Vauvan terveys 28.05.2019 Päivitetty 13.08.2019

Vauva haluaa nukkua mahallaan – pitääkö hänet kääntää? Asiantuntija vastaa

Vauvan on turvallisinta nukkua selällään, sillä se pienentää kätkytkuoleman riskiä. Kun vauva oppii kääntymään vatsalleen, hän voi tehdä niin myös unissaan. Pitääkö vauvaa käännellä yöllä takaisin selälleen?

Teksti
Johanna Jantunen
Kuvat
iStock

Vauvan nukuttamista selällään suositellaan kuuden tai aina 12 kuukauden ikäiseksi saakka. Suosituksen takana on se, että kätkytkuolemalta keskeisin suojaava tekijä on selällään nukuttaminen.

– Sen jälkeen, kun selällään nukuttamista siirryttiin suosittelemaan vuodesta 2000 lähtien, kätkytkuolemien määrä on vähentynyt eri maissa 50–85 prosenttia, tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulinen THL:n Lapset, nuoret ja perheet -yksiköstä kertoo.

Kätkytkuoleman tarkat syyt eivät ole tiedossa, mutta se tiedetään, että  kyse on tukehtumiskuolemasta. Kun vauva nukkuu selällään, tukehtumisen vaara on huomattavasti pienempi kuin silloin, jos vauva nukkuu vatsallaan tai kyljellään.

Kääntymisen osaava vauva voi nukkua mahallaan

Kun vauva oppii kääntymään selältä vatsalleen, eli keskimäärin 4­–6 kuukauden iässä, selällään nukkuminen ei välttämättä enää onnistu. Vaikka vauvan laskisi sänkyyn selälleen, hetken kuluttua hän saattaa jo olla mahallaan.

Pitäisikö häntä kuitenkin yrittää kärsivällisesti käännellä?

– Jos vauva osaa kääntyä kunnolla, hänen lihaksistonsa on jo jäntevä. Yleensä hän osaa itse luontevasti kääntää kasvot vasemmalle tai oikealle niin, että saa happea, eikä nuku kasvot patjaa kohti. Hän voi siis nukkua mahallaan.

Ei mitään ylimääräistä vauvan sänkyyn

Vaikka vauva osaisi jo kääntyä ja saisi nukkua vatsallaan, muut kätkytkuolemaa ehkäisevät asiat on yhä syytä tärkeää muistaa.

– Suositus on, ettei alle 1-vuotiaan vauvan sängyssä ole pehmoleluja tai tyynyä. Peittoakaan ei itse asiassa tarvitse olla. Unipussi tai lämmin potkupuku on parempi vaihtoehto.

Lisäksi vauvan patjan tulee olla napakka ja lakana pedattu tiukasti niin, ettei vauva saa vedettyä sitä kasvojensa päälle.

Unipesiä ei suositella tukehtumisriskin vuoksi

Pienille vauvoille tarkoitettuja unipesiä ei voi Hakulisen mukaan turvallisuusriskien valossa suositella.

– Unipesissä on muhkeat reunat ja pehmeä alusta, joten ne ovat tukehtumisvaaran vuoksi riski. Suomessa unipesien turvallisuutta on vasta äskettäin alettu tutkia. Monissa maissa  unipesiä on vedetty  myynnistä niiden turvallisuusriskien vuoksi.

Jos pinnasänky tuntuu pienelle vauvalle liian isolta paikalta nukkua, kehto tai äitiyspakkauksen laatikko on unipesää turvallisempi vaihtoehto.

Kätkytkuoleman ehkäisemiseen liittyy myös suositus lapsen nukkumapaikasta. Turvallisinta olisi nukkua selällään omassa sängyssä samassa huoneessa lähellä vanhempia.

– Nukkumista samassa sängyssä vanhempien kanssa ei suositella. Yksi syy siihen on vauvan lämmönsäätelyjärjestelmässä. Se, että vauvalle tulee kuuma, voi olla yksi osatekijä kätkytkuolemaan.

Jos perheen valinta on nukkua perhepedissä, muun muassa Imetyksen tuki ry:n sivuilta voi lukea ohjeita mahdollisimman turvalliseen perhepetiin.

Imetys, tutin käyttö ja tupakoimattomuus suojaavat kätkytkuolemalta

Kätkytkuolemista 80 prosenttia tapahtuu ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana, ja niitä tapahtuu eniten 2–4 kuukauden iässä. Suomessa kätkytkuolemaan menehtyy vuosittain 10–15 lasta.

Kätkytkuolemaan liittyy vielä paljon selvittämättömiä asioita. Suositukset sen ehkäisemiseksi on tehty tutkimustiedon pohjalta. Esimerkiksi imetys, tutin käyttö ja rokotusohjelman mukaiset rokotukset sekä vanhempien tupakoimattomuus suojaavat kätkytkuolemalta.

Lue THL:n uusi opas vauvan turvalliseen nukuttamiseen!

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X