Vauvan kehitys 04.03.2023 Päivitetty 20.03.2024

Vauvaa kannattaa rohkaista ennemmin monipuoliseen liikkumiseen kuin istumiseen – ”Lapsi oppii varmasti istumaan ilman harjoittelua”

Vauvan istuttaminen liian aikaisessa vaiheessa voi olla hänelle jopa haitallista. Mistä sitten tietää, koska vauva on valmis istumaan?

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Istumaan oppiminen on yhtä yksilöllistä kuin vauvojen muutkin kehitysaskeleet. Monet pystyvät istumaan tuetusti noin 5–7 kuukauden iässä, mutta ilman tukea vasta 8–10 kuukauden paikkeilla.

Vaikka istumaan oppimista voi edesauttaa, vauvan istuttaminen liian aikaisin tai liian pitkään voi olla haitallista.

Istumaan oppiminen on monen taidon summa

Vastasyntyneen liikkuminen perustuu reflekseihin, mutta hiljalleen vauvat oppivat hallitsemaan liikkeitään päästä alaspäin. Vastasyntynyttä tulisi pitää sylissä asennoissa, joissa selkä pyöristyy ja lonkat koukistuvat. Monipuoliset kantoasennot tuovat erilaisia aistituntemuksia ja auttavat vauvaa myötäilemään vanhempansa liikkeitä, mikä auttaa tasapainon ja lihasvoiman kehityksessä.

Vastasyntynyttä voi auttaa löytämään keskilinjansa pitämällä vauvaa ”suorassa linjassa” selkä pyöreänä esimerkiksi ”seurusteluasennossa”, jossa kädet saavat tilaa sivuille.  On hyvä muistaa, että tuetustikin istuminen edellyttää selän suoruutta. Vauvan lihasvoimia ja oikeita liikeratoja voi tukea oikeaoppisilla käsittelyasennoilla. 

– Vauva kannattaa nostaa kyljen kautta ja vaatteet vaihtaa hoitopöydällä kiertämällä vauvaa puolelta toiselle tukevalla reisiotteella. Istumaan oppimista edeltävät monet motoriset asiat kuten käsien ja varpaiden löytäminen, leluihin tarttuminen (noin 3kk), kääntyminen selältä vatsalle (noin 4–6kk) ja ryömiminen (noin 6–8kk). Kaikki nämä edistävät istumaan oppimista, terveydenhoitaja ja kätilö Susanna Tamminen luettelee.

Lue myös: Vauvan motorinen kehitys alkaa sylissä – kanna vauvaa 6 eri tavalla

Vauvan keho on valmis istumaan vasta, kun hän hakeutuu istuma-asentoon itse

Vauvan istumaan oppimista tukee myös se, että hän saa makoilla tarpeeksi vatsallaan.  Ensin vauva alkaa harjoitella makuulla käsiin tukeutumista ja ylävartalon kohottamista ylös alustasta, sen jälkeen konttausasentoon pääsemistä.

Vapaan liikkumisen mahdollistaminen kovalla alustalla on avainasemassa motorisen kehityksen edistymisessä, sillä istumaan oppiminen edellyttää laajaa kehonhallintaa ja tasapainoa. Yleensä vauva oppii ensin istumaan ja sitten vasta istumaan nousemisen.

– Pientä vauvaa ei voi opettaa istumaan, vaan istumisen oppiminen on ikään kuin laajemman kehityksen seuraus, Tamminen huomauttaa.

Jotkut vauvat nousevat jo ennen ryömimistä konttausasentoon ja siitä istuma-asentoon. Tammisen mukaan vauvan keho on valmis istumaan vasta, kun hän pystyy hakeutumaan istuma-asentoon itsenäisesti lattialla ollessaan – yleensä tämä opitaan noin 10 kuukauden iässä.

