Vauvan kampurajalka paljastuu yleensä rakenneultrassa, mutta mistä se johtuu, ja miten sitä hoidetaan? Lastenortopedi kertoo
Tankokenkähoidon kesto jakaa mielipiteitä. Uudessa lastensairaalassa suositellaan käyttämään tankokenkää kokoaikaisesti niin kauan, että lapsi oppii seisomaan ja nukkuessa viisivuotiaaksi.
Kampurajalka on vastasyntyneiden yleisin synnynnäinen jalan rakennepoikkeama. Siinä jalkaterän etuosa on taittunut, jalkapohja kiertynyt sisäänpäin ja jalkaterän takaosa kääntynyt. Koko jalkaterä on voimakkaassa varvistusasennossa, ja pohjelihakset ovat poikkeavan lyhyet.
Lue myös: Mitä synnytyksen jälkitarkastuksessa seulotaan ja miten? Asiantuntija kertoo käynnin alusta loppuun
Suomessa vuosittain noin 60–70 vauvaa syntyy kampurajalkaisena. Sen kehittymiseen ei ole yhtä selkeää syytä, vaan se syntyy todennäköisesti usean perimään ja ympäristöön liittyvän tekijän summana. Poikavauvoilla kampurajalka on kaksi kertaa yleisempi kuin tytöillä.
– Suurin osa tapauksista on sellaisia, että suvussa ei ole aiemmin esiintynyt kampurajalkaisuutta. Joskus se voi liittyä johonkin syndroomaan, mutta useimmiten lapsi on muutoin terve. Odottavan äidin tupakointi voi lisätä kampurajalan riskiä vauvalla, kertoo lastenortopedi Topi Laaksonen Uudesta lastensairaalasta.
Kampurajalka hoidetaan toistokipsauksella ja tankokengällä
Yleensä vauvan kampurajalka paljastuu rakenneultraäänitutkimuksessa. Tällöin Uudessa lastensairaalassa fysioterapeutti tapaa vauvan vanhemmat jo raskausaikana ja käy läpi kampurajalan hoitoa. Hoito alkaa tavallisesti, kun vauva on ehtinyt noin kahden viikon ikään ja saanut kotiutua rauhassa.
– Kampurajalan hoito perustuu toistokipsaukseen ja tankokengän käyttöön, jotka yleistyivät Suomessa 2000-luvun alussa. Sitä ennen kampurajalkaa hoidettiin varhaisella leikkauksella, joka johti usein jäykkään ja joskus kivuliaaseenkin jalkaan. Nykyinen hoito on paljon parempi, toteaa Laaksonen.
Toistokipsauksessa kampurajalan virheasentoa korjataan vaiheittain kipsaamalla jalka kerran viikossa. Laaksosen mukaan kampurajalka tarvitsee keskimäärin 4–6 kipsausta. Tämän jälkeen jalan akillesjänne katkaistaan ja jalka kipsataan vielä kolmen viikon ajaksi. Yhteensä jalka on siis kipsissä noin kahden kuukauden ajan.
Vauva tottuu tankokenkään nopeasti
Kampurajalka-hoidossa kipsausta seuraa tankokenkähoito. Siinä vauva saa jalkoihinsa hyvin istuvat kengät, jotka on kiinnitetty hänen hartioidensa levyisen tangon päihin. Hoidon tarkoitus on ylläpitää jalkaterän asentoa, joka on saatu aikaan toistokipsauksella. Laaksosen mukaan tankokenkähoidon kesto jakaa mielipiteitä.
– Me Uudessa lastensairaalassa suosittelemme käyttämään tankokenkää kokoaikaisesti niin kauan, että lapsi oppii seisomaan eli noin kahdeksan-kymmenen kuukauden ikään. Tämän jälkeen ohjeistamme pitämään tankokenkää lapsen nukkuessa siihen asti, että hän täyttää viisi vuotta. Yleisempi hoitolinja taitaa olla vuosi vähemmän, Laaksonen kertoo.
