Vauva 17.01.2023 Päivitetty 10.01.2024

Pöly, Torspo, Mielivalta, Appelsiinikki ja Klapi... Nimet, jotka hyväksyttiin ja hylättiin vuonna 2022

Mitä tahansa nimeä ei voi antaa Suomen lain mukaan lapselle tai itselleen. Nimen täytyy täyttää tietyt ehdot.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock
32 kommenttia

Nimi ei ketään pahenna, mutta sopimattomasta nimestä voi olla lapselle haittaa.

Niinpä lapselleen tai itselleen ei voi antaa mitä tahansa etunimeä. Epäselvissä tapauksissa Digi- ja väestötietovirasto saattaa pyytää nimilautakuntaa arvioimaan, onko nimi sopiva.

Haittakynnys arvioidaan alaikäisen lapsen kohdalla alhaisemmaksi kuin nimen hakijan ollessa täysi-ikäinen.

Lautakunnassa arvioidaan myös sukunimiä.

Laissa on määritelty, millaisia etunimiä Suomessa saa antaa. Nimi ei esimerkiksi saa aiheuttaa pahennusta tai haittaa tai muistuttaa sukunimeä.

Etunimen on myös vastattava vakiintunutta etunimikäytäntöä. Tästä voidaan kuitenkin poiketa uskonnollisen syyn vuoksi tai silloin, jos henkilöllä on yhteys vieraaseen valtioon.

Nimilautakunta käsitteli vuonna 2022 noin 30 vauvalle ilmoitettua etunimiasiaa.

Jos luvun suhteuttaa vuosittain syntyneiden lasten määrään ja siihen, että lapselle voi antaa lain mukaan antaa 1-4 etunimeä, niin kyseessä on hyvin pieni osuus lapsille annetuista etunimistä.

Listasimme alle hyväksytyt ja hylätyt etunimet vuodelta 2022. Nimiä on voitu hakea sekä lapsille että aikuisille.

Lue myös: Näin Suomi-julkkikset nimesivät lapsiaan vuonna 2022 – nimiä yhdistää etenkin kaksi piirrettä

Puolletut eli hyväksytyt etunimet

Nämä nimet nimilautakunta hyväksyi:

Aamuntähti

Aarnik

Anoo

Arsitar

Avreno

Bobandy

Ellandar

Feeni

Heito

Häkä

Juhania

Kide-Pilvi

Kimara

Konon

Korppi

Lapitar

Lourences

Messis

Mieli

Niittu

Petäjä

Piamon

Pihlajanmarjukka

Pihlamo

Poolo

Pöly

Sanervatar

Saturnus

Sjöbjörn

Taide

Torspo

Unikonsiemen

Wâânutamwee

Yennefer

Puoltamattomat eli kielteisen päätöksen saaneet etunimet

Nämä nimet nimilautakunta hylkäsi:

Ahdin

Aicksar

Alfred’s daughter

Amnell

Annatar

Appelsiinikki

Azazel

Buddha

Caladrius

Eklander

Ellé

Ephimachius

Felín

Filipecki

Haades

Jezebel

johannes

Juhoha

Julma-Hurtta

Kaaos

Kallen-Kallela

Klapi

Koivuniitty

Kukurtaja

Lord

Lucifer

Maï

Mielivalta

Nat8hquhs

Nex

Otawa

Paperi

Pelekkä

Punpuli

Puukko Armo

Raivomieli

Rikia

Rody’s son

Rosmo

samsam

Saturnius

Sheikki

Sorína

Suudelmitar

Taawi

Tanyá

Tsygä

Tuoni

Uakke

Uhka

Ukonvaaja

Wiiru

Åriz

 

Lue myös: Jeppis, Lootussydän, Pampsa, Moukari ja Peeveli… Listasimme nimet, jotka hyväksyttiin ja hylättiin vuonna 2021

Lue myös

Kommentit (32)

Outoa että Johannes nimeä ei hyväksytty

Miksi Johannes on kielletyissä ?

Pikkukirjaimella.. varmaan syy. Etunimi pitää alkaa isolla alkukirjaimella

johannes, pienellä etukirjaimella

Varmaan hylätty koska kirjotettu väärin, pienellä johannes? Eipä tiedä onko ollut vaan huono kirjottamaan vai oikeasti yritetty antaa nimi pienellä kirjotettuna?

Alkoi pienellä kirjaimella.

Varmaankin pienen j kirjaimen takia :) Mutta mietin itse samaa

Joo, ei tartte kauaa ihmetellä miksi on hylätty tuo hölmöjä sanoja täynnä oleva lista,siis mistään nimilistasta ei voida puhua kun kerran ei ole hyväksyjä nimiä ja parempi niin. Tämän vuoden listaan ehdolle ainakin pölypussi, salibandy, plöräys, tekoäly, kosto, vaino, tirvasu, visva ja hölmölä. Ja huom. kaikki tietysti isolla kirjaimella.

