Patronyymi tai matronyymi nimessä – voisiko vuosisatoja vanha nimikäytäntö enää breikata?

Patronyymi tai matronyymi, kuten vaikka Annantytär, kuulostaa monen mielestä vanhahtavalta. Nimikäytännöllä onkin kiinnostava historia.

Teksti Anniina Rintala
Kuvat iStock
Kuva esittää äitiä ja lasta 1800-luvun lopulla. Suomessa kaikilla ei tuohon aikaan ollut sukunimeä.

Voisivatko matronyymit ja patronyymit tehdä paluun?

On täysin mahdollista, että nimitrendit kulkevat sykleissä. Vanhoilla nimillä on taipumusta pulpahtaa pinnalle, kun aikaa on kulunut riittävästi. Nyt trendaavat sata vuotta sitten yleistyneet nimet, kuten Leo, Eino ja Väinö.

Lue myös: Huomasitko, mikä yhdistää Suomen rakastetuimpia etunimiä? 5 tämän hetken nimitrendiä

Mikä ihmeen matronyymi tai patronyymi?

Matronyymi tai patronyymi tarkoittaa henkilön etunimen jälkeen lisättyä nimeä, joka koostuu äidin (matro) tai isän (patro) etunimen genetiivistä, esimerkiksi Annan tai Ilkan, ja siihen liitetystä sanasta ”-tytär” tai ”-poika”. Ruotsiksi sanottaisiin vastaavasti Annasdotter tai Ilkkasson.

Esimerkiksi Ilkanpoika kuulostaa monen korvaan vanhahtavalta. Nykynimistöstä ei enää löydykään montaa vastaavaa nimeä.

Poika-nimestä koostuvia nimiä on annettu Digi- ja väestötietoviraston nimihaun mukaan vuosina 2010-2019 vain 17 lapselle. Tytär-nimen on saanut vielä harvempi, alle 5 henkilöä.

Mitään trendiä matro- tai patronyymit eivät siis ole toistaiseksi käynnistäneet.

Suomessa matro- ja patronyymit ovat alun perin olleet viranomaisten apuväline. Ennen kuin vuoden 1921 sukunimilaki astui voimaan, kaikilla suomalaisilla ei ollut sukunimeä.

Niinpä kirkonkirjoihin saatettiin kirjoittaa puuttuvan sukunimen tilalle nimi, joka muotoiltiin vanhemman etunimestä.

Lue myös: Riita lapsen nimestä? Näillä keinoilla päädytte molempia miellyttävään lopputulokseen

Maailmalla on edelleen maita, joissa patronyymit ja matronyymit korvaavat sukunimen virallisen nimikäytännön mukaisesti.

Esimerkiksi Islannissa henkilön etunimi on niin kutsuttu päänimi ja viimeinen nimi osoittaa sukulinjaa. Varsinaiset sukunimet ovat harvinaisuus.

Myös esimerkiksi Somaliassa sama käytäntö elää vahvana. Somaliassa ensimmäinen nimi on etunimi, toinen nimi on isän nimi ja kolmas isoisän.

Sukunimi on ollut Suomessa pakollinen vasta noin sadan vuoden ajan. Kuvituskuva.

Nykypäivänä ongelmallinen?

No, kukapa haluaisi olla vain vanhempansa jatke. Siksi monesta varmasti tuntuisi oudolta antaa lapselle nimeksi vanhemman nimestä tehty muunnelma.

Ihminen myös vanhenee. Kukaan ei ole ikuisesti tyttö tai poika, vaan jonakin päivänä aikuinen ihminen.

Osa vanhemmista kuitenkin haluaa antaa lapselle esimerkiksi kolmanneksi nimeksi nimen, joka osoittaa sukulaissuhdetta.

Kolmatta nimeä henkilö harvoin kertoo missään muualla kuin viranomaiskäyttöön tarkoitetuissa tilanteissa tai kahvipöytäkeskusteluissa. Koska kolmas nimi on harvoin kutsumanimi, se pysyy kohtuullisen yksityisenä.

Vaikka sukulaissuhteen osoittaminen matro- tai patronyymillä voi kuulostaa hauskalta idealta, piilee siinä toinenkin ongelma. Nimi annetaan pienelle vauvalle, jonka sukupuoli-identiteetistä vanhemmat eivät voi olla varmoja.

Haluaako lapsi varmasti kutsuttavan itseään tytöksi tai pojaksi? Löytyisikö jotakin sopivaa ilmausta, jolla sukupuolittavan sanan voisi kiertää?

Lähteet: Kysy kirjastonhoitajalta, Kielikello: Sukunimettömät islantilaiset ja Kotimainen nimikäytäntö

Lue myös: Kaksplussan nimikone

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä

Pysy kartalla ja tilaa Kaksplussan uutiskirje

X