
Nimikoneessa on nyt yli 20 000 nimeä! Tee nimihaku omilla ehdoillasi ja löydä oman perheesi pikku Marjet, Ile tai Unikko
Kaksplussan nimikonetta on päivitetty sisältämään myös aivan uusia, vuonna 2019 annettuja ja nimirekisteriin tulleita nimiä. Päivitettyä tietoa on koneessa nyt tuhansien nimien edestä.
Mikä nimi lapselle? Kaksplussan nimikone on päivitetty sisältämään myös viime aikoina nimirekisteriin tulleet etunimet. Nimihaku sisältää jo yli 20 000 erilaista Suomen kansalaisen nimeä.
Klikkaa tästä uuteen uljaaseen nimikoneeseen.
Nimikoneessa ovat kaikki ne nimet, jotka on annettu vähintään viidelle suomalaiselle. Esimerkiksi pelkästään niitä nimiä, joilla on tasan viisi haltijaa, on lähes 3 000.
Omat reunaehtosi lapsen nimelle voivat olla alkukirjain, luontoaihe, muinaisnimi, kirjainten määrä, nimen suosituimmuus ja lapsen sukupuoli. Nimihaku joustaa halutessasi myös sen mukaan, toivotko lapsen nimeen tiettyjä kirjaimia tai moniosaisen nimen yhdysviivaa.
Onnea nimenvalintaan!
Periaatteessa jokainen listan nimistä menee läpi, jos sen päättää antaa omalle lapselleen. Etunimi voidaan hyväksyä jos se on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan käytössä viidellä elossa olevalla nimensaajan kanssa samaa sukupuolta olevalla henkilöllä.
Yksi tapa pohjustella, meneekö oma uniikki nimi-idea läpi, on soittaa tai kirjoittaa Kotuksen eli Kotimaisten kielten keskuksen Nimineuvontaan.
Tavallinen tapa antaa lapselle hiukan harvinaisempi nimi on mukailla suositumpia nimiä ja muuttaa kirjain tai kaksi. Näin syntyi vaikkapa Lean ja Nean mallin mukaan Mea tai Marjaanaa mukaileva Katjaana.
Jaa oma kokemuksesi