Terveiset Tallinnasta!

Lähdettiin eilen miehen kanssa ihan kahdestaan pienelle päivälomalle Tallinnaan. Tallinna on mulle itselleni aika vieras matkailukohde, vaikka olenkin pienempänä käynyt siellä useasti isovanhempien kanssa, mutten muista niistä matkoista kovinkaan paljoa. Viime syksynä kävin kavereiden kanssa pikaisella visiitillä sataman läheisyydessä olevassa ostoskeskuksessa Norde Centrumissa syömässä, joten noita kertoja ei oikein voi laskea. Nicce taas ei ole ikinä aiemmin ollut ollenkaan Virossa, joten oli ihanaa päästä tutustumaan ihan uuteen kaupunkiin.
Meillä oli viikkoja ennen matkaa kauhea sumpliminen lastenhoidosta ja Nicen töistä, passin hankkimisesta puhumattakaan, mutta päästiin kuin päästiinkin matkaan.

Laiva lähti kahdeksalta ja me oltiin varattu etukäteen aamiaisbuffet, joten päästiin heti syömään. Ruokailun jälkeen kierreltiin laivalla, istuttiin kannella ja nautittiin pelkästään siitä, ettei tarvinnut tehdä yhtään mitään. Matka Tallinnaan kesti kolme ja puoli tuntia. Kun päästiin satamaan, kesti meillä päästä laivasta ulos puoli tuntia, koska laiva oli aivan täynnä. Onneksi meillä ei ollut kiire minnekään.

Olin ottanut laivan infosta kartan Tallinnasta, koska halusin mennä kunnolla kiertelemään ja näkemään vanhaa kaupunkia, ja se kartta oli oikeasti hirmu kätevä, ensi kerralla osataan jo ulkoa matka satamasta ostoskeskuksiin ja vanhaan kaupunkiin.

Rakastuttiin molemmat saman tien Tallinnaan ja alettiin suunnitella jo seuraavaa matkaa sinne. En tiedä oliko siellä vaan joku sesonkijuttu, mutta kaikki ravintoloiden ja kauppojen myyjät oli pukeutuneet keskiaikasesti ja siellä täällä oli katusoittajia, ja kaikkia pikkuruisia kojuja missä myytiin mm. mausteita ja koruja. Keskustori oli myös ihan täynnä torimyyjiä.

Kierreltiin hyvä tovi ympäri, ja matkalla poispäin vanhasta kaupungista löydettiin kivanoloinen ravintola, jonka caesar salaatti osoittautui tähän mennessä parhaimmaksi mitä oon ikinä maistanut! Ravintolan nimi oli Deja Vu, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

Kotiin palattiin vasta kymmenen aikaan ja lapset oli jo nukkumassa. Aamulla hymy oli korvissa, kun pappa ja äiti oli ilmestyneet kotiin ja tuoneet mukanaan tuliaisia.

Meillä oli aivan ihana pieni loma. Matka kesti just sopivan pitkään, ettei tarvinnut olla pidempään erossa lapsista, mutta saatiin kuitenkin irtiottoa arjesta. Seuraava matka tehdään sitten lasten kanssa ehkä jo mahdollisesti syksyllä, ja jos ei silloin niin viimeistään vähän ennen joulua mennään Tukholmaan fiilistelemään, niin kuin meille on tullut jo perinteeksi, mun äidin, siskon ja lasten kanssa.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X