet voivat sisältää luontaisia haitta-aineita. Turvallisesta käytöstä ei ole tietoa.
  • Riisijuoma on kielletty sen korkean raskasmetallipitoisuuden vuoksi
  • Bentsoehappoa ja bentsoaatteja sisältävät elintarvikkeet (mehujuomat) – turvallisen päiväsaannin ylittyminen mahdollista
  • Vehnänorasmehua ja maitohappokäytettyjä mehuja on hyvä välttää, sillä tuotteiden hygieeninen laatu voi olla huono.

Listaus perustuu Ruokaviraston päivittyvään Elintarvikkeiden turvallisen käytön ohjeet -taulukkoon. 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X