KOLME MENEE SIINÄ MISSÄ KAKSI
Arkea kolmen lapsen kanssa on nyt takana kohta puoli vuotta. Kaksi meni melkein siinä missä yksikin, varsinkin kun lapsilla on vähän isompi ikäero, niin kolmannen lapsen huomaa jo muuttavan arkea hyvin paljon.
Meillä on siis Limpun ja Rafaelin välillä ikää 3 vuotta, Rafaelin ja Rosalien välillä 1v1kk ja vähän päälle. Kun Rafael syntyi, Liam oli todella mustasukkainen ja kesti hyvän tovin ennen kuin elämä alkoi normalisoitua ja molemmat pojat ottamaan omaa paikkaansa nelihenkisessä perheessä. Rosalien syntymää Rafael ei ehkä oikeen ymmärtänyt, tai ei ainakaan ragoinut oikeastaan mitenkään suuremmin siihen. Nyt kun Rosalie on vähän kasvanut, on Rafael alkanut pitämään huolen siitä, että saa varmasti paljon huomiota änkeämällä syliin ja päälle ihan sama missä istun tai makaan.
Limpulle tämä pari vuotta on ollut aika raskasta aikaa ja hän osoittaa pahaa mieltään ja turhautumistaan mulle kiukuttelemalla ja uhmaamalla. Hän usein kertoo, että on paha mieli ja raivoaa pahaa mieltään ulos.
Toinen haaste arjessa kolmen lapsen kanssa on yöt. Rosalie herää parhaimpina öinä kerran tai kaksi. Rafael kerran ja Limppu ei kertaakaan. Parin viikon sisällä kutenkin kaikki lapset on olleet hereillä vuorotellen koko yön ja minä tietenkin valvonut kaikkien kanssa. Aamulla tuntuu usko loppuvan ihan kaikkeen, mutta viimeistään kun saan kaikki nukkumaan päiväunet ja pääsee itsekin hengähtämään, niin aurinko paistaa myös tähän meidän risukasaan.
Kaikki tuntuu kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoiselta, kun huomaa miten paljon lapset toisiaan rakastaa, pitää toistensa puolia ja huolta toisistaan. Kun kaikki nukkuvat yönsä hyvin tai syövät ruokansa ja ovat ihan vaan tyytyväisiä ja onnellisia meidän perheen arkeen, tiedän tekeväni jotain oikein. Kun Limppu katsoo silmiin, antaa ison halin ja sanoo ”Äiti minä rakastan sinua”, kun Rafael juoksee halaamaan ja haluaa syliin, kun Rosalie vaan hymyilee maailman leveintä hymyä kun näkee mun naaman.
Jaa oma kokemuksesi