Vauva yleensä tottuu tankokenkään nopeasti, vaikka aivan alussa kenkä voikin aiheuttaa huonounisia öitä perheelle. Tavallisin ongelma on se, että kenkä ei ole riittävän kireällä ja pääsee näin hankaamaan jalan ihoa.
– Pienen lapsen jalka on aika pullakka, ja jalan luinen osuus ja lihakset pääsevät helposti heilumaan, jos kenkä on löysällä. Tällöin iho voi hankautua rikki. Meidän täytyykin usein vakuuttaa vanhemmat siitä, että kengän saa laittaa kireälle, sanoo Laaksonen.
Lue myös: Heräileekö vauvasi jatkuvasti öisin? Kokeile unikouluttajan vinkkejä
Tankokenkähoitoon pitää sitoutua
Suurin riskitekijä tankokengän ja koko kampurajalka-hoidon onnistumisen suhteen on se, että kengät jäävät käyttämättä. On vanhemmille luontaista haluta helpottaa lapsensa oloa, mutta tankokenkähoitoon olisi syytä sitoutua.
– Ymmärrän, että vanhemmat helposti ajattelevat lapsen itkiessä, että syynä on kengän aiheuttama epämukavuus. Mutta jos asialle antaa pikkusormen ja alkaa aina riisua kenkää, voi edessä myöhemmin olla paljon pidempi hoitojakso, leikkaus ja jopa huonompi hoidon lopputulos, Laaksonen sanoo.
Hänen kokemuksensa mukaan tankokenkähoidon onnistumisella on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Kampurajalan asennon palautumisia tapahtuu enimmäkseen silloin, kun tankokenkähoito ei toteudu kunnolla.
– Henkilökohtaisesti kehottaisinkin pitämään tankokenkää myös vaikka pitkillä automatkoilla ja päiväunilla. Se ei ole kenkään tottuneelle lapselle ongelma. Paras lopputulos on yleensä niillä, jotka suhtautuvat tankokenkähoitoon tarmolla.
Lue myös: Lapsen kengän koko – näin valitse lapselle oikeankokoiset kengät
Kampurajalka voidaan hoitaa, lopputuloksena yleensä toimiva ja kivuton jalka
Hyvällä toistokipsauksella ja sitoutuneella tankokenkähoidolla riski jalan asennon palautumiseen on hyvin pieni. Hankalampi, hoitoon huonommin reagoiva kampurajalka liittyy useammin tapauksiin, joissa lapsella on jokin kampurajalkaisuutta aiheuttava muu diagnoosi.
– Jos jalan asento alkaa palautua, tarvitaan tavallisesti uusi kipsaus. Tärkeää on, että vanhemmat reagoivat vähäiseenkin palautumiseen nopeasti. Tällöin asia voidaan korjata helpommin, Laaksonen tuumaa.
Yli 90 prosenttia kampurajalkaisina syntyneistä lapsista saa oikealla hoidolla hyvin toimivan ja kivuttoman jalan, jolla voi juosta, pomppia ja harrastaa ilman rajoitteita. Jalkaan jäävät jäljet ovat lähinnä kosmeettisia. Esimerkiksi kantapää on usein vähän erilainen kuin toisessa jalassa, sillä kantaluun ja ihon välistä rasvaa on hieman enemmän.
– Myös jalkaterä voi olla aavistuksen lyhyempi, mutta hyvin harvalla tämä vaikuttaa niin, että lapsi tarvitsisi erikokoiset kengät. Samoin pohje on usein silmämääräisesti toista kapeampi. Se ei kuitenkaan yleensä vaivaa lasta mitenkään, eikä jalka väsy toista nopeammin, sanoo Laaksonen.
Lue Kotiliedestä: Millaista oli kätilön arki vuosikymmeniä sitten? Näin kunnankätilö kertoo pula-ajan synnytyksistä
Jaa oma kokemuksesi