Lasten nimet: Tässäkö 2020-luvun suurimmat nousijat? Nämä nimet trendaavat juuri nyt räjähdysmäisesti

Kaksplus selvitti, mitkä etunimet ovat kasvattaneet suosiotaan eniten 2020-luvun alussa. Nimissä näkyivät kansainväliset vaikutteet: Adessa ja Mohamad ovat hurjassa nosteessa.

Teksti Johanna Jantunen
Kuvat iStock
Moni suosiotaan kasvattavista nimistä on kansainvälinen.
Suomessa on 2020-luvulla yhä enemmän Adessa-nimisiä tyttöjä.

Suosituimpien nimien listat ovat pysyneet viime vuosina melko samanlaisina. Aino ja Leo olivat suosituimmat ensimmäiset etunimet sekä vuosina 2019 että 2017.  Vuonna 2018 suosituin tytön nimi oli Eevi ja suosituin pojan nimi Eeli. Myös Elias ja Oliver sekä Aada ja Sofia ovat olleet suosikkinimiä jo jonkin aikaa.

Mutta millaiset nimet voisivat olla tulevaisuuden hittinimiä? Tutkimme Digi- ja väestöviraston (DVV) etunimitilastoja ja selvitimme, mitkä nimet ovat kasvattaneet eniten suosiotaan 2020-luvun taitteessa. Vertasimme DVV:n uusinta, elokuussa 2020 päivitettyä tilastoa vuoden 2019 tammikuun tietoihin.

Vajaassa kahdessa vuodessa erottuu etunimiä, joiden suosio on tänä aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Nämä ovat siis leimallisesti 2020-luvun taitteen trendinimiä, eli merkittävä osa nimen elossa olevista kantajista on nyt 0- tai 1-vuotiaita.

Kaksplussan selvityksen perusteella esimerkiksi Adessa-nimisiä tyttöjä ja Havu-nimisiä poikia saattaa löytyä tulevaisuudessa leikkipuistosta huomattavasti enemmän kuin vielä 2010-luvulla.

Lue myös: Kaikkein suosituimmat nimet 2020? Kurkkasimme jo top-listan huipun – Linnea on uusia suosikkeja 

20 nousukiitävää pojan nimeä

Yhä useampi poika saa Suomessa nimen, jossa näkyy kansainvälisiä vaikutteita. Moni syntyperältään suomalainen vanhempi haluaa antaa lapselleen etunimen, joka toimii sekä Suomessa että ulkomailla. Lisäksi trendaavissa nimissä näkyy se, että väestömme on yhä monikulttuurisempaa.

Prosenttiluku kuvaa, kuinka paljon enemmän tämännimisiä suomalaisia on elossa verrattuna tammikuuhun 2019. Esimerkiksi Iivo-poikia ja -miehiä oli tuolloin 878, mutta viimeisimmässä tilastossa alle kahden vuoden jälkeen jo 1058.

  • Mohamad (+ 40 % kasvua tammikuusta 2019 elokuuhun 2020)
  • Elian (+ 39 %)
  • Havu (+ 30 %)
  • Lionel (+ 30 %)
  • Kaspian (+ 25 %)
  • Elvin (+ 25 %)
  • Theodore (+ 25 %)
  • Elton (+ 24 %)
  • Oliwer (+ 22 %)
  • Dante (+ 21 %)
  • Eliot (+ 20 %)
  • Iivo (+20 %)
  • Matteo (+ 20 %)
  • Mateo (+ 20 %)
  • Caspian (+ 18 %)
  • Juuse (+17 %)
  • Kuura (+17 %)
  • Liinus (+16 %)
  • Liam (+16 %)
  • Valo (+15 %)

Listaukseen on poimittu vain sellaisia nimiä, joilla on Suomessa yli 100 kantajaa.

20 trendaavaa tytön nimeä

Trendaavissa tyttöjen nimissä näkyy E-kirjaimella alkavien nimien viimeaikainen suosio. Lisäksi monet suosiotaan kasvattaneista tyttöjen nimistä, kuten Ellie ja Sienna, toimivat myös muualla kuin Suomessa.

  1. Adessa (+ 49 % nousua tammikuusta 2019 elokuuhun 2020)
  2. Eliana (+ 31 %)
  3. Evelia (+ 30 %)
  4. Ellie (+ 29 %)
  5. Evelin (+ 28 %)
  6. Eden (+ 27 %)
  7. Sienna (+ 25 %)
  8. Mohammed (+ 25 %)
  9. Nova (+ 24 %)
  10. Freya (+ 23 %)
  11. Liana (+ 23 %)
  12. Leona (+ 22 %)
  13. Eleanor (+ 22 %)
  14. Elea (+ 21 %)
  15. Rianna (+ 21 %)
  16. Halla (+ 21 %)
  17. Adelia (+ 20 %)
  18. Alexa (+ 20 %)
  19. Luna (+ 20 %)
  20. Usva (+ 20 %)

Muita nousijoita ovat mm. Vienna (+ 20 %), Eela (+ 18 %), Bella (+ 17 %) ja Paju (+ 17 %).

Listaukseen on poimittu vain sellaisia nimiä, joilla on Suomessa yli 100 kantajaa.

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Nämä ovat makuasioita. Maailma muuttuu. Listoissa on monta kivaa nimeä, kuten Mateo ja Caspian, Freya ja Eliana🥰🥰

Avatar

Väestönvaihdon eteneminen näkyy nimitilastoissakin. Muutenkin suurin osa hirveitä nimiä. Miten ihmiset voivat antaa lapsilleen tuollaisia nimiä?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä