Kristalli, Safi vai Tim-Antti – 25 timanttisinta nimeä lapselle
Kristalli ja Amber tulivat Suomen nimistöön jo suurissa ikäluokissa. Tässä ovat kiistatta loisteliaimmat nimet, joita suomalaisille lapsille annetaan.
Kukapa voisi kiistää, että oma lapsi tuntuu elämän kirkkaimmalta tähdeltä. Jalokivistä ja säihkeestä inspiroituneet nimet eivät ole niin uutta keksintöä suomalaisessa nimistössä kuin luulisi, vaan esimerkiksi Kristalli ja Amber (meripihka) ovat jo 1940–59 syntyneiden nimiä.
Lapsi on säkenöivä – kuten hyvinä päivinä on helppo ajatella. Miksipä lasta ei siis voisi nimetä sen mukaisesti.
Tytöille tällaisia nimiä tuntuu löytyvän enemmän, kuten Jade, Helmi, Gemma, Hely ja Tiffany.
Toisaalta hohdokkaiden nimien joukossa on myös sukupuolineutraaleilta kuulostavia nimiä, kuten Tuike, Tähti, Safi, Kivi ja Pihka.
Pojille sen sijaan on tarjolla nimiä, kuten Jalo, Aarre – ja Tim-Antti, joka sekin löytyy 2000-luvulla syntyneiltä.
Kristallin kirkas jalokivi nimeksi
Kauniin vihreää korukiveä merkitsevä Jade on elänyt kukoistuskauttaan vuoden 2010 jälkeen. Vuosina 2010-2019 Jade-nimen kantajia on syntynyt yhteensä 1192.
Myös Safi herättää mielleyhtymän jalokiveen, siniseen safiiriin. Safi-nimisiä henkilöitä löytyy Suomesta niin naisia kuin miehiäkin. Esmeralda tarkoittaa espanjaksi vihreää jalokiveä smaragdia.
Tiffany-nimen saanut suuri, keltainen timantti löydettiin Etelä-Afrikasta vuonna 1875. Nimi sopii hyvin perinnetietoisille ja kansainvälisyyttä arvostaville, sillä nimen merkitys ei jää ulkomaillakaan epäselväksi.
Gemma-nimi on lähtöisin italiankielisestä sanasta, joka viittaa niin ikään timanttiin. Gemma on tunnettu nimi varsinikin englanninkielisessä maailmassa. Tämäkin nimi sopii hyvin kansainvälistyvälle sukupolvelle.
Etsitkö trendikästä ja hohdokasta pojan nimeä? Jalo-nimeä on annettu lapsille erityisesti vuosina 1900–1939 ja uuden tulemisen myötä vuosina 2010–2019.
Helmiä joka lähtöön
Helmi-nimi on monelle suomalaiselle entuudestaan tuttu nimi, joka niin ikään viittaa arvokkaaseen löytöön. Yhdistelemällä saa säkenöiviä variaatioita: esimerkiksi Kastehelmi, Meri-Helmi ja Helmina.
Niin ikään myös nimi Margareeta viittaa merkitykseltään helmeen. Alun perin kreikkalainen nimi Margaret merkitsee helmeä.
Oletko kuullut sadun Adalmiinan helmestä? Ada itsessään tarkoittaa jalokivikorua heprean kielessä.
Joillakin timanttisilla nimillä on nimipäivä suomenkielisessä kalenterissa.
Nimi | Nimipäivä | Ensimmäisenä nimenä |
---|---|---|
Kristalli | – | 0–4 |
Hely | 20.2. | 960 |
Margareeta | 20.7. | 26 |
Jade | 9.7. | 1872 |
Crystal | – | 9 |
Helmi | 7.5. | 8965 |
Gemma | – | 16 |
Aarre | 12.10. | 1669 |
Tim-Antti | – | 0–4 |
Jalo | 16.4. | 855 |
Meteora | – | 0–4 |
Rubin | – | 6 |
Ada | 16.12. | 2604 |
Adalmiina | – | 199 |
Kastehelmi | 7.5. | 54 |
Amber | – | 23 |
Meri-Helmi | – | 18 |
Pihka | – | 20 |
Safi | – | 6 |
Tuike | – | 96 |
Tähti | – | 30 |
Kivi | – | 33 |
Esmeralda | – | 48 |
Tiffany | – | 51 |
Helmina | – | 7 |
Jaa oma kokemuksesi