Meneekö harvinainen nimi-ideani läpi? Riippuu siitäkin, missäpäin Suomea asut
Vaikka olisit törmännyt Kokkolassa Lanna-vauvaan, sama nimi ei välttämättä läpäise Lapin maistraatin seulaa.
Harvinainen tytön nimi voi kaikin mokomin olla Vilhelmine, Myry tai Sirjo. Poikalapsesi nimeksi kirjataan aivan yhtä mukisematta Jeetu, Hercules tai Sysi.
Mutta kävisikö Intia tai Vauli? Nämä eivät menisikään heittämällä läpi, vaan maistraatin mietintään.
Avoin data kaikkien elossa olevien Suomen kansalaisten nimistä ei sisällä Intian ja Vaulin kaltaisia kaikkein harvinaisimpia nimiä. Se käsittää vain nimet, joilla on vähintään viisi kantajaa. Miksi?
Dataa selaavan, omalle lapselleen nimeä miettivän ihmisen näkökulmasta vastaus on miellyttävä. Periaatteessa jokainen listan nimistä menee läpi, jos sen päättää antaa omalle lapselleen! Kuten vaikka Jeetu ja Vilhelmine.
– Viiden nimen tarkkuus perustuu nykyiseen nimilakiin, jonka mukaan etunimi voidaan hyväksyä jos se on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan käytössä viidellä elossa olevalla nimensaajan kanssa samaa sukupuolta olevalla henkilöllä. Periaatteessa kaikki nimilistan nimet ovat siis lapselle nimeä pohtivien vanhempien valittavissa, kertoo Väestörekisterikeskuksen tuotepäällikkö Esko Kirjalainen.
Jotkut tietokannan nimistä ovat kuitenkin menneet läpi lapsen vieraan kulttuuritaustan takia, eikä läpimeno ole varma, jos lapsella ei tällaisia juuria ole.
– Nimi ei silloin vastaa välttämättä Suomen nimikäytäntöä. Esimerkiksi miehen nimenä Maria, tai tytön yhtenä etunimenä isän nimi, joka on selvästi miehen nimi, Kirjalainen selittää.
Kaikkein harvinaisimpien nimien pois rajaaminen perustuu Kirjalaisen mukaan myös henkilöiden yksityisyyden suojaan. Ainutkertaisten tai harvinaisten etunimien haltijat eivät välttämättä halua, että heidän nimensä julkaistaan.
Käytännössä harvinaisen nimen sopivuudesta päättää maistraatti. Luterilaisilla ja ortodoksisilla seurakunnillakin on tähän oikeus, mutta vaikeissa tapauksissa nekin lähettävät nimiehdotukset maistraatteihin käsiteltäviksi.
Suomen 10 eri maistraattia voivat olla keskenään erimielisiä. Vaikka olisit törmännyt Kokkolassa Lanna-vauvaan, sama nimi ei välttämättä läpäise Lapin maistraatin seulaa.
Kinkkisimmät päätökset menevät maistraatista oikeusministeriön nimilautakuntaan. Suomen nimilautakunta on kansainvälisesti erikoisuus – ulkomailla läpi voi mennä maasta riippuen Google tai Abcde.
Saako Jennyn lausua yyllä?
Erityisasiantuntija Petra Saarnisto päivystää Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen nimineuvonnassa. Sinne soittamalla voi pohjustaa, menisikö nimi-ideasi läpi.
Asiantuntija osaa suoralta kädeltä kertoa, ettei nimeksi hyväksytä Einsteiniä, mutta Vilperi ja Miilo kyllä kelpaavat.
– Nimien sukupuolisuudestakin tulee kysymyksiä, esimerkiksi, kumman sukupuolen nimeksi käy Selmi. Sitten kysytään, voiko Jennyn ja Fannyn lausua yyllisinä. Kyllä voi, Saarnisto lupaa.
Nimineuvonnasta kysytään myös, miten nimet taipuvat. Heille Saarnisto kollegoineen vastaa, että nimi Pilvi ei taivu Pilvelle, mutta Morrikselle on yhtä oikein kuin Morrisille.
Saarnisto kuitenkin huomauttaa, etteivät hyvin harvinaiset etunimet ole niin iso ilmiö kuin media antaa ymmärtää.
– Suurin osa ihmisistä antaa lapselleen aivan tavallisen kalenterinimen. Toki harvinaiset nimet ovat silti yleistyneet. Yksilöllisyyden korostaminen muussakin kuin nimissä on yleinen 2000-luvun ilmiö, ja netistä voi helposti napsia eri kulttuurien nimiä, jotka eivät ennen niin helposti tulleet ihmisten tietoon.
Nykyistä individualismin aikakautta edelsi pitkä, talvi- ja jatkosodista alkanut yhtenäiskulttuurin aikakausi. Tavallisen suomalaisen nimen valitseminen lapselle julisti vanhempien halua kasvattaa lapsi osaksi pystyyn nousevaa Suomen kansaa.
– Voihan olla, että jos Suomessa aletaan vaikka taas suosia vahvempaa yhteisöllisyyttä, nimistökin yhdenmukaistuu uudelleen, miettii Petra Saarnisto.
Omaperäisyyttä nimiaskartelulla
Moni uusi nimi on syntynyt vanhoja mukailemalla. On vaikkapa Lean (10 187 kpl ensimmäisenä etunimenä) ja Nean (6 384) mallin mukaan keksitty Mea, joita löytyykin Suomesta alle tuhat.
Toisten nimien kohdalla tämä luovuuden laji puhkeaa oikein kukkaan. Monelle mieluinen on Marjaana, joita on jo melkein 20 000, kun harvinainen tytön nimi Katjaana on ennestään vain 106:lla!
Omaperäisyyttä haetaan usein myös yhdistämällä kaksi yleistä nimeä. Tosin kun tarpeeksi moni yhdistää samat nimet, niistäkin tulee yleisiä: Suomessa on 5 615 Anna-Liisaa ja 3 429 Veli-Mattia.
– Yhdysviivalliset nimet alkoivat yleistyä naisilla 30-40 -luvulla, mutta miesten nimissä vasta 80-luvulla. Usein nimen alkuosa on ajan muotia, mutta loppuosa perinteinen, Petra Saarnisto tietää.
Tämä kikka toimii nykypäivänäkin. Eetuja on 12 420, mutta Eetu-Pekkoja vain 36.
Lue myös: Jemias, Meemi, Sarla, Tempo? Näitä nimiä on alle 20 suomalaisella – katso lista
Jaa oma kokemuksesi