Kestot, kertikset, housut vai teipit – voi apua! Miten selvitä vaippaviidakossa?
Vaipoissa on valinnanvaraa eikä ennakkoon voi tietää, mikä on omalle vauvalle paras vaihtoehto. Lue ohjeet vaippaviidakossa suunnistamiseen.
Vaippaikä kestää vuosia, joten ei ole samantekevää, millaisissa vaipoissa vauva sen viettää. Vanhemmille ovat vaipoissa tärkeitä erilaiset asiat: hinta, imukyky, kemikaalittomuus, ympäristöystävällisyys. Tärkeimpänä kriteerinä moni pitää sitä, että vauvalla on mukava olla.
Tarpeet muuttuvat vauvan kasvaessa. Pienelle, makaavalle vauvalle tärkeää on se, että vaippa pitää hyvin selkäpuolelta. Kun vauva alkaa liikkua ja nousee pystyasentoon, tärkeämmäksi tulee joustavuus ja mukailevuus sekä se, että lahkeensuu istuu hyvin.
– Eri vaippamerkit sopivat vähän erimallisille lapsille. Kokeilemalla asia selviää, sanoo terveydenhoitaja Johanna Grönroos Pohjois-Porin neuvolasta.
Housuvaippa vilkkaalle liikkujalle
Kertakäyttövaipoista pienimmille vauvoille on tarjolla teippivaippoja, isommille myös jalkaan vedettäviä housuvaippoja. Housuvaipat on helpompi pukea vauhdikkaan liikkujan ylle, eikä taapero saa housuvaippaa avatuksi niin kuin teippivaipan kanssa voi käydä. Teippivaipoissa on kuitenkin monien mielestä parempi imukyky. Osa vanhemmista valitseekin yöksi teippi- ja päiväksi housuvaipan.
Newborn-kokoiset vaipat on muotoiltu niin, ettei yläreuna ärsytä napatynkää. Joissain vaipoissa on myös kosteusindikaattori, joka kertoo, milloin imukyky on loppumassa.
Ympäristöä ja jätemäärän vähentämistä ajatteleva vanhempi valitsee kestovaipat tai kertakäyttövaipat, joiden muovi on biohajoavaa. Vaippahyllyllä on tarjolla kotimaisiakin vaihtoehtoja, ja hintatietoiset tietävät, että kauppojen omien merkkien tuotteet ovat usein edullisia.
Vaippojen hinta-laatusuhde koetaan eri tavoin: toisen mielestä kallein on myös paras, joku taas on yllättynyt, miten juuri halvimmat vaipat olivatkin omalle vauvalle toimivimmat. Yksittäisen kertakäyttövaipan hinta vaihtelee 15–40 sentissä.
Kestovaippapaketin voi rakentaa monin tavoin
Kestovaippoja halutaan yleensä käyttää ympäristösyistä; tosin jotkut myös hurmaantuvat kestovaippojen kauniista, vaatemaisista kuoseista. Moni käyttää vaihdellen sekä kesto- että kertakäyttövaippoja.
Kestovaippatuotteissa vaihtelua on enemmän kuin kertakäyttövaipoissa. Kestovaipat rakentuvat kuitenkin aina siten, että tarvitaan jokin kosteutta imevä osa ja sen päälle kosteutta eristävä osa. Ihoa vasten on yleensä kuivan tuntuinen pinta.
Osa vanhemmista suosii varsinkin pienillä vauvoilla edullista harso- ja villahousupakettia, toiset hankkivat nopeasti kuivuvia, itse täytettäviä taskuvaippoja. Monipuolinen, säädettävä ja tarpeen mukaan täytettävä taskuvaippa on ehkä tämän hetken suosituin kestovaippatyyppi. Osassa taskuvaipoista ei ole mitään kosteutta imeviä osia.
– Sellaisen voi pesun jälkeen vaikka ravistaa ja täyttää heti uudelleen käyttöön. All in one -tyyppinen vaippa on kätevä esimerkiksi päiväkotikäyttöön, mutta niissä on pitkä kuivumisaika, sanoo Kestovaippayhdistyksen jäsenvastaava Annika Feinik-Hallikainen.
