Voiko hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa lapsettomuutta? Tarkista faktat tästä
Raskauden ehkäisy on aihe, johon liittyy monenlaisia myyttejä. Yksi sitkeästi elävä myytti on ajatus siitä, että hormonaalinen ehkäisy aiheuttaisi lapsettomuutta. Todellisuudessa nainen voi hedelmöittyä jopa helpommin juuri ehkäisyn lopettamisen jälkeen.
Ehkäisyn käyttö on useimmille naiselle ajankohtaista ainakin jossain elämänvaiheessa. Ehkäisy voi olla hormonaalista tai hormonitonta. Erityisesti hormonaalisiin ehkäisymenetelmiin ja niiden mahdollisiin sivuvaikutuksiin liittyy kuitenkin monella ennakkoluuloja ja jopa pelkoja.
Onkin syytä muistaa, että jokaisen naisen keho toimii yksilöllisesti, ja sitä kuuntelemalla ja gynegologin kanssa keskustelemalla löytää parhaiten itselle sopivimman ehkäisykeinon. Ehkäisymenetelmien ympärillä velloo paljon myyttejä ja jopa kauhukertomuksia.
Kaikkea kuulemaansa ei kuitenkaan pidä uskoa, sillä esimerkiksi hormonaaliseen ehkäisyyn yhdistetään usein lapsettomuus, vaikka tällaista yhteyttä ei ole tieteellisesti havaittu.
Ehkäisy ei ole lapsettomuuden taustalla
Ennen kuin ehkäisystä luovutaan raskauden yrittämisen vuoksi, on nainen ehtinyt käyttää usein hormonaalista ehkäisyä jo vuosien ajan. Moni pohtiikin, voiko ehkäisyvalmisteen pitkäaikainen käyttö vaikuttaa raskaaksi tulemisen mahdollisuuteen. Edes pitkäjaksoisen hormonaalisen ehkäisyvalmisteen käytön ei ole kuitenkaan todettu vaikuttavan hedelmällisyyteen tai pitkittävän raskaaksi tulemisen odotusta.
Tämän sitkeästi elävän harhakäsityksen taustalta voi löytyä syy siitä, että naisen hedelmällisyys laskee luonnollisesti jo 30 ikävuoden jälkeen. Kolmekymppisenä äidiksi pyrkivä saattaakin yhdistää raskaaksi tulemisen vaikeudet ikänsä sijasta jopa 15 vuoden ajan jatkuneeseen hormonaalisen ehkäisyn käyttöön. Hormonaalinen ehkäisy ei kuitenkaan lisää itsessään lapsettomuuden todennäköisyyttä.
Tyypillisesti ehkäisyn lopettamisen jälkeen kuukautiskierto palautuu nopeasti, ja uusien munarakkuloiden kehitys palautuu parhaimmillaan jo seitsemän vuorokauden kuluttua pillereiden lopettamisesta. Raskautta voi siis yrittää heti pillereiden lopettamisen jälkeen ilman pitempiä taukoja.
Mikäli kuukautiset eivät käynnisty puolen vuoden sisällä ehkäisystä luopumisesta, kannattaa hakeutua lääkärille tutkimuksiin.
Hormonaalinen ehkäisy suojaa hedelmällisyyttä
Vastoin yleistä käsitystä, nainen saattaakin hedelmöittyä jopa normaalia helpommin kolmen ensimmäisen hormonaalisen ehkäisyn poisjättämistä seuraavan kuukauden aikana. Tälle ilmiölle ei kylläkään ole löydetty vedenpitävää selitystä.
Sen sijaan on todettu, että hormoniehkäisy suojaa naisen hedelmällisyyttä estämällä sisäsynnytintulehduksia. Hormonien aikaansaama kohdunkaulan liman paksuuntuminen auttaa turvaamaan munanjohtimia tulehduksiltä. Sairastettu munajohdintulehdus onkin syynä jopa 20–30 prosenttiin naisten lapsettomuuksista.
Lähteet: Lapsettomuus.fi / Mehiläinen, Terve.fi, Tiede.fi.
Lue myös:
Mikä ehkäisymenetelmä on varmin? Eri ehkäisymenetelmien plussat ja miinukset
Ehkäisy synnytyksen jälkeen – 10 kysymystä
Jaa oma kokemuksesi