USA:n suosituimmat nimet rantautuvat hämmästyttävän tarkasti Suomeen – onko listassa tulevien vuosien hittinimet?
Vuonna 2020 USA:n suosituimmat nimet olivat Olivia ja Liam. Rapakon takaa voi aavistella myös seuraavia vauvojen nimitrendejä.
Amerikkalaisten nimien suosio rantautuu usein hämmästyttävällä tarkkuudella myös Suomeen.
Vuoden 2020 suosituimmat nimet USA:ssa muistuttavat monin tavoin kotimaisia viime vuosien suosikkinimiä: Emma, Sophia, Elijah ja Lucas löytyvät täkäläisemmässä kirjoitusasussa myös suomalaisten vuoden 2020 suosituimpien nimien joukosta.
Harper, Liam ja Oliver ovat USA:n nimilistan tähtinousijoita.
10 x tyttöjen suosituimmat nimet USA:ssa
1. Olivia
Tämä jo toisena vuonna peräkkäin listan kärkipaikkaa pitävä, kreikkalaisperäinen nimi on Oliver-nimen feminiinimuoto ja tarkoittaa oliivipuuta tai oliivipuun istuttajaa. Toisen teorian mukaan nimellä olisi muinaissaksalainen alkuperä.
Myös Suomessa nimi kirii kohti listan kärkeä: vuonna 2020 se oli Suomessa toiseksi suosituin tytön ensimmäinen kutsumanimi.
2. Emma
Muinaissaksan ermin-sanasta juontuva nimi, joka tarkoittaa suurta ja voimakasta. Nimi ponnahti USA:n nimilistan kärkikymmenikköön 2000-luvun alussa ja siirtyi välittömästi myös Suomen suosituimpien tytönnimien joukkoon.
Suomessa nimen suosio on viime vuosina hieman taittunut, vaikkakin pysyttelee edelleen 20 suosituimman nimen joukossa. USA:ssa Emma sen sijaan pysyttelee vuodesta toiseen tiiviisti kärkikolmikossa.
3. Ava
Saksilaisperäinen variaatio Eve-nimestä. Nimi voi merkitä myös lintua (latinaksi avis) tai elämää (hepreaksi chava). Ava on keikkunut lähes koko 2000-luvun USA:n suosituimpien nimien kärkikymmenikössä.
Suomessa Aava oli viime vuonna 12. suosituin ensimmäinen etunimi tytöille. Suomessa nimen suosio selittyy osin myös aava-sanan luontomerkityksellä ja on osa luontoaiheisten etunimien buumia.
4. Charlotte
Kymmenessä vuodessa huiman suosionnousun Amerikassa kokenut nimi Charlotte on Charles-nimen feminiini- ja diminutiivimuoto. Nimi on varsin käytetty kuninkaallisissa perheissä, onhan se esimerkiksi prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen toisen lapsen nimi.
Suomalaiset kirjoitusasut nimelle ovat Charlotta ja Lotta, mutta kummankaan suosio ei tällä hetkellä yllä lähellekään rapakon takaista vastinettaan.
5. Sophia
Alkuperältään kreikkalainen nimi, joka tarkoittaa viisautta. Sophia on ollut 2010-luvun alusta mukana kymmenen suosituimman tytönnimen joukossa USA:ssa, ja vuosina 2011–2013 se oli nimistä kaikkein suosituin.
Nimi on tällä hetkellä kovasti muodissa myös Suomessa ja muuallakin Euroopassa: vuonna 2020 Sofia oli Suomessa kolmanneksi suosituin tytönnimi. Edellinen suosion huippu ajoittui 1800-luvun lopulle, jolloin nimeä tekivät Suomessa tunnetuksi Ruotsin Sofia-kuningattaret.
6. Amelia
Tämä Emilia– ja Amalia-nimien muunnos on kasvattanut suosiotaan tasaisesti 2000-luvun Amerikassa.
