Vaatteet ja varusteet 04.10.2020 Päivitetty 05.10.2020

Suomalaisen suosikkimerkin lastenvaate voi tukehduttaa ja vedettiin myynnistä – tarkista, ettei kotonasi ole näitä lasten tuotteita

Viimeisimpiä lastentuotteiden takaisinvetoja yhdistää mielikuva turvallisuudesta. Kotimainen brändi tai ekologisuus ei takaa sitä, että tuote olisi aina turvallinen.

Teksti
Tiina Torikka
Kuvat
iStock

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes varoitti kuluttajia syyskuussa kahdesta vaarallisesta lastentuotteesta, joita yhdistää mielikuva laadukkuudesta. Toinen tuotteista on suositun lastenvaatevalmistaja Metsolan neuletakki, jonka puunapit irtosivat Tukesin testissä joko kokonaan tai niistä lähti palasia irti.

Toinen tuote oli ekologisten vauvalusikoiden setti. Tästäkin tuotteesta irtosi pieniä osia.

Sekä suomalaiseen brändiin että ekologisiin tuotteisiin liittyy helposti ajatus laadukkuudesta ja turvallisuudesta.

– Ihmisillä tulee helposti se mielikuva, että suomalainen on luotettava, mutta tilastoissa se ei välttämättä pidä paikkaansa, sanoo Tukesin ylitarkastaja Marika Keskinen.

Keskinen korostaa kuitenkin, että Tukesin tuotevalvonta on riskiperusteista ja siinä pyritäänkin löytämään vaarallisia tuotteita. Valvonnassa puututaan pieniin, tukehtumisvaaraa aiheuttaviin osiin lasten tuotteissa, sillä lasten turvallisuutta painotetaan valvonnan kohdentamisessa.

– Toisaalta koska kotimaisilta tuotteilta odotetaankin enemmän, niistä ehkä ilmoitetaankin silloin herkemmin, jos ongelmia löytyy. Edullinen, ei-kotimainen lelu saatetaan vain todeta huonoksi ja heittää roskiin, eikä siitä ilmoiteta eteenpäin, vaikka sekin vaaran aiheuttaisi ja johtaisi meillä valvontatoimenpiteisiin, kertoo Keskinen.

Ekologisissa tuotteissa voi toisinaan olla ongelmana esimerkiksi se, että materiaalina puu ei välttämättä ole niin kestävää kuin muovi.

Pehmolelun pitää aina sopia alle 3-vuotiaalle

Tieto tuotteiden vaarallisuudesta tavoittaa niitä ostaneita vaihtelevasti.

– Jos tuote on myyty nettikaupassa, on mahdollista laittaa suoraan asiakkaalle tieto, kertoo Keskinen.

– Tapauksia, joissa sata prosenttia tuotteista palautuu, on todella vähän.

Epäily sekä neuletakin että vauvalusikoiden vaarallisuudesta tuli Tukesille tärkeästä osoitteesta.

– Nämä ilmoitukset tulivat kuluttajilta. Ne ovat isossa roolissa valvonnassa, Keskinen sanoo.

– Kuluttajan on hyvä ilmoittaa myös tuotteen valmistajalle tai maahantuojalle, koska tieto muille tuotteen hankkineille voi kulkea hyvin sitä kautta. Yritykset tekevät takaisinvetoja myös omaehtoisesti ilman Tukesin testejä.

Vaarallisia lastentuotteita on tavattu laidasta laitaan, mutta etenkin pienten lasten leluissa.

Esimerkiksi pehmolelussa saattaa olla pienten osien vuoksi merkintä sopimattomuudesta alle 3-vuotiaalle. Tällainen vastuun siirtäminen ostajalle tuotetiedoin ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä pehmolelujen tulkitaan aina soveltuvan alle 3-vuotiaiden lasten leikkeihin.

Katso allaolevasta listasta, mitkä lastentuotteet ovat jääneet Tukesin haaviin kolmen viime kuukauden aikana.

Metsolan neuletakki

Tuotenimi Bunny Cardigan. Tukehtumisvaara. Tuotteen napit irtosivat joko kokonaisina tai niistä irtosi pieniä osia. Lisäksi Metsolan mukaan hupun pitkät korvat voivat aiheuttaa kuristumisvaaran.

Vaara koskee Bunny Cardigan -neuletakkeja, jotka olivat myynnissä huhtikuusta kesäkuuhun 2020. Väreinä: bombay/ruskea, black/musta, powder puff/vaaleanpunainen ja melone/oranssi.

Ekologiset ensilusikat

Tuotenimi Herobility Eco. Tukehtumisvaara: tuotteesta voi irrota pieniä osia. Koskee vain tuotteen vanhaa erää, jossa lusikan varren nurjalla puolella ei ole Eco-merkintää. Lusikoita on 3 värissä: vaaleanpunainen, harmaa ja sininen.

Vesipyssyt

Tuotenimi Super Soaker XP20 ja XP30. Kemiallinen vaara. Lelujen vesisäiliöissä olevien koristetarrojen muste saattaa sisältää lyijymääriä yli sallitun rajan.

Purulelu

Tukehtumisvaara. Tuotteesta voi irrota pieniä osia.

Lue myös: Kyynärpää lähtee pikkulapsella vähästä sijoiltaan – varothan, kun nykäiset kädestä? Lääkäreille tuttuakin tutumpaa

Puuautot

Clas Ohlsonin myymissä puuautoissa oli tukehtumisvaara. Autoista voi irrota pieniä osia.

Syöttötuoli

Tuotenimi Beemoo Care Neat (kuvassa). Syöttötuolin tarjotin ei välttämättä kiinnity tuoliin kunnolla ja saattaa liikkua niin, että lapsi pääsee putoamaan tuolista ja satuttaa itsensä.

Hiljattain myynnistä on vedetty myös Hauck Mac Baby Deluxe -syöttötuoli samasta syystä.

Pehmolelu

Pehmolelun mukana olevasta kassista irtosi testeissä muovipaljetteja. Pienten lasten leluissa ei saa olla pieniä irtoavia osia, koska ne voivat aiheuttaa infektion ajautuessaan hengityselimiin tai jopa tukehtumisvaaraa.

Tuotteen merkintä ”kielletty alle 3-vuotiaalta” on ristiriidassa tuotteen luonteen ja oletettavan käytön kanssa. Pehmolelut luokitellaan alle 3-vuotiaille soveltuviksi.

Vauvan leikkialusta

Puolipallon muotoisen pehmolelun saumat aukesivat testeissä, ja aukoista pääsee käsiksi lelun sisällä olevaan vanuun. Vanu voi lapsen hengitysteihin joutuessaan aiheuttaa infektion tai jopa tukehtumisvaaraa.

Epäiletkö hankkimaasi lastentarviketta vaaralliseksi? Ilmoita siitä täällä.

Lue myös:

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X