Vauva 04.11.2021 Päivitetty 29.05.2023

Pink noise eli vaaleanpunainen kohina toimii tutkitusti ainakin aikuisilla – Tämä on sen ero valkoiseen kohinaan

Mikä on pink noisen ja white noisen ero? Soitti kumpaa tahansa, yhdestä seikasta on huolehdittava.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Valkoinen kohina eli white noise on monelle vanhemmalle tuttu apuväline, joka auttaa vauvaa nukahtamaan. Pink noise eli vaaleanpunainen kohina tunnetaan sen sijaan kenties huonommin.

Lue myös: Sikiö kuulee jo raskauden puolesta välistä lähtien – Miten vauva kuulee kohdussa?

Perusidea molemmissa kohinoissa on sama. Kohiseva ääni rauhoittaa vauvaa, koska se muistuttaa kohdunaikaisesta äänimaisemasta sekä peittää alleen muuta mekkalaa.

Pink noise ja white noise kohisevat eri tavalla: ensimmäisen ääni on hieman jälkimmäistä tasaisempaa ja luonnollisempaa, kuin vesiputouksen tai rankkasateen ääntä. Maallikon saattaa kuitenkin olla vaikeaa erottaa näitä kahta toisistaan.

Pink noise tehoaa ainakin aikuisiin

Northwesternin yliopistossa Yhdyvalloissa julkaistiin vuonna 2017 tutkimus, jossa arvioitiin, miten pink noise vaikuttaa iäkkäiden aikuisten nukkumiseen. Otanta oli varsin pieni. Koehenkilöitä oli vain kolmetoista, ja iältään he olivat 60–84-vuotiaita.

Lue myös: Heräileekö vauvasi jatkuvasti öisin? Kokeile unikouluttajan vinkkejä

Tutkimustulokset kuitenkin enteilivät hyvää. Pink noise paransi koehenkilöiden unenlaatua ja jopa heidän muistiaan. Aiheesta uutisoi muun muassa yhdysvaltalainen Time-lehti.

Timen artikkelissa kerrotaan, että aiemmissa tutkimuksissa vaaleanpunaisen kohinan soittamisen on havaittu parantavan myös nuorten aikuisten muistia. Vauvoista ei artikkelissa kuitenkaan mainita.

Kumpi on tehokkaampaa – white noise vai pink noise?

Valkoisen kohinan vaikutuksia vauvan nukahtamiseen on tutkittu jonkin verran. Vanhemmuusguruna tunnettu Emily Oster tiivistää monien eri tutkimustulosten pohjalta, että ”on paljon syytä ajatella, että valkoinen kohina auttaa vauvoja nukkumaan”.

Pink noise on sen sijaan vähemmän tutkittua.

Lue myös: Unilauluja lapsille x 9 – opi sanat leppäkerttuun ja tupakkarullaan, sillä ne ovat kestäneet sukupolvelta toiselle

Timen haastattelema tutkija Phyllis C. Zee kuitenkin huomauttaa, että lupaavat tutkimustulokset vaaleanpunaisesta kohinasta eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö muut rauhoittavat taustaäänet olisi hyödyllisiä.

Hänen ydinviestinsä onkin, että mikä tahansa, mikä auttaa nukkumaan, on hyväksi – hyvä unenlaatu kun tekee hyvä sekä aivoille että keholle.

Huolehdithan äänenvoimakkuudesta

Jos vauvalle soittaa mitä tahansa ääntä, on syytä kiinnittää huomiota sopivaan äänenvoimakkuuteen. Pelkältä korvakuulolta voi olla vaikeampaa arvioida sopivaa volyymia kohinalle kuin vaikkapa kehtolaululle.

Kuuloliitto suosittelee, että 85 desibelin tai sen ylittävälle melulle ei ole suositeltavaa altistua toistuvasti pitkiä aikoja kerrallaan.

Onneksi sopivan desibelilukeman voi selvittää helposti kotikonstein, soi huoneessa sitten pink noise tai white noise.

Lue myös: 10 tapaa nukuttaa vauva kohinalla – näin varot, ettei hän jää white noise -koukkuun

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X