Vanhemmuus 22.06.2018 Päivitetty 13.08.2019

Kysy Suvilta: Pitääkö vauvaa katsoa syötön aikana?

Lukija on huolissaan siitä, ettei hänen miehensä kiinnitä huomiota vauvaan syöttäessään tätä pullosta. Väestöliiton psykoterapeutti Suvi Laru vastaa, onko tilanteesta syytä olla huolissaan.

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Kysymys: Mieheni katsoo televisiota tai räplää kännykkää samalla, kun hän syöttää parin kuukauden ikäistä vauvaamme pullosta. Olen kuitenkin kuullut, että vauvaa pitäisi katsoa ja huomioida myös näissä ruokailutilanteissa. Mieheni mielestä vauva taas selkeästi kaipaa ruokarauhaa, eikä ole vailla seurustelukumppania syödessään. Mitä mieltä sinä olet?

Väestöliiton psykoterapeutti, psykologi Suvi Laru vastaa: Vauvalle on äärimmäisen tärkeä nähdä ja kokea aikuisen silmistä, että hän on arvokas. Meidän aikuisten tulee sanoittaa ääneen maailmaa vauvan ympärillä, jotta hän alkaa ymmärtää ja kokea aidosti itsensä osaksi yhteistä maailmaamme.

Vauva siis hyötyy ja tarvitsee aikuisen katsekontaktia, ilmeitä, eleitä ja puhetta eri tilanteissa. Ruokailuhetki on yksi tällainen tilanne, sillä se on samalla vuorovaikutustilanne.

Keskustelkaamme siis vauvojemme kanssa! Ihastellaan ja kummastellaan yhdessä, miltä ruoka maistuu. Nauretaan ja hymyillään, eli annetaan vauvalle viesti, että hän on ihana ja syöminen on hieno ja arvokas asia!

Vauvakin haluaa olla rauhassa

Vauva hyötyy siitä, kun otteemme, katseemme ja toimintomme ovat rauhallisia ja lasta kunnioittavia. Kirjeen vanhempien ei kannata kuitenkaan ahdistua, että olisivat traumatisoineet vauvan, jos ovat välillä katsoneet puhelinta tai televisiota.

Vauvat ovat omanlaisiaan temperamentiltaan, kuten me aikuisetkin. Välillä vauva haluaa olla ihan omassa rauhassa myös ruokaillessaan, eikä vanhemman tarvitse olla koko aikaa vuorovaikutuksessa esimerkiksi puheen kautta. Oleellista on, että pääsääntöisesti vauvan kanssa ruokaillaan ilman muita oheistoimintoja.

väestöliiton psykologi suvi laruPsykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otavamedia.fi

Kommentit (1)

Hassua, että edes tulee mieleen vauvaa syöttäessä katsoa puhelinta tmv. Kahden kuukauden ikäinen vauva on aika vähän hereillä ja tuore perheenjäsen. Syöttötilannekin on myös hieno mahdollisuus tutustua vauvaan katsellen ja vaikka hellästi jutellen.
Olen todella kiitollinen, ettei näitä huomiota vaativia laitteita ollut, kun itse olimme tuore perhe. Ei tarvinnut valita koneen ja vauvan välillä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X