Amalia on latinalaistettu muutos germaanisesta nimestä Amala, joka tarkoittaa työtä. Suomessa nimi on suositumpi Emilia-muodossa (16. suosituin ensimmäinen nimi vuonna 2020).
7. Isabella
Nimen juuret ovat heprean kielen sanassa elisheba, joka tarkoittaa jumalan lupausta. Amerikassa nimi on ollut pysytellyt seitsemän suosituimman nimen joukossa vuodesta 2004 lähtien.
Suomessa nimi on saanut jonkin verran suosiota toisena nimenä, mutta ensimmäisenä nimenä se ei vuonna 2020 yltänyt viidenkymmenen suosituimman nimen joukkoon.
8. Mia
Tämä pitkään lempinimenä pidetty Maria-nimen lyhennelmä sai virallisen etunimen aseman USA:ssa vasta 1960-luvulla. Vuodesta 2005 lähtien se on tehnyt nousua kohti suosituimpien tytönnimien kärkeä.
Suomessa nimi ei tällä hetkellä ole 50 suosituimman tytönnimen joukossa, mutta vuosien 1960–2000 välisenä aikana Mia – tai suomalaisittain Miia – annettiin noin 15 000 tytölle ja kymmenelle pojalle.
9. Evelyn
Tämä irlantilaisperäinen, kielellä soljuva nimi on tehnyt tasaista nousuaan USA:n suosituimpien nimien listassa jo parikymmentä vuotta. Kymmenen suosituimman nimen joukossa se on ollut vuodesta 2017.
Evelyn on yhdistelmä nimistä Eve (ensimmäinen nainen, heprean elämää tarkoittava sana) ja Lynn (elää lähellä järveä, vesiputousta tai allasta). Suomessa nimi on Eveliina-muodossa melko suosittu toisena nimenä: vuonna 2020 sen sai toiseksi nimekseen 304 tyttöä eli 1,3 prosenttia syntyneistä tyttövauvoista.
10. Harper
Tämä sukupuolineutraali, harpunsoittajaa tarkoittava nimi on vain kymmenessä vuodessa vakiinnuttanut asemansa Amerikan kymmenen suosituimman tyttöjen nimen listassa.
Sinne se singahti lähes täydestä tuntemattomuudesta, mutta suosionnousussa on avittanut muun muuassa Harper Seven Beckham, David ja Victoria Beckhamin vuonna 2011 syntynyt tytär.
Lue lisää: Pilot Inspektor, Bronx Mowgli ja Moxie Crimefighter – julkkisten lasten oudoimmat nimet
10 x poikien suosituimmat nimet USA:ssa
1. Liam
Tämän nimen suosiota ei tunnu horjuttavan mikään: se on jo neljättä vuotta peräkkäin ykkönen USA:n suosituimpien pojannimien listassa ja piti sitä ennen vuosia kakkos- tai kolmospaikkaa.
Nimi on lyhennelmä Williamista ja tarkoittaa vahvatahtoista soturia tai suojelijaa. Suomessa Liam oli viime vuosikymmenellä yleisempi nimi vauvalle kuin vaikkapa Jonne tai Timo.
2. Noah
Nimen juuret ovat Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa, mutta kirjaimellisesti nimi tarkoittaa lepoa, rauhaa ja lohtua. Myös Noah on pitkään ollut USA:ssa huippusuosittu ja kilpaillut vuodesta 2013 ykköspaikasta Liamin kanssa.
Suomessa kaunis vokaalipainottainen Nooa on kasvattanut viime vuosina suosiotaan ja se oli vuonna 2020 21. suosituin ensimmäinen pojannimi.
3. Oliver
Nimi on singahtanut raketin lailla suosituimpien etunimien listaan USA:ssa: 2000-luvun alussa se oli listan 308. nimi, mutta muutaman viime vuoden aikana Oliver on ollut mukana kymmenen suosituimman nimen joukossa.
Nimen sanotaan tarkoittavan oliivipuuta tai oliivipuun istuttajaa. Toisen teorian mukaan nimen juuret ovat muinaissaksalaisessa keijua tai sutta tarkoittavassa sanassa.
