Isän oma lapsuuden stressi voi vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen
Mitä uusi tutkimus kertoo siitä, miten hankitut ominaisuudet periytyvät vanhemmilta lapsille?
Viime vuosina ovat puhaltaneet uudet tuulet perinnöllisyystutkimuksen parissa: aiemmin ajateltiin, että ympäristötekijöiden vaikutukset eivät voi yltää sukupolvelta toiselle.
Tutkimusten valossa on kuitenkin päädytty siihen, että ympäristötekijät voivat muuttaa geenien toimintaa.
Yksi uusimmista, suomalaisista löydöksistä koskee sitä, miten isän lapsuuden stressi vaikuttaa hänen oman lapsensa kehitykseen.
Isän stressi – Ympäristötekijät eivät muokkaa DNA:ta, vaikka voivat vaikuttaa yli sukupolvien
Turun yliopiston FinnBrain-tutkimuksessa on osoitettu, että isän stressialtistus oli yhteydessä lapsen aivojen valkean aineen radastojen nopeampaan kehitykseen. Nämä radastot muodostavat aivojen eri osia yhdistäviä ”kaapeleita”, ja niiden toiminta on aivojen kannalta keskeistä.
Tutkimuksessa huomioitiin myös äidin varhain elämässään kokema stressi ja muut ympäristötekijät. Yhteys isän stressin ja lapsen aivojen kehityksen välillä säilyi silti.
Stressin tai muiden niin kutsuttujen ympäristötekijöiden ei kuitenkaan katsota muuttavan DNA:n emäsjärjestystä, vaan ympäristö muokkaa geenien toimintaa epigeneettisen mekanismin kautta.
Epigenomi on muuttuva dynaaminen kokonaisuus toisin kuin perimä eli genomi, joka pysyy samana ihmisen elämän ajan.
Nyt tutkijat pyrkivätkin osoittamaan, että isän lapsuudessa kokeman stressin kohdalla kyse on nimenomaan epigeneettisistä muutoksista.
– Oleellista tutkimuksessamme on, että tällainen yhteys ihmisillä on ylipäätään löytynyt, tutkimusta johtava professori Hasse Karlsson kertoo tiedotteessa.
– Jotta voidaan selvittää, välittyvätkö tällaiset yhteydet todellakin siittiösolujen epigeneettisten muutosten kautta, olemme alkaneet kerätä isien siemennestenäytteitä, joista tutkimme yhteistyössä Turun yliopiston professori Noora Kotajan tutkimusryhmän kanssa juuri näitä epigeneettisiä merkkejä.
Karlssonin mukaan on kuitenkin vielä epäselvää, miten tutkijoiden löydös vaikuttaa lapsen myöhempään kehitykseen.
Tutkimuksessa oli mukana 72 perhettä, joissa molempien vanhempien varhaisista stressikokemuksista oli saatavissa tietoa. Lisäksi lapsesta oli muutaman viikon ikäisenä otettu aivojen magneettikuva.
Jaa oma kokemuksesi