Vauva 27.04.2023

Tässä ovat Viron suosituimmat lasten nimet 2022 – Kestosuosikki on hädin tuskin liikahtanut paikoiltaan

Suomen ja Viron nimilistoilla on nähtävissä samoja trendejä, mutta vain kaksi täsmälleen samaa suosikkinimeä.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Kansainväliset vivahteet nimitrendeissä ovat rantautuneet paitsi meille pohjolaan myös eteläiseen naapuriimme Viroon.

Vuonna 2022 syntyneiden virolaisten lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Sofia ja Sebastian.

Sofia on tyttöjen nimien ikisuosikki, joka on keikkunut virolaistilastojen kärkipaikalla jo kauan. Se on ollut kymmenen vuoden ajan lähes poikkeuksetta ensimmäisenä: vain vuosina 2019 ja 2021 kärkipaikan vei Mia, joka uudessa tilastossa sijoittui toiseksi.

Poikien nimistä ykköseksi kohosi Sebastian, jonka suosio on viime vuosina ollut varsin tasaista. Sebastian on ollut poikien top 10 -listalla vuodesta 2018 alkaen. Se oli myös vuonna 2019 kaikista suosituin poikien nimi.

Viron suosituimmat tyttöjen nimet 2022

  1. Sofia
  2. Mia
  3. Eva
  4. Marta
  5. Lenna
  6. Maria
  7. Amelia
  8. Elli
  9. Alisa
  10. Emma

Suomessakin nimi Sofia ylsi 9. sijalle vuoden 2022 top 10 -listassa.

Viron suosituimmat poikien nimet 2022

  1. Sebastian
  2. Mark
  3. Robin
  4. Hugo
  5. Oskar
  6. Martin
  7. David
  8. Lukas
  9. Aron
  10. Oliver

Suomessa nimi Oliver ylsi neljännelle sijalle vuoden 2022 top 10 -listassa.

Lue myös: Tässä ovat vuoden 2022 suosituimmat nimet

Kansainvälisyys jyllää

Vielä 1990–2000-lukujen taitteessa virolaispojille annettiin runsaasti sellaisia nimiä kuin Dmitri, Kristjan, Maksim ja Nikita. Sittemmin pinnalle ovat pulpahtaneet anglosaksiset sekä skandinaavishenkiset nimet, joiden suosio on nostanut päätään myös Suomessa.

Tyttöjenkin nimissä on samansuuntaista kehitystä. Viimeisimmissä tilastoissa ei esimerkiksi enää näy Anastassia– tai Jekaterina-nimiä, joskin Polina on pysytellyt top 10 -listalla vielä 2010-luvun loppupuolella.

Virolainen lainsäädäntö sallii lapselle ensimmäiseksi nimeksi 1-3 erikseen kirjoitettua nimeä tai yhden yhdysnimen.

Viron Tilastokeskuksen johtava analyytikko Kaja Sõstra kertoo sähköpostitse Kaksplussalle, että Virossa viime vuosina noin 85 prosenttia lapsista on kuitenkin saanut vain yhden ensimmäisen etunimen.

Suosituimpien nimien tilastoissa ei ole huomioitu lapsia, joilla on yhdysnimi tai useampi kuin yksi ensimmäinen nimi.

Artikkeliin on päivitetty ajantasaiset tiedot 22.1.2024 kello 12.30.

Lähteet: Eesti Statistika, Eesti.ee

Lue myös: Adama Sofia Jallow kertoo, mikä kaikki on ollut äitiydessä Virossa toisin

Kommentit (1)

Kansainvälisyydellä ei ole mitään tekemistä kyseisten nimien kanssa. Virossa on vielä edelleen tosi paljon venäjänkielisiä ja kaikki ”kansainväliset nimet”, jotka tässä artikkelissa ovat mainittu, ovat niitä venäjänkielisiä nimiä. Yhtä hyvin Suomessa voisi ”kansainvälisyys jyllätä”, kun tarkastellaan yleisimpiä suomenruotsalaisten nimiä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X