Lue myös: Kiinteiden aloitus – milloin vauva on siihen valmis? Näillä vinkeillä aloitat turvallisesti ja oikein

Vauvan istuminen tulee monilla ajankohtaiseksi noin 4–6 kuukauden kohdalla kiinteiden aloituksen myötä. Vauva on valmis istumaan tuetusti lyhyitä aikoja syöttötuolissa, kun hänelle on kehittynyt suojarefleksit sivuille ja selkä on suoristunut.

Vauvan istuttaminen liian aikaisin voi olla haitaksi

Jos vauvan kehoa kuormitetaan liian pitkään väärällä tavalla, voi se johtaa kehon lihastoiminnan epäsymmetrisyyteen, motorisen kehityksen viivästymiseen tai väärien liikemallien oppimiseen.

– Ensisijaisesti vauvan ennenaikainen istuttaminen ei tuo motorisiin valmiuksiin minkäänlaista hyötyä, vaan sillä aiheutetaan epämukavuutta kypsymättömälle keholle. Terve lapsi kuitenkin ilmaisee eleillään ja viime kädessä äänellään lisääntyneen kuormituksen, joten vanhemman ei tarvitse pelätä liian aikaisen istuttamisen haittoja, Tamminen rauhoittelee.

Hän muistuttaa, että vauvaa voi pitää aikuisen sylissä istuma-asennossa, kun asentoa tuetaan riittävästi omalla keholla tai käsillä kyljistä. Tukea voi vähentää, kun vauvan vartalon hallinta kehittyy ja lihasjäntevyys lisääntyy.

Kun vauva osaa nousta istumaan itsekseen, istumista ei tarvitse rajoittaa.

Milloin vauva voi istua syöttötuolissa?

Vauvan istuminen tulee monilla ajankohtaiseksi arjessa jo noin 4–6 kuukauden kohdalla kiinteiden aloituksen myötä tai vaunukopan jäädessä pieneksi. Paras paikka maistelujen aloittamiseen on Tammisesta vanhemman syli.

– Mitä pienempi vauva on sen enemmän keho tarvitsee tukea istumisessa. Vauva on valmis istumaan tuetusti lyhyitä aikoja syöttötuolissa, kun hänelle on kehittynyt suojarefleksit sivuille ja selkä on suoristunut. Suojarefleksien kehittymisen huomaa siitä, että vauvaa kallistaessa hän alkaa ottaa kädellä vastaan.

Suojarefleksien kehittyessä vauva alkaa myös reagoida liikkeeseen ja pyrkii estämään kellahtamisen. Valmius pehmustein, vöin tai pyyhkein tuettuun lyhytaikaiseen istuma-asentoon syöttötuolissa ruokailun ajan alkaa usein 5–7 kuukauden iässä. 

– Yleensä vauvan istuminen syöttötuolissa onnistuu ilman tukea noin 8–12 kuukauden iässä, kun hän pystyy kurottelemaan ruokaa pöydältä, viemään sitä suuhunsa sekä korjaamaan asentoaan takaisin keskilinjaan selkä suorana, Tamminen toteaa.

Lue myös: Onko lapsesi syöttötuoli turvallinen? Tämä on yksi keskeisimpiä turvallisuustekijöitä

”Keho- ja kehitysrauha jokaiselle”

Vauvojen motorinen kehitys vaihtelee suuresti kehon jäntevyydestä, temperamentista ja ympäristöstä riippuen. Tamminen kehottaa rohkaisemaan vauvaa ensisijaisesti monipuoliseen liikkumiseen kuin istumiseen.

– Soisin, että jokaiselle vauvalle suotaisiin keho- ja kehitysrauha eikä taitojen opettelulla kilpailtaisi. Lapsi oppii varmasti istumaan ilman harjoittelua aikanaan.

Lapsen kasvua ja kehitystä tuleekin arvioida aina kokonaisuutena eikä yksittäisen taidon mukaan. Neuvolasta voi pyytää apua vauvan istumavalmiuksien havainnointiin. Jos vauva tarvitsee motoriseen kehitykseen tukea, voi neuvolasta saada lähetteen fysioterapeutille.

Lähteet: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X