Vauvan kehitys 27.11.2023 Päivitetty 13.09.2024

Vanhempien syli ja erityisesti isän läheisyys tukee pikkukeskosen puheen kehitystä uskomattomalla tavalla

Vanhemman syli on lapselle tärkeä. Läheisyydestä on apua jopa kielen kehitykselle.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Kun pieni keskonen syntyy ennen raskausviikkoa 32, on hänen kielen ja kuulon kehityksensä vielä kesken. Hyppäys kohdun seesteisestä äänimaailmasta piipittävien tehohoitolaitteiden keskelle on raju.

Tuoreessa tutkimuksessa on kuitenkin havaittu seikkoja, joilla pienten keskosten kielellistä kehitystä pystytään tukemaan.

Puheterapeutti Eva Ståhlberg-Forsén selvitti väitöstutkimuksessaan, että varhaiset keskusteluvuorot teho-osastolla eli hoivaajan vastaaminen lapsen ääntelyyn vaikutti positiivisesti lapsen sanaston kehitykseen.

Lisäksi selvisi, että mitä enemmän pikkukeskonen sai molempien vanhempien sylihoitoa tai ihokontaktia, sitä paremmat sanaston taidot lapsella oli 18 kuukauden korjatussa iässä.

Lue myös: Kenguruhoito on niin yksinkertainen menetelmä, että sen terveyshyödyt suorastaan ällistyttävät

Sylittely ja läheisyys tärkeintä

Erityisesti isän läheisyydellä havaittiin positiivista vaikutusta kielelliseen kehitykseen.

– Isien läheisyyden merkitys on tärkeä löydös. Sitä ei ole juurikaan tutkittu varsinkaan kielenkehityksen kannalta, Ståhlberg-Forsén kertoo tiedotteessa.

Sen sijaan suuri määrä vanhempien ja hoitohenkilökunnan sanoja oli negatiivisesti yhteydessä sanaston tarkkuuteen. Tässä määrässä oli mukana kaikki lapsen ympärillä puhuttu puhe, myös hoitohenkilökunnan puhe. 

Sanojen sekä läheisyyden ja läsnäolon määrä vaihteli teho-osastolta kerätyssä tutkimusaineistossa paljon.

– Sanaston kehityksen kannalta pelkkä läsnäolo ei ollut niin keskeistä, vaan nimenomaan ihokontakti tai sylissä pitäminen molempien vanhempien kanssa. Myöskään sanojen määrä ei ollut ratkaisevaa, vaan varhaiset vastavuoroiset keskusteluvuorot vauvan ja hoivaajan välillä, Ståhlberg-Forsén kertoo.

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X