Marraskuussa pannaan eniten lapsia alulle
Marraskuussa laitetaan eniten lapsia alulle, jos uskoo tilastotrendiin.
Tässä kuussa pannaan Suomessa eniten lapsia alulle – ainakin jos uskoo tilastotrendiin. Tilastokeskuksen syntyvyystilastoista nimittäin selviää, että vuosina 2011 ja 2012 eniten lapsia on syntynyt elokuussa. Siitä voidaan laskea, että syntyneet lapset on hedelmöitetty marraskuussa.
Tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta vahvistaa, että heinä-elokuussa syntyy eniten lapsia.
– Olemme analysoineet, että piikin aiheuttavat alle 30-vuotiaat ensisynnyttäjät. He todennäköisesti ”täsmäsynnyttävät” lapsensa kesällä niin, että isän kesälomat voidaan yhdistää lapsen syntymisen yhteyden lomiin.
Vauvoja syntyy eniten heinäkuussa
Viimeisen kymmenen vuoden aikana synnytystilastojen piikkipaikasta on tosiaan käyty tiukkaa taistelua elokuun ja heinäkuun välillä. Vuosina 2003–2012 hiuksenhienon voiton ottaa heinäkuu, jolloin on syntynyt keskimäärin 5223 elävää lasta vuodessa, kun taas elokuussa syntyneitä on keskimäärin vain 5216.
Jos taas tarkastellaan syntyvyyttä aina vuodesta 1900 lähtien, näyttävät tilastot erilaisilta. Vuoden 1900 jälkeen on eniten lapsia syntynyt maaliskuussa – yhteensä yli 754 000. Sen jälkeen tilastoissa tulevat toukokuu ja heinäkuu. Näin ollen käsitys keskikesällä tehdyistä juhannuslapsista ei ole tuulesta temmattu.
– Trendi muuttui jo 1990-luvulla. Ruotsissakin on sama trendi, mutta siellä se alkoi Suomea myöhemmin, Gissler kertoo.
Abortteja tehdään eniten syyskesällä ja tammikuussa
Kiinnostava yksityiskohta on, että myös raskauden keskeytyksiä tapahtuu eniten lomien jälkeen heinä-elokuussa sekä tammikuussa. THL:n erikoissuunnittelija Anna Heino arvelee syyn liittyvän juuri lomiin.
– Esimerkiksi heinäkuussa Suomessa ollaan paljon lomalla, joten terveydenhuollon piiriin saatetaan hakeutua vasta lomien jälkeen.
Tilastoja tuijottaessa on syytä kuitenkin ottaa huomioon, että alle kymmenen prosenttia lapsista syntyy laskettuna aikana, ja raskauden kesto heittelee molempiin suuntiin. Näin ollen marraskuussa alulle laitetut lapset saattavat aivan hyvin syntyä elokuun sijasta heinäkuussa tai syyskuussa. Lopullista totuutta tuskin saadaan koskaan selville.
Lähde: Tilastokeskuksen syntyvyystilastot
Lue myös:
Jaa oma kokemuksesi