Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin lisää vierasasuisia nimiä – ”Nimenanto on selvästi kansainvälistynyt”
Viimeksi suomenkieliseen kalenteriin on lisätty suomeen pohjautuvia nimiä vuonna 2015.
Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin tulee 33 uutta nimeä vuonna 2025. Suomenruotsalaiseen kalenteriin uusia tulokkaita on vastaavasti 27.
Nimipäiväkalenteria uudistetaan viiden vuoden välein. Edellinen kalenterin päivitys onkin tehty vuonna 2020. Lisättävät nimet noudattelevat ainakin yhtä tiettyä trendiä: uusien nimien joukossa ei ole yhtäkään suomen kieleen pohjautuvaa nimeä. Näin oli myös viisi vuotta sitten.
Viimeksi suomenkieliseen kalenteriin on lisätty suomeen pohjautuvia nimiä vuonna 2015, jolloin oman nimipäivänsä saivat Taika ja Sisu.
Vuonna 2025 oman nimipäivänsä saavat muun muassa Camilla ja Jessica sekä Kevin, Mio ja Neo.
– Suomalaisten nimenanto on selvästi kansainvälistynyt. Siksi kalenteriin on nyt hyväksytty useita vierasasuisiakin nimiä, kuten Jessica, eikä Jessika, tai Linus, eikä Liinus, nimistötutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala kertoo tiedotteessa.
Mukana on myös muutamia vanhoja, kalenteriin palaavia nimiä, kuten Aamos ja Rolf. Myös Linus lukeutuu palaajiin.
Monet uusista nimistä ovat taas vanhojen almanakkanimien uusia variantteja, kuten Alissa, Lili, Livia ja Marju tai Eppu, Ilja, Jasu, Jose ja Miki.
Lue myös: Tiesitkö, että nimipäiviä juhlitaan vain muutamassa maassa? 5 yllättävää faktaa juhlaperinteestä
Suomenruotsalaiseen kalenteriin lasten suosikkiteoksesta tuttu nimi
Monet suomenruotsalaisen kalenterin uusista nimistä on omaksuttu englanninkielisestä maailmasta, kuten Caspian, Elvin, Tristan ja Morris. Monet niistä ovat myös ton-loppuisia, kuten Aston, Elton ja Winston. Italialaista nimistöä edustavat taas Sienna, Matteo ja Luca.
– Muutama skandinaavinen nimikin pääsee nyt kalenteriin, kuten Tova ja Joar, jotka esiintyivät jo vanhoissa riimukivissä. Norjalaisesta ja tanskalaisesta nimistöstä lainattuja ovat taas Line ja Lykke, filosofian tohtori Leila Mattfolk kertoo tiedotteessa.
Uusien nimien joukossa on myös joitakin kirjallisuuteen viittavia nimiä.
– Esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-tarinoiden prinssin nimi Caspian sijoitettiin samalle päivälle kuin Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin lastenkirjoista tutut Ronja, My ja Mio, Mattfolk kertoo.
Kalenteriin pääsyn ehdot
Vuoden 2025 uudistusten pohja-aineistona käytettiin vuoden 2020 aineistoa, joka sisälsi alkuvuonna 2018 elossa olleiden suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten ensimmäiset etunimet. Tähän aineistoon lisättiin Suomessa vuosina 2018–2022 syntyneiden lasten ensimmäiset etunimet. Aineistot saatiin Digi- ja väestötietovirastolta (DVV).
Suomalaiseen kalenteriin pääsyn perusehtona oli, että nimi esiintyy aineistossa vähintään 500 naisella tai miehellä. Näin hyväksytyillä uusilla nimillä on aineistossa kaikkiaan 26 131 suomenkielistä nimenkantajaa. Suomenruotsalaiseen kalenteriin pääsyn raja oli sen sijaan 50 nimenkantajaa, ja näin saaduilla uusilla nimillä on aineistossa 1751 ruotsinkielistä nimenkantajaa.
Uudet suomalaiset kalenterinimet 2025
Naistennimet (18)
Alissa, Alva, Amelia, Camilla, Elea, Jessica, Juulia, Kira, Lili, Lilia, Lilian, Livia, Marju, Milena, Mona, Siina, Sinna, Vivian
Miestennimet (15)
Aamos, Eppu, Ilja, Jare, Jasu, Jose, Kaius, Kevin, Leon, Linus, Martin, Miki, Mio, Neo, Rolf
Uudet suomenruotsalaiset kalenterinimet 2025
Naistennimet (14)
Bea, Celine, Edla, Elisa, Emilie, Fiona, Line, Lykke, Malva, Melanie, Mila, Sienna, Tova, Venla
Miestennimet (13)
Aston, Caspian, Dominic, Elton, Elvin, Joar, Julian, Luca, Marius, Matteo, Morris, Tristan, Winston
Lue myös: 5 nykyisin tavallista nimeä, joista tuli tunnettuja suomalaiskirjailijoiden ansiosta
Jaa oma kokemuksesi