Vauvan kehitys 26.02.2023 Päivitetty 21.03.2024

4 kuukauden hulinat ovat vauvavuoden tärkeä kehitysaskel – Näin autat vauvaa ja itseäsi nukkumaan paremmin

Onko vauvallasi hulinat? Onneksi olkoon, sinulla on normaalisti kehittyvä vauva!

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Kun aiemmin suht levollinen vauva alkaa neljän kuukauden iässä käyttäytyä oudosti ja heräilemään tiheästi, saattaa vanhempi löytää itsensä lukemasta aiheesta ”4 kuukauden hulinat”.

Hulinoina puhuttu ajanjakso voi olla vauvavuoden ensimmäinen yllättävä ja raskas vaihe. Se on kuitenkin positiivinen merkki valtavasta kehitysharppauksesta, jolloin vauvan toiminta alkaa muuttua tietoiseksi. Hän alkaa muun muassa hahmottaa kehonsa rajoja, syömään tahdonalaisesti, ottaa kontaktia hoivaajaan ja ymmärtää arjessa tapahtuvia asioita ja rutiineja.

Pitääkö hulinoista olla huolissaan?

Neljän kuukauden hulinoita ei kannata ajatella huonona unitaantumana, vaan vauvan heräämisenä ulkomaailmalle. Kun hänelle kehittyy valmiudet rytmisyyteen ja uusiin taitoihin, muodostuu aivoissa yhteyksiä eri asioiden välille, mikä kuormittaa pientä.

Vauvavuonna ”yön läpi nukkuminen” tarkoittaa muutenkin vain viittä tuntia yhtäjaksoista, alkuyöhön ajoittuvaa unta. Sen jälkeen on tavallista, että vauva havahtuu herkästi noin 45 minuutin pituisen unisyklin jälkeen ja tarvitsee apua nukahtaakseen uudelleen. Kun hulinat ovat käynnissä, vauvan on tyypillistä tarvita entistä enemmän tukea vanhemmalta.

Lue myös: Yhä useampi turvautuu uniohjaajaan, mutta kenen neuvoja kuunnella?

Erota hulinat todellisesta hädästä

Merkkejä neljän kuukauden hulinoiden alkamisesta ovat yöheräilyjen ja levottomuuden lisääntyminen, päiväunien lyhentyminen tai jääminen väliin sekä ruokahalun muuttuminen. Vauva saattaa harjoitella uusia taitoja kuten kääntymistä lähes jatkuvasti, eli vanhempien jaksamisen haasteeksi myös öisin.

Hulinoita ei kannata kuitenkaan kammoksua. Varsinaiset unihäiriöt, jotka vaatisivat puuttumista asiaan, ovat vauvoilla todella harvinaisia. 

– Vasta, jos vauva on yöllä kivuliaan oloinen, kasvu tai painonnousu hidastuu merkittävästi tai vauva nukkuu suu auki tai kuorsaa, kannattaa kääntyä terveydenalan ammattilaisen puoleen, vuorovaikutuskeskeinen uniohjaaja Laura Jalkanen ohjeistaa.

Hulinoihin hän kehottaa sen sijaan suhtautumaan tärkeänä kehityksenä.

– Vauvan aivoissa tapahtuu paljon kuhinaa, kun uusia hermoratoja muodostuu. Lyhyesti, jos vauvallasi on hulinat, onneksi olkoon: sinulla on normaalisti kehittyvä vauva!

Lue myös: Kun nukahtaminen on yhtä sirkusta ja yöt hulinaa

Vaikeisiin öihin varautuminen voi auttaa välttämään esimerkiksi kumppanille tiuskimista väsyneenä.

Vauvan unta voi häiritä monta asiaa

On tyypillistä, että unen tarve vähenee unitaantumissa. Kun vauvalla on hulinat, öitä voi yrittää saada eheämmiksi pidentämällä hereilläoloaikoja päivisin tai viivästyttämällä nukkumaanmenoa.

Kannattaa myös tarkastella perheen päivärutiineja ja pohtia, onko niissä tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi lomamatkat, yökyläilyt tai sekaisin menneet päiväunet voivat vaikuttaa herkästi vauvan yöuniin.

Huomioi myös nälän mahdollisuus: ympäristöstään kiinnostunut nelikuinen voi syödä päivällä kärsimättömästi ja tankata siksi yöllä, kun häiriötekijöitä ei ole. Hän voi myös alkaa muodostaa tietoista yhteyttä syömisen ja nukahtamisen välille riippuen, mihin on tottunut.

Hulinat voivat olla huomaamattomat tai jäädä päälle

Hulinointi voi olla joillain lähes huomaamatonta, kun taas toisilla hyvinkin voimakasta ja pitkäkestoista. Vaiheen pituus on yksilöllistä ja pitkälti kiinni lapsen temperamentista ja unen tarpeesta.

Vähänkään itsenäisesti nukahtamaan osaavan vauvan hulinavaihe on kuitenkin yleensä ohi muutamissa viikoissa. Vauvan oppiminen alkaa kuitenkin olla kiivainta noin viiden kuukauden ikäisestä, minkä takia neljän kuukauden hulinoiden aikaan voi ajautua huomaamattomasti vauvan heräilyjä ylläpitävälle tielle.

Mikäli hulinoiden lisäämiin yöheräilyihin reagoimisesta muodostuu itseään ylläpitävä kierre eli uniassosiaatio, voi vaihe jäädä päälle pidemmäksikin aikaa.

Öitä kannattaa suunnitella etukäteen

Lapsen yöunia ei voi ennakoida, mutta niihin reagoimista voi. Uniohjaajan mukaan erilaisiin öihin varautuminen voi auttaa välttämään kumppanille tiuskimista väsyneenä.

– On helpompaa korjata omaa suhtautumista ja vaikkapa omia unitottumuksia kuin vauvan. Vanhemman kannattaa mennä edes parina iltana viikossa nukkumaan samaan aikana vauvan kanssa, jotta saisi pidemmän unipätkän alkuyöhön. Toisen vanhemman kanssa voi myös sopia, että hän hoitaa vaikka alkuyön heräilyt, Jalkanen kehottaa.

Hän suosittelee vanhempia myös sopimaan etukäteen, miten mahdollistaa kummallekin lepoaikoja ja omaa aikaa iltapäiviin ja iltoihin.

– Vanhemmat voivat pohtia koodisanan, josta toinen tietää että nyt mennään jaksamisen rajoilla ja toinen voi ottaa vauvan hetkeksi. Lyhytkin hetki auttaa palauttamaan voimavaroja!

Lue myös: Vauva oli hyvä nukkuja, kunnes täysin yhtäkkiä ei – mistä unitaantumassa on kyse?

Lähteet: Uniliitto, Imetyksen tuki ry, Muksuperheen uni

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X