Nykyiset kestovaippamateriaalit kestävät myös rumpukuivauksen. Pitkässä säilytyksessä kuminauhat saattavat haurastua, mutta ompelutaitoinen pystyy vaihtamaan ne.
Istuvuus selviää vain kokeilemalla
Kestovaippojen käyttöikä lasketaan vuosissa, ja niitä on helppo löytää myös käytettyinä. Erityisen runsaasti on tarjolla äitiyspakkauksessa olleita malleja. Imuosia voi helposti ommella itsekin vaikkapa kierrätysmateriaaleista. Pesemisestä tulee lisäkuluja, mutta ne yleensä kuittaantuvat sillä, että vaippa on käytössä pitkään.
Osa kestovaipoista on niin sanottuja yhden koon vaippoja, joissa on sekä leveys- että korkeussäätönepparit. Ne saattavat sopia yli vuodenkin samalle lapselle.
– Jos lapsi innostuu itse avaamaan vaippaa, nepparit ovat parempi vaihtoehto kuin tarrakiinnitys, Feinik-Hallikainen vinkkaa.
Koska vauvat, jopa sisarukset, ovat keskenään kovin erimuotoisia, vain kokeilemalla selviää, mikä vaippa kullekin vauvalle sopii. Valmistajat jakavat vaippanäytteitä jo synnytyssairaaloissa.
Monia erilaisia kestovaippoja pääsee helposti kokeilemaan kestovaippalainaamon avulla. Lainaamon paketissa on eri valmistajien erityyppisiä vaippoja samassa koossa, joten vertailu on helppoa.
Pystyasento asettaa vaippojen istuvuudelle uusia haasteita. Hoikkien lasten vanhemmat ovat huomanneet, että teippivaipat voivat valua pikku hiljaa pois lapsen päältä täyttyessään. Joustavampi housuvaippa pysyy paremmin paikoillaan.
Falskaavan vaipan kastelemat ja sotkemat vaatteet ovat ikävä yllätys. Vaippa falskaa usein siksi, että se on väärän mallinen tai väärää kokoa vauvalle.
Vaipan voi myös pukea huonosti: joko liian löysästi kiinnittäen tai niin, että kosteussulku eli lahkeensuun röyhelö jää sisäpuolelle. Poikavauvan pippeli kannattaa myös asetella alaspäin vaippaa pukiessa.
– Kääntyvä vauva saattaa pukiessa mennä sellaiselle korkkiruuville, ettei teippien kiinnittäminen vain onnistu, Johanna Grönroos tietää.
Poikkeuksellisen runsas kakkalasti on haaste mille tahansa vaipalle. Selkäkakkoja saattaa siis esiintyä, vaikka tekisit kaiken oikein.
Taaperolla vaipan imukyky on koetuksella öisin
Kun vauva kasvaa taaperoksi, vaipan imukyky on koetuksella etenkin öisin. Kestovaipoissa imuosien määrää voi säätää. Tehokkaimmin nestettä sitovat bambu- ja hamppukuituiset imuosat.
Kertakäyttövaipoissa on tarjolla hyvinkin suuria kokoja isommille lapsille, jotka eivät vielä ole yökuivia. Grönroos arvioi, että päiväkuivaksi oppiminen osuu nykyisin useimmiten kaksi- ja kolmevuotissynttärien välille.
– Nykyvaipat ovat hyviä ja pintakuivia, eikä lapsi ehkä koe tarvetta päästä niistä nopeasti eroon. Vaipaton kaksivuotias on vielä harvinaisuus. Jos kolmevuotias ei vielä ole päiväkuiva, häntä kannattaa lempeästi ohjailla siihen suuntaan, Grönroos ehdottaa.
Jutun taustamateriaalina on käytetty Facebook-ryhmä Turun Seudun Mameista kerättyjä kommentteja.
Lisätietoa vaippalainaamoista: Kestovaippayhdistys.fi/vaippalainaamot/
Katso video: Näin vaihdat vauvalle vaipan
Lue myös:
Kestovaipat vs. kertakäyttövaipat – erilaisten vaippojen hyvät ja huonot puolet
Jaa oma kokemuksesi