Vauvan terveys 31.01.2022 Päivitetty 03.11.2022

Yhä useampi turvautuu uniohjaajaan, mutta kenen neuvoja kuunnella? – Lastenlääkäri: ”Olen joutunut luopumaan urani aikana monesta mielipiteestäni”

Vauvan unesta kiertää paljon ristiriitaisiakin neuvoja. Nyt neuvoloille ollaan laatimassa valtakunnallista ohjeistusta vauvan unesta.

Teksti
Johanna Mitjonen
Kuvat
iStock

Se, että vauva heräilee öisin tiheään tai nukkuu päiväunet katkonaisina, saa vanhemman helposti ymmälleen. Enää neuvoja ei kysellä pelkästään sukulaisilta tai kaveripiiristä, vaan käännytään uniohjaajan puoleen.

Mitä vauvan uniohjauksessa sitten tapahtuu?

Unihiekkaa-palvelun uniohjaaja Laura Jalkanen kertoo, että ohjauksessa saatetaan etsiä apua myös vanhempien jaksamiseen.

– Yksi tehtäväni on muistuttaa, että ensimmäisten elinvuosien aikana uni ja syöminen kulkevat käsikädessä. Esimerkiksi se, ettei vauva halua nukkua omassa sängyssä sekä tietty määrä yöheräämisiä on tavanomaista. Taaperotkin voivat herätä vielä 1–2 kertaa yössä ja se on ihan normaalia. Yöheräilyt ovat vauvalle biologinen keino varmistaa hengissä pysyminen, riittävä ravinnon ja hoivan saanti myös yöaikaan.

Uneksija-palvelun Teija Kautto sanoo osin samaa. Uniohjauksessa ohjataan enemmän vanhempia kuin vauvaa.

Uniohjauksessa mietitään esimerkiksi vauvan tai taaperon uniympäristöä, päivien sisältöä ja sitä, miten lapsen kanssa rauhoitutaan ennen unia.

– Erityisesti vastasyntyneen ohjaus on hyvien unitapojen luomista, lapsen väsymysmerkkien tunnistamisen harjoittelua ja keinoja nukuttamiseen. Isompien vauvojen ja taaperoiden kanssa monesti harjoitellaan myös unitaitoa.

Lue myös: Uniohjaajan vinkit auttoivat 6 viikossa – Luka-vauva, 8 kk, nukkuu nyt täysiä öitä

Yhä useampi hakee apua

Uniohjaajat kertovat, että hakeutuminen ohjaukseen on lisääntynyt. Aiheesta puhutaan enemmän sosiaalisessa mediassa, joka taas entisestään lisää kysyntää.

Syyt hakeutua ohjaukseen vaihtelevat: vanhempia huolestuttaa vauvan unen määrä, yöheräilyt, toimimaton päivärytmi, hankalan uniassosiaation eli nukahtamistavan muuttaminen ja omassa sängyssä nukkumaan opettelu.

Tällä hetkellä Suomessa kuka tahansa voi toimia uniohjaajana koulutus- ja työtaustasta riippumatta. Uniohjausta voi opiskella ulkomaisten järjestäjien kursseilla, joiden sisältö ja kouluttajien tausta vaihtelee.

pieni lapsi hymyilee

Lasten vuorokausirytmi vaihtelee ja myös vauvat voivat olla ilta- tai aamuvirkkuja.

Mitä neuvoa seurata?

Uniohjaajien palveluihin tutustuva vanhempi huomaa, että neuvot samanlaisiin pulmiin saattavat vaihdella. Onko unipulmiin siis monta oikeaa ratkaisua?

– Useimmiten kyllä. Esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia voi lähestyä päivärytmiä tarkastelemalla, kiinnittämällä huomiota vanhemman ja vauvan vuorovaikutukseen tai miettimällä onko joku uniassosiaatio, jonka vanhempi kokee hankalana, Jalkanen sanoo.

”Kuten aikuisillakin, nukkumaanmenoajat vaihtelevat paljonkin”.

Yksi tällainen esimerkki on, saako vauvan nukuttaa rinnalle, vai muodostuuko näin tapa, joka hankaloittaa nukahtamista.

– Vauvan voi ilman muuta nukuttaa rinnalle. Luonto on taitavasti suunnitellut helpon tavan vauvan nukuttamiselle. Rintamaito on koostumukseltaan unta edistävää ja rentouttaa myös imettävää vanhempaa. Jostakin uniassosiaatiosta tulee haitallinen vasta sitten, jos vanhempi itse kokee sen haastavana, Jalkanen sanoo.

Kautto näkee asian hieman toisella tavalla.

– Koskaan ei voi sanoa mitä saa tai ei saa tehdä. Kokemukseni mukaan, jos vauva autetaan uneen lähes aina samalla tavalla, alkaa tavasta ensimmäisten kuukausien jälkeen muodostua usein uniassosiaatio. Mitä kauemmin tapa jatkuu, sitä vaikeampi siitä on myöhemmin harjoitella pois.

