Ja niin meidän pieni Rosalie vauva otti ja lähti konttaamaan, samalla viikolla kun täytti puolivuotta. Ensin konttaus oli haparoivaa ja saattoi yhden päivän aikana tulla vain muutama askel, mutta nyt jo mennään ihan tuhatta ja sataa. Enää en voi olla varma mistä Rosalien löydän, kun jätän hänet lattialle ja menen itse toiseen huoneeseen. Kaikki tavarat tottakai kiinnostaa ihan älyttömästi, mutta myös pistorasiat ja piuhat. En muista, että Rafael olisi ollut niistä kovinkaan kiinnostunut, mutta Liam repi kyllä antaumuksella kaikki sähköjohdot ja pistorasiat räpelsi.

Tänään sitten ihan yks kaks Rosalie nousi seisomaan suorille jaloille pitäen tukea sitteristään! Ajattelin, että Rosalie tulisi tässä liikkelle lähdössä vähän poikia hitaammin, koska vielä 2-3kk neuvolassa neuvolatäti kehoitti treenaamaan mahalla oloa, että Rosalie nostaisi päätään aktiivisemmin ja niska tulisi tukevammaksi. No eipä ole siitä enää huolta.

On helpottavaa että Rosalie lähti liikkeelle ja hiffasi mikä on homman nimi, koska saatiin kuunnella lähemmän kuukauden sellaista epätyytyväistä kitinää ja ininää, kun häntä ärsytti kun ei päässyt liikkelle kunnolla.

Seuraavaksi jännätään sitten ensiaskelia! Liam ja Rafael lähtivät molemmat kävelemään ilman tukea 8,5kk iässä, mitä veikkaatte onko Rosalie yhtä nopea?

Missä iässä teidän lapset on lähteneet konttaamaan ja
missä iässä ottaneet ensimmäiset askeleet ilman tukea?

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

X