17.02.2017 Päivitetty 28.08.2023

Kumppani ei halua lasta – erotako vai ei?

Sinä haluaisit lapsen, mutta kumppanisi ei. Onko silloin muuta vaihtoehtoa kuin erota? Psykologi vastaa.

Teksti
Piia Sainio
Kuvat
iStock

Jos parisuhteen toisen osapuolen toiveena on lapsettomuus ja toisen ei, asetelmasta voi olla vaikea löytää hyviä puolia – varsinkaan, jos kolmenkympin rajapyykki on jo ylitetty. Mutta niitäkin on.

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen avustava psykologi Elina Nurminen nostaa esiin sen, että lähtökohdat ovat hyvät, jos kumpikin osapuoli on uskaltanut kertoa suoraan omista toiveistaan.

– Pitää muistaa, ettei kummankaan toive ole väärä tai toista huonompi, Nurminen huomauttaa.

Erityisesti uusperheissä tilanne on tuttu. Kumppanilla voi olla jo lapsia eikä hän halua enempää lapsia.

Keskity kuuntelemaan: lapsettomuus voi olla ratkaisu pelkoihin

Ennen kuin alat vatvoa eropäätöstä, selvitä, miksi kumppani ei halua lapsia.

– Voi olla, että puoliso haluaa keskittyä parisuhteeseen tai että hänellä on toisenlaisia haaveita elämässä. Aloita keskustelu aiheesta rauhallisella hetkellä ja aidolla uteliaisuudella, Elina Nurminen toteaa.

Kun aidosti kuuntelet, mitä kumppanillasi on sanottavaa, saattaa paljastua, että ”ein” taustalla onkin pelkoa. Kumppani voi pelätä esimerkiksi sitä, miten lapset muuttaisivat parisuhdetta. Useimmilla pareilla tyytyväisyys parisuhteeseen tutkitusti laskee lasten saannin jälkeen. Puolisolla voi olla huonoja kokemuksia aiemmasta suhteestaan. Hän on voinut kokea esimerkiksi jääneensä ulkopuoliseksi omassa perheessään.

Pelot voivat liittyä myös omaan lapsuuteen. Jos pelkää toistavansa oman vanhempansa virheitä, voi tuntua helpommalta jättää vanhemmuus kokonaan väliin.

– Pelkojen käsittely voi auttaa yhteisen päätöksen tekemisessä. Joskus ehdoton ”ei” voi muuttua matkan varrella, kun turvallisuuden tunne parisuhteessa kasvaa. Ihmiset ovat erilaisia siinä, kuinka ehdottomia toiveet ovat, Elina Nurminen toteaa.

– Kumppanilta voi kysyä suoraan, onko päätös lopullinen. Ja vastaus on sitten vain hyväksyttävä.

Aiheuttaako lapsiluku teillä erimielisyyksiä?

Päätös lapsettomuudesta vaatii suruajan

Jos päädytte yhdessä siihen tulokseen, että ette yritä lasta, tulevaisuudensuunnitelmat menevät uusiksi sillä osapuolella, joka olisi halunnut lapsen. Tilanne vaatii sopeutumista.

– Lasta toivova joutuu käsittelemään sitä, että hänen loppuelämästään tulee erilainen kuin hän toivoi. Hyväksyminen vaatii usein suruaikaa.

Myös olosuhteista johtuvaa lapsettomuutta on lupa surra. Surun käsittelyssä auttaa se, jos kumppani pystyy ottamaan vastaan erilaisia tunteita syyllistymättä niistä.

– Tilanne ei ole kummankaan vika. Suru voi tulla pintaan eri elämänvaiheissa myöhemminkin, vanhuudessakin, jos ystävät saavat lapsenlapsia.

Siinä vaiheessa, kun omaa lapsettomuutta on surrut riittävästi, voi etsiä muita tapoja olla mukana lasten elämässä. Turvallisia aikuisia elämäänsä tarvitsevat muun muassa kumppanin lapset edellisestä liitosta, omat kummilapset sekä muut läheiset lapset.

Lisäksi monien hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta on mahdollista ruveta tukihenkilöksi lapsiperheelle. Muun muassa Pelastakaa Lapset ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestävät tukihenkilökoulutuksia.

Keskustele: ”Ero, koska mies ei halua lasta”

Vihata saa, syyllistää ei

– On normaalia, että erilaiset lapsitoiveet aiheuttavat isoja tunteita kummassakin osapuolessa.

Psykologi Elina Nurminen muistuttaa, ettei kukaan ansaitse sitä, että joutuu kantamaan syyllisyyttä kumppanin toteutumattomista unelmista.

– On normaalia, että lasta toivova kokee vihan tunteita siitä, että kumppani ei halua lasta. On tärkeää kuitenkin pohtia, aiheuttaisivatko toteutumattomat vauvahaaveet pidempiaikaista katkeruutta. Kumpikin on itse vastuussa päätöksestään jäädä parisuhteeseen, jossa ei nyt haluta lapsia.

Erilaiset lapsitoiveet voivat johtaa suhteen päättymiseen. Ero ei kuitenkaan takaa, että lapsia toivova saisi lapsia. Uutta kumppania voi olla vaikea löytää riittävän nopeasti. Yksinelävät naiset voivat tosin saada lapsen myös yksin. Hintavat hedelmöityshoidot eivät ole kuitenkaan kaikille vaihtoehto.

– Joskus lasta toivova voi olla niin ahdistunut tilanteestaan, että hän toisen tietämättä manipuloi ehkäisyä esimerkiksi jättämällä pillereitä väliin. Tämä on väkivaltaa toista kohtaan, Elina Nurminen toteaa.

Ahdistavassa tilanteessa risteävien toiveiden käsittelyä voi helpottaa pariterapia. Sitä tarjoavat esimerkiksi Väestöliitto, yksityiset vastaanotot sekä kunnalliset sosiaalipalvelut.

Asiaan voi löytyä myös sopuratkaisu.

– Joskus pariskunnat tekevät kompromissin lasten suhteen: jos toinen haluaisi kaksi lasta ja toinen ei yhtään, saatetaan päätyä yhteen lapseen.

Keskustele: ”Mies sanoo, että haluan lapsia ehkä sitten joskus” Nainen, 34, avoliitossa 8 vuotta

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X