”Uskon vahvasti päivän rytmittämiseen ja olen nähnyt, kuinka merkittävästi se uniin vaikuttaa”.

Entä onko tärkeää, että vauva menee aina tiettyyn aikaan nukkumaan?

– Ei. Kuten aikuisillakin, nukkumaanmenoajat vaihtelevat paljonkin. Osa vauvoista on luontaisesti enemmän ilta- tai aamuvirkkuja. Vähäuniselle vauvalle illalla seitsemältä nukkumaan meneminen aiheuttaa vain hyvin aikaisen aamun, yövalvomista tai tiheää heräilyä. Moni pärjää mainiosti 9–10 tunnin yöunilla, Jalkanen sanoo.

Kautto ajattelee, että monelle lapselle aikainen rytmi sopii. Samankaltainen rytmi päivästä toiseen auttaa vauvaa nukahtamaan unille helpommin.

– Käytän usein esimerkkinä 19–7 rytmiä. Osalle vauvoista toimii parhaiten nukkumaan meneminen jo puoli seitsemältä ja toisille vasta kahdeksalta. Uskon vahvasti päivän rytmittämiseen ja olen nähnyt monen asiakkaani kanssa, kuinka merkittävästi se uniin vaikuttaa.

Lue myös: Kani joka tahtoi nukahtaa – toimiiko maailman myydyin iltasatu oikeasti?

Jokainen vauva on yksilö

Lasten unihäiriöitä hoitava lastenneurologian erikoislääkäri Outi SaarenpääHeikkilä on myös huomannut, että enää vanhempia lapsen uniasioissa eivät neuvo pelkästään esimerkiksi neuvolan lääkäri tai terveydenhoitaja.

”Kymmeniä vuosia on mennyt niin, että perheet ovat saaneet selvitä usein yksin asian kanssa”.

Saarenpää-Heikkilä kertoo, että hänen työuransa alussa 1990-luvun alkupuolella aihe ei herättänyt kiinnostusta.

–  On hyvä asia, että uneen kiinnitetään huomiota, koska kymmeniä vuosia on mennyt niin, että perheet ovat saaneet selvitä usein yksin asian kanssa.

Hän sanoo huomanneensa, että neuvot perustuvat osin tieteellisesti tutkittuun tietoon unen biologiasta.

– Mutta aika usein on tehty omia johtopäätöksiä. Kaikissa ohjeissa on jotain mikä on totta, mutta kokonaisuus voi olla sellainen, ettei se auta perhettä.

Saarenpää-Heikkilä kehottaa vanhempia pohtimaan neuvojen todenperäisyyttä. Kaikki sellaiset, joissa lapset nähdään samanlaisina menevät hänestä vikaan. Tarkat ohjelmat eivät toimi.

–  Jo pienet vauvat ovat yksilöitä. Etenkin heidän unentarpeestaan tiedämme, että terveillä vauvoilla nukutun unen määrä vaihtelee. Yksi vauva nukkuu 12 tuntia päivässä ja toinen 18, kumpikin on normaalia.

– Senkin tiedämme tutkimusten perusteella, että lasten vuorokausirytmi vaihtelee. Myös vauvat voivat olla iltavirkkuja tai aamuvirkkuja.

Lue myös: 10 tapaa nukuttaa vauva kohinalla – näin varot, ettei hän jää white noise -koukkuun

Vanhemmille olisi hyötyä vauvan unen perustiedoista

Saarenpää-Heikkilä ajattelee, että kaikki perheet hyötyisivät uniohjauksesta.

–  Kaikilla vanhemmilla olisi syytä olla tiedossa perusperiaatteet unesta aivan kuten ruokailustakin.

Tällä hetkellä perhe saattaa jäädä yksin huonojen unien kanssa, jos mahdollisuutta tarttua maksulliseen uniohjaukseen ei ole tai neuvolasta ei saa ohjeita nukkumiseen.

Tulevaisuudessa tähän on tulossa muutos. Saarenpää-Heikkilä kertoo, että nyt ollaan laatimassa neuvoloille valtakunnallista ohjeistusta vauvan unesta. Se pyrittäisiin antamaan jokaiselle perheelle samaan tapaan kuin perheet saavat nykyään ravitsemusohjeet.

Saarenpää-Heikkilän perusneuvo vanhemmille vauvojen unen suhteen on, että vauva on nukkunut riittävästi, jos hän voi valveilla hyvin.

Hän sanoo joutuneensa luopumaan uransa aikana monesta mielipiteestään. Suhtautuminen unikouluihin, jossa lapsen annetaan huutaa yksin harjoitellessaan itsenäistä nukahtamista, on yksi tällainen. Enää hän ei suosittelisi sellaista.

– Tietyt lainalaisuudet pätevät kaiken ikäisiin: ihmisen pitää olla rento, jotta hän kykenee nukahtamaan. Kohti yksin nukahtamista pitää pyrkiä lempein konstein. Huutoahan unikouluihin liittyy jonkin verran, mutta lohdutusta ja tyynnyttelyä ja etenemistä pienin askelin suosin nykyään enemmän.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X