Mitä näin pahaa lapset on tehny, että heitä tommoisilla nimillä yritetään tai on yritty nimetä?!

Timi, uskoisin että pienen alkukirjaimen takia.

Eipä nuo hyväksytyt poikennu noista joita ei hyväksytty. Kamalia nimiä kaikki tyynin

Onneksi etunimen voi vaihtaa itse jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö. Kun naapurin poika täytti tuon 15, hän vaihtoi samana päivänä Caligula-nimensä vaarinsa muistoa kunnioittaen Henrik-nimeen.

Itselläni oli aikoinaan paljon Torspo jääkiekkomailoja kun seurani käytti niitä. Kohta varmaan muutkin sen ajan mailamerkit nostetaan ihmisten nimiksi, kuten esimerkiksi Koho, Montreal, Titan…

Hohto myös meni läpi 2022. Miksi ei listassa. Oli eka Hohto Suomessa

Olen itse vaihtanut sukunimeni viime vuonna, ja tiedän, että homma ei mene helposti. Digiviraston sivulla on erittäin epäselvät ohjeet, eikä neuvontaa anneta. Eli lähes ainoa vaihtoehto on yrityksen ja erehdyksen kautta.

Lasten hyväksyttyjen ja hylättyjen nimien listat ovat hyvin yhdenmukaiset. Eiköhän moni ole etnistä alkuperää oleville lapsille. Yhtään erikoisemman/eksoottisemman nimen ei kokemukseni mukaan pitäisi mennä suomalaiselta läpi, koska ei ole suomenkielen mukainen. Pitkästä kutsumanimestä tuskin iloa on. Se lyhenee joka tapauksessa lempinimeksi.

Omaan sukunimeni nimilautakunta ehdotti yhden kirjaimen muutosta/lisäystä. Oletan, että oma ehdotukseni ei vain ollut ”suomenkielen mukainen”. Kuulosti ruotsalaiselta. Tosin nykyisen nimeni merkitys ymmärretään lähinnä pohjoisessa. Eli koen syyllistyneeni etniseen varkauteen. Suomenkielen mukainen nimi kuitenkin on.

Siis kuka näitä nimiä keksii. Ois voinu vähä paremmin miettiä parempia.

Aamuntähti on hyväksytty mutta Lucifer ei. Kyse on kuitenkin saman henkilön nimityksistä.

Voi lapsiparat.
Eikö lasten vanhemmilla ole minkäänlaista ajatusta siitä, että heidän lapsensa on jonain päivänä aikuinen ja joutuu ’kantamaan’ tuollaista nimeä?
Vai onko ajatuksena se, että lapsi sitten vaihtaa nimensä heti kun se on mahdollista? Nythän ikäraja on 15 vuotta, kun lapsi saa itsenäisesti vaihtaa nimensä.

Mitä vikaa Johannes .kun se on normaali suomalainen nimi

Kyseessä ei ole Johannes, vaan johannes. Siis haluttu, että nimi alkaa pienellä kirjaimella, joka taas ei oikein käy.

Näkyy olevan kirjoitettu pienellä alkukirjaimella, siksi varmaan hylätty.

Miten Torspo on voitu hyväksyä, jos nimi ei saa aiheuttaa haittaa? Torspohan on haukkumasana vähä-älyiselle (ks. esim. Urbaani sanakirja).

Mitä ihmettä? Eikös esim. Kukurtaja ole ihan oikea muinaissuomalainen nimi? On myös olemassa kirja ja siitä tehty elokuva, joissa on Kukurtaja-niminen päähenkilö. Mikähän on ollut peruste tämän nimen hylkäämiselle?

Ohhoh! Onkos tässä mennyt listat väärin päin, kun niinkin kaunis nimi kuin Annatar ei ole muka hyväksytty? Ja Taawi on myös tavallinen nimi vaikka onkin kaksoisveellä kirjoitettu ja väestörekisterikeskukseen on merkitty yli satoja Otava nimisiä. Eihän se voi olla kiinni siitä, että nimessä on tuplavee. Eihän noista nimistä ole minkäänlaista haittaa nimenkantajalle. :)

Annatar on yksi pahan Sauronin nimistä kirjassa Taru Sormusten Herrasta. Sitä on todennäköisesti haettu pojalle ja siksi on tullut hylky.

Ahaa. En tullut ajatelleeksikaan tuota. Kummastelin sitä siinä mielessä, kun Arsitar on hyväksytty (luulisin, että on johdannainen Arsintyttärestä) ja Annatar ei, kun se on melkein sama kuin Anna. :)

Katsoin vielä suoraan netistä väestörekisterikeskuksen omilta sivuilta nimipalvelusta onko todellakin joku voinut saada nimekseen Pöly. Ja kyllä, ihmettelen todella miten sellainen nimi on voitu hyväksyä, mutta Annatar ei. Tässä jutussa hyväksymättömien nimien listalta löytyi myös nimiä, jotka onkin jo hyväksytty muina vuosina!

Vastaa käyttäjälle Mailis Niemelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X