Vaatteet ja varusteet 21.11.2022 Päivitetty 11.01.2024

Tältä näyttävät uudet äitiyspakkaukset 2024–2029 – kuosit valittiin äänestyksellä

Kela julkisti äitiyspakkauslaatikoiden uudet kuvitukset vuosille 2024–2029.

Teksti
Toimitus
Kuvat
Kela

”Suomen kuuluisin laatikko on saanut kolme uutta kuvitusta”, kertoo Kela tiedotteessaan.

Kela julkaisi äitiyspakkauksen laatikon kuosit tuleville vuosille. Nyt julkistettuja laatikkokuoseja on yhteensä kolme, ja ne pääsevät koristamaan äitiyspakkauslaatikoita vuosina 2024–2029.

Äitiyspakkaus täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kela järjesti äitiyspakkauslaatikon kuvituksesta suunnittelukilpailun, joka oli suunnattu nuorille visuaalisen suunnittelun osaajille.

Kilpailuun osallistui yhteensä 55 työtä, joista visuaalisen alan ammattilaiset ja Kelan asiantuntijat valitsivat yhdeksän jatkoon.

Yhdeksästä finalistista järjestettiin yleisöäänestys, jossa valittiin voittajakuosit. Äänestyksessä annettiin lähes 23 000 ääntä, joiden perusteella valittiin kolme voittajaa. Ensimmäinen uutuuskuosi nähdään äitiyspakkauksen laatikossa vuonna 2024.

Vuosien 2024–2025 äitiyspakkauslaatikossa käytetään Heli Hyppösen suunnittelemaa Satumetsä-kuosia, jossa liikkuu suomalaisesta luonnosta tuttuja metsän eläimiä, kuten jäniksiä ja hiiriä.

Vuosien 2026–2027 äitiyspakkauksen laatikossa käytetään Eveliina Muotkavaaran suunnittelemaa kuosia. ”Kuvitellaan tulevaa” -niminen kuvitus on avaruusteemainen.

Vuosien 2028–2029 äitiyspakkauslaatikko on Riina Haapakallion suunnittelema ”Lämpö”-kuosissa on oranssilla pohjalla muun muassa karhuemo pentunsa kanssa sekä muita suomalaisia eläimiä.

Äitiyspakkaus pitää pintansa suomalaisten suosikkina

Äitiyspakkaus on säilyttänyt vuosikymmenten aikana paikkansa lapsiperheiden ensimmäisenä etuutena. Kela jakaa vuosittain hieman alle 40 000 pakkausta.

Ensisynnyttäjistä lähes kaikki valitsevat äitiyspakkauksen, ja kaikista äideistä vain kolmasosa ottaa äitiysavustuksen rahana.

– Äitiyspakkauksen sisältö ja sen kuosit ovat kestäneet hyvin aikaa, koska olemme kuunnelleet tarkasti asiakkaittemme toiveita. Tästä syystä halusimme myös tarjota asiakkaille mahdollisuuden äänestää pakkauksen kuosista. Asiakkaillehan tätä tehdään, sanoo lapsiperhe-etuuksien päällikkö Johanna Aholainen Kelan tiedotteessa.

Monessa perheessä laatikko toimii vauvan ensisänkynä, ja myöhemmin siinä säilytetään vauvan vaatteita ja muuta tavaraa. Laatikko ja sen kuvitus voivat näkyä perheiden arjessa hyvinkin vielä vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Lue myös: Näin äitiyspakkaus on muuttunut – katso, millainen se on ollut eri vuosina!

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X