Mitä lapseni harrastaa?

Meille on noussut monta kertaa lasten isän kanssa keskusteluksi lasten harrastaminen ja onneksi ollaan tässä asiassa samoilla linjoilla.

Mä olen itse saanut kokeilla pienenä monia liikunnallisia harrastuksia, kuten uintia, satujumppaa, jalkapalloa, telinevoimistelua ja yleisurheilua. Kaikissa kävin pari kertaa ennenkuin kiinnostus lopahti. Mun onnekseni mun vanhemmat ei pakottaneet jatkamaan. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Yhdeksän vuotiaana aloitin ratsastuksen ja se olikin se mun juttu ja sitä harrastan edelleen viidentoista vuoden jälkeen.

Meillä lapset saa harrastaa ihan mitä ikinä lystättää. He saavat kokeilla eri juttuja löytääkseen oman lajinsa, mutta jos ei halua harrastaa yhtikäs mitään, sekin on meille ok. Tottakai on, eihän me voida pakottaa lapsia harrastamaan, sehän on ihan hullua.

Meidän lapset on vielä niin pieniä, ettei olla aloitettu mitään harrastusta kummallakaan, ei mitään muskareita, ei jumppia, ei mitään. Liamin ollessa pienempi käytiin perhekahviloissa ja se riitti meille aktiviteetiksi. Eihän sen ikänen olisi tajunnut esim. muskarista yhtään mitään ja laululeikkejä voitiin tehdä myös kotona ja soittimiin tutustua perhekahvilassa.

Nyt ensimmäistä kertaa oon alkanut miettiä josko meidän esikoinen aloittaisi jumpan. Sellaisen jumpan missä saa päästellä höyryjä ja energioita ulos, saa hyppiä ja pomppia niin paljon kun sielu sietää. En kuitenkaan voisi kuvitella kolme vuotiaan harrastavan mitään ”tavoitteellista”, tai mitään missä pitää keskittyä liikaa, koska musta se on liikaa vaadittu lapselta. Lapsi tuskin on itse ihan oikeasti pyytänyt mitään sellaislta, tai jos pyytääkin niin ei tiedä todellisuudessa mitä pyytää ja vanhemman tehtävä on realisoida niitä pyyntöjä ja toteuttaa ne soveltaen, kuten just joku jumpparyhmä missä ei liikoja vaadita ja harrastuksiin tutustuminen tulisi leikin kautta
Kolme vuotiaalle voisi muskari olla myös hyvä harrastus, jos on kiinostunut musiikista, soittimista ja laulamisesta, mutta jos on kovasti vaikeuksia pysyä paikallaan niin silloin kannattaa miettiä jotain liikunnallisempaa harrastusta, jossa mennään kutenkin lapsen ehdoilla.

Mulla on tästä vahvat mielipiteet, koska oon ollut sivusta seuraamassa kun on pienenä aloitettu harrastus, joka ei kuitenkaan enää myöhemmin kiinnosta, mutta siihen on käytetty paljon rahaa, niin ei anneta lapsen sitä lopettaa, vaan uhkaillaan ja kiristetään kaikella, että lapsi jatkaa harrasusta ja kun vihdoin saa sen lopettaa, ei laspsi/nuori enää ikinä edes katso harrastusvälineeseen päin. Mullakin on tullut ratsatuksessa inspiksen puutetta, välillä on tuntunut pakkopullalta, mutta sitten oon ottanut aikaa ja hengähtänyt, ja pienen tauon jälkeen se rakas harrastus tuntuu entistä ihanemmalta.