Myös Suomessa Oliver on huippusuosittu: vuonna 2020 se oli kolmanneksi suosituin pojannimi.
4. Elijah
Heprealainen nimi Elijah tarkoittaa kirjaimellisesti Jahve on Jumalani. Tähän soinnukkaaseen nimeen on liitetty myös merkitykset kaunis, älykäs ja rakastettava. USA:ssa nimi on tehnyt tasaista nousua suosituimpien nimien listalla koko 2000-luvun ja viime vuosina kivunnut aivan sen terävimpään kärkeen.
Elias oli myös Suomessa neljänneksi suosituin pojannimi vuonna 2020. Nimen muut muunnelmat Suomessa ovat Elja, Eljas ja Ilja.
5. William
Saksalaisperäinen nimi Vilhelm, jonka englanninkielinen vastine on William, merkitsee vahvatahtoista taistelijaa. USA:ssa tämän kuninkaallisen nimen suosio on ollut vankka jo pitkään ja se on ollut kymmenen suosituimman nimen joukossa lähes koko 2000-luvun.
Nimen muunnelmat Suomessa: Ville sekö Vilho, joka oli 15. suosituin pojannimi vuonna 2020.
6. James
Tämä USA:ssa tasaisen suosittu nimi on englanninkielinen vastine raamatulliselle Jacob-nimelle ja tarkoittaa seuraajaa.
Suomalainen vastine nimelle on Jaakko, jota annettiin paljon poikalapsille etenkin 1900-luvun puolella. James taitaa olla lausunnaltaan liian vieras suomalaisille, mutta olisko nyt Jaakon uuden paluun aika?
7. Benjamin
Raamatussa Benjamin oli nuorin Jaakobin 12 pojasta. Nimi mahdollisesti tarkoittaakin myöhäisen iän poikaa, mutta myös onnenpoikaa ja oikean käden poikaa. Amerikassa nimi on ollut tasaisen suosittu viimeisen parin vuosikymmenen ajan.
Myös Suomessa Benjamin on viime vuosikymmeninä kasvattanut suosiotaan erityisesti toisena nimenä. Ensimmäisenä nimenä se oli 30. suosituin pojan nimi vuonna 2020.
8. Lucas
Tämä latinalais-kreikkalaista alkuperää oleva nimi tarkoittaa alunperin henkilöä, joka on kotoisin eteläitalialaisesta Lucanian maakunnasta. Lucas on myös yksi Uuden testamentin evankelistoista.
Amerikassa nimen suosio on ollut tasaisessa kasvussa viime vuosikymmenet, ja samaan aikaan nimi on ollut trendikäs myös Suomessa: Luukas, Luka tai Luca-nimen on 2000-luvulla saanut yli 5 000 poikaa.
9. Henry
Saksalaista alkuperää (heim=koti + rich=mahtava) oleva nimi, joka kuuluu uusiin tulokkaisiin Amerikan top-10 -listassa. Vielä vuosikymmen sitten Henry-nimen suosio oli vaatimatonta (sijalla 67).
Suomessa kehitys on kulkenut toiseen suuntaan: takavuosien suosikkinimestä Henri on tullut nykylapsilla harvinainen. Vuonna 2020 nimen sai Suomessa alle 50 poikaa.
10. Alexander
Tämän keisarillisen nimen suosio on ollut Amerikassa tasaista koko 2000-luvun ja se on pysytellyt vähintään nimien top-20 -listassa joka vuosi. Jo antiikin ajoista käytössä oleva nimi tarkoittaa kreikan kielessä ihmisten suojelijaa.
Muunnelmat Suomessa: Aleksanteri, Aleksi, Santeri ja Santtu, joista kaksi ensimmäistä ovat täällä niin ikään suosittuja, Aleksanteri etenkin toisena nimenä.
Lähteet: Social Security Administration, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Baby Center
Jaa oma kokemuksesi