”Voisinpa palata aikaan ennen lasta” – Psykoterapeutti muistuttaa menneisyyshaaveiden olevan täysin normaali osa vanhemmuutta
Tuntuuko sinustakin joskus siltä, että tekisit mitä vain voidaksesi painaa kelausnappia ja palata aikaan ennen lasta? Älä soimaa itseäsi, et ole huono vanhempi.
Esikoisen syntymä on elämän suurimpia muutoksia, johon sopeutuminen vaatii aikaa.
Monelle saattaa tulla yllätyksenä, kuinka intensiivistä vauvanhoito todellisuudessa on. Vuorokaudessa ei riitäkään enää tunteja omiin puuhasteluihin vaan kaikki aika ja jaksaminen menevät vauvan kanssa.
Tässä vaiheessa on hyvin tavallista, että voimakas menneisyyden kaipuu valtaa mielen.
– Tämä ei tarkoita, että olisi jollakin tavalla poikkeuksellinen tai huono vanhempi. Negatiiviset ajatukset ja kaipuu aikaan ennen lapsia ovat tavallisia ja kuuluvat osana vanhemmaksi kasvamiseen, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki Terveystalosta lohduttaa.
Vanhemmuuden herättämistä negatiivisista tuntemuksista ei vieläkään puhuta riittävästi ja vanhemmuutta usein glorifioidaan. Kun muille vauvakuplassa eläminen tuntuu olevan elämän parasta aikaa, saattaa menneisyyden kaipailijaa omat tunteet jopa hävettää, eikä niistä uskalleta puhua kenellekään.
– Neuvolassa terveydenhoitajalle on arkipäivää vanhempien auttaminen, ja avun pyytäminen on vastuullista vanhemmuutta, Humaljoki muistuttaa.
”Mikään joka ennen tuotti iloa, ei tunnu missään”
Negatiiviset ajatukset ovat normaaleja, eivätkä suoranaisesti viittaa masennukseen. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että jopa 10–15 prosenttia äideistä kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Erityisen alttiita ovat äidit, joilla on taustaa mielenterveysongelmien kanssa. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhutaan, kun oireet ilmestyvät kuukauden, kahden kuluttua synnytyksestä ja alakuloisuus kestää yli kaksi viikkoa.
– Oireet ovat yksilöllisiä, mutta jos huomaa, että koko ajan itkettää, on jatkuvasti ärtynyt, ei jaksa huolehtia itsestään, ei nähdä ihmisiä, eikä mikään joka ennen tuotti iloa tunnu missään, on asia hyvä ottaa puheeksi. Neuvolasta voidaan tarvittaessa ohjata neuvolapsykologin tai perhetyöntekijän vastaanotolle.
Uhmaikäisen taaperon vanhemmuus voi tuntua joskus raskaalta.
Valmistaudu hankaliinkin tunteisiin
Jo raskausaikana on hyvä valmistautua väistämättömiin vanhemmuuteen liittyviin kielteisiin tuntemuksiin ja niistä puhumiseen.
Ympärille on hyvä etsiä ihmisiä, joille voi avautua myös näistä tuntemuksista. Kaikista tärkein on usein oman kumppanin tuki.
– Surut puolittuvat ja ilot kaksinkertaistuvat, kun niitä jakaa toisen kanssa. Olisi hyvä, jos puolisoon olisi intensiivinen, intiimi yhteys, jonka kautta voisi jakaa kaikenlaiset ajatukset vanhemmuuteen liittyen puolin ja toisin.
Vanhemmuuteen liittyvään epävarmuuteen voi valmistautua myös lukemalla asiatietoa aiheesta, kunhan ei ota lukemastaan turhia paineita. Kokemuskertomuksetkin ovat hyviä, mutta eräs asia on kuitenkin pidettävä mielessä.
– On hyvä muistaa, että kokemukset eivät ole totuuksia vaan ne ovat jonkun toisen ihmisen tarina. Et varmasti tule kokemaan samalla tavalla, vaan saat omanlaisesi kokemuksen, Humaljoki painottaa.
Lue myös: Synnytys on vanhempien yhteinen kokemus – isällekin hyvä antaa oma rooli
Luota, että selviät
On lohdullista ajatella, että jossain kohtaa helpottaa. Elämä ei ole loputtomasti vain pelkkää itkua ja vaipanvaihtoa. Oma vanha elämä palautuu pala palalta takaisin itsestään, vauvan kasvaessa.
– Päivä päivältä vauvan kanssa tullaan tutuiksi ja vuorovaikutus kehittyy. Opitaan, millainen rytmi hänellä on: nyt vauva nukkuu, joten voin mennä rauhassa suihkuun, lukea lehden tai soittaa pitkän puhelun ystävälle. Pian tulee aika, kun ystäviä voi nähdä vauvan kanssa ja ilman vauvaa.
Pikkuhiljaa haaveet entisestä elämästä haalistuvat ja pian menneisyyttä ei enää osaa tai edes halua kaivata.
– Kun vauva alkaa hymyillä, jokellella ja aikanaan kiipeää syliin, tukevat nämä tilanteet omaa vanhemmuutta ja ovat ikään kuin vastaiskuja negatiivisille ajatuksille.
– Jossain kohtaa negatiiviset ajatukset saattavat palata, esimerkiksi taaperon ollessa uhmaiässä tai teinin murrosiän myrskyissä. Silloinkin voi kuitenkin luottaa siihen, että vanhemmuus on sisäänrakennettu meihin. Kyllä siitä selviää, Humaljoki tiivistää.
Jaa oma